Anniversary

Tänään on tasan vuosi siitä, kun Bono muutti meille. Paljon on vettä virrannut ja tapahtunut. Merkkipäivään kunniaksi Bono eilen ulvoi hartaasti. Tosin syy siihen oli se, että se ei olisi millään pysynyt autossa, kun tajusi että on jälkitreenien päivä, aika ja paikka. Mulla on siitä videonpätkää ja laitan tänne, kunhan saan vähän editoitua sitä.

Kävi ilmi, että se nautinnollinen mylvintä, jota Bono harrastaa Kamalan Kalkkunan kanssa, on ulvomisen esiaste. Siitä se sitten kasvaa, jos on viretila kohdallansa.

Treenit meni eilen oikein kiitettävästi. Hajustettu jälki on sille jo liian helppo, se ajaa sen kiireellä ja nenä ylhäällä. Keinot kehittää tarkkuutta on vanhentaa, laittaa hajuksi jotain vielä mielenkiintoisempaa ja parempaa palkkaa sekä ilmaisukapulaa pikku hiljaa herkkuboxin päälle jäljelle. Elikkä nyt, kun palkka on ollut jäljen päässä, niin parhaat palkat pitäisi ollakin matkan varrella.

Toisena reeninä tehtiin esineruutu ja Bono haki lapasen niin, että kouluttaja vei sen Bonon nähden hetsaten samalla koko matkan. Alussa lapasesta vähän taisteltiinkin. Poljettiin 20 m leveä ja 50 m syvä alue ja aloittelijalle esineet jätettiin puolivälin tienoille. Hyvin se haki, yhdellä pistolla ja vauhdikkaasti. Surffailua esiintyi vasta palkkapatukan kanssa, mikä oli eilen ihan ok. Sen verran paineita oli kertynyt, että niitä piti päästä purkamaan ja tuulettamaan. Sitäpaitsi, se toi vielä patukankin, vaikka pudotti sen surffatessaan, ja antautui hyvin kiinni.

Sitä olikin edeltänyt ankara kurinpalautus, sillä kun odotettiin omaa ruutuvuoroamme, Bono vinkui ja räyskytti mahdottomasti. Vein sen vihaisena tiukkapipona autoon ja jätin sinne. Kun hain sen uudestaan, malttia oli vähän paremmin ja sivulla istuttamalla ja nätistä perusasennosta (vinkumatta) tuli aina nakkia tai lihapullaa. Siitähän nyt mielikseen juoksuttaa lapasen perässä millaista raggaria tahansa! Työstä tulikin palkka sille, että se osasi käyttäytyä.

Sitäpaitsi koko hoidon lopuksi, se pääsi vielä juoksemaan ja sotkemaan itsensä pahanpäiväisesti Wiiman ja Rayan kanssa, kunhan oli ensin taas malttanut istua nätisti sivulla odottamassa lupaa treffata Raya. Kun Rayalle tehtiin samalla vielä ohitusharjoituksia, niin Bono riepu oli aika tulessa.

Olen muutenkin istuttanut Bonoa ahkerasti sivulla viime aikoina, kun sillä on taas vaihteeksi eläväisyys maksimissa. Eilen, kun se ei olisi malttanut odottaa että saa juosta esineelle, se itse tarjosi ihan täpönä loistavaa perusasentoa ja hyvin intensiivistä katsekontaktia. Ideana oli, että "kuinka hyvin mun pitää oikein istua, että saan luvan?". Kun lupaa ei heti tullut, se itse korjaili asentoa vielä. Kyllä se vain menee perille. Muutama tuhat toistoa vielä niin a vot!

Päätin, että alan seisomista treenailemaan myös arkielämän tilanteissa, jos tulokset on noin hyvät kerran. Se on jäävistä liikkeistä heikoin.

Metsähommelit on niin aikaa vieviä ja työläitä meille molemmille, untuvikkoja kun ollaan, että voimia ei ole jäänyt juuri muuhun harrastamiseen. Niinpä peruin sitten kuitenkin sen näyttelyosallistumisen. Tuumasin, että pakko levätä joskus, eikä me saada millään sunnuntaiksi turkkia esittämiskelposeksi. Seuraavana viikonloppuna meillä on taas Aktiivicollieiden jälkipäivä. Sitten 11.6 alkaa aika intensiivinen BH-kurssi, eli satsataan nyt alkukesä PK-hommien pohjatyöhön. Siinä ei tarvita nättiä ja puhdasta turkkia ;)

Vaikea oli kyllä päättää, kun olin jo joulusta asti ajatellut, että toukokuussa sitten ollaan näyttelykeihissä. Ihan kamalan vaikea! Päässä soi kuitenkin Pekka Korrin neuvo, että pitää aina olla reilu koiraa kohtaan. Ajattelin, että kun en itse ole halukas esittämään Bonoa nyt, siinä kunnosssa kuin se nykyisin on, mun on turha tehdä väkisin sellaista kokemusta meillle molemmille, että näyttely on pakkopullaa ja vastenmielistä. Kun haluaisin kuitenkin ne kolme peijakkaan sertiä jossain vaiheessa! Ja mieluiten niin, että meillä on myös hauskaa.