Guess Who

Laitetaanpa tänne muutama Katjan hieno kuva. Kukas niissä poseeraakaan?


Joulupukki tulee hetkellä millä hyvänsä.


Kukkulan kuningas.


Lumihanki kutsuu... leikkiin.


Kylläpä naurattaa!!!


Mulla on vielä tuuheampi harja kuin veljelläni Bonolla.

Kuvissa poseeraa siis Bonon veli Romeo. Onko sukunäköä? :))))

Terveisiä Mustiin ja Mirriin

Pitää laittaa tämä kiertämään. Olen niin sydämistynyt Minskun puolesta ja entisenä asiakaspalvelijana kiemurtelen myötähäpeästä. Siis EI näin: Terveisiä...

Uusi Vuosi

Paukuttelu oli vähän stressaavaa, ja Bono läähätti yösydämen. Kun kolmen maissa päästiin käymään rauhassa ulkona, homma rauhoittui ja nukuttiinkin sitten pommiin meidän aamulenkkitreffeiltä Mura K:n kanssa. Kamera luonnollisesti unohtui kotiin, koska ilma oli aivan älyttömän ihana ja saatiin nauttia Hertsikan ja Viikin maisemista niin rauhaisissa oloissa, että koiratkin saivat juosta valtoimenaan.

Aattona me oltiin Kristan kanssa iltapäivällä purkamassa puhtia Haltialan metsässä ja Jaana otti muutaman muiston.


Metsälenkillä rentoutuu.


Uhkeita tervaleppiä etsimässä.


Turkki hulmuaa jo!

Bonon turkki on ihan mahdoton. Olen jo suunnitellut sen ohentamista, koska sen ruokkoaminen käy ihan työstä. Sitäpaitsi pojalla on välillä aika tukalaa sen kanssa. Me joudutaan turvautumaan ympäristörikokseen, kun tuuletetaan alvariinsa lämmöt taivaalle.

Niin tottunut olen kuitenkin valtavaan pehkoon, että jopa Lassie elokuvan Lassie näytti minusta vähän kapiselta Bonoon verrattuna :o

Olen kumminkin alkanut antaa sille monivitamiinivalmistetta, sillä kaksi pakettia oluthiivaa ei ole juurikaan edesauttanut huulipigmentin tummentumista. Toivottavasti jokainen vitamiini molekyyli ei mene turkin kasvattamiseen.

Minna! Käsrivällisyyttä! Otan kuvia jahka saan auton pestyä. Ei passaa ensiesittelyssä kamalan kuraista kaaraa esittää :)))Nyt on pakkaset enkä viitsi sitä kastella jäätymään... Tuossa kumminkin vähän sisätunnelmaa.


Käyttäytymistä, jota kuvaa sana ALAS!

Hyvää Uutta Vuotta!

Joku roti

Jotain rotia me kaivattaisiin koulutukseen. En ole osannut laatia sellaista koulutussuunnitelmaa ja rutiinia, että tulisi tunnetta edistymisestä. Koirakoulun open tavoitteet tuntuvat olevan liian kaukana, kun liikkeet on kuitenkin sillä tasolla, että Bono tarjoaa maahan menemistä kun pyydän istumaan. Se tasan tarkkaan tietää, mitä istuminen on, mutta se tarjoaa sitä vain tietyissä tilanteissa. Niin ku silloin, kun se on ruokaa vailla. Oi! Silloin se osaa kyllä istua niin hyvävireisenä, jotta!

Kun harjoituspaikka ja -tilanne vaihtuu, se on ihan hätäinen ja tarjoaa joka käskyyn maahan menoa. Kyllä se kuitenkin näköjään talttuu ja malttaa, kunhan vain herkut on luokkaa a eikä ö.

Kaiken kaikkiaan normaalissa elämässä on koko ajan haastetta kerrassaan. Nyt on tapetilla ehkä eniten se, että lattiat on niin kamalan liukkaita ja pelottavia, eikä uusissa sisärapuissa kertakaikkiaan voi kulkea ylös eikä alas. Tämä on mun mielestä kovin kummallinen vaihe, kun se pienempänä on kuitenkin osannut ihan hyvin. Eilen Ria B. joutui kantamaan sitä rapuissa, kun mä en saanut siitä otetta. Mamalle voi rimpuilla enmmän kuin vieraskoreana. No, jospa tämä menee jossain vaiheessa ohi.

Autoilu on myös niin kovin jännää. Liikennettä pitää tarkkailla niin huolellisesti, että liikennevaloissa viereisissä autoissa nauretaan ja vilkutellaan Bonolle.

Huomenna on sitten suuri koitos, kun on uudenvuoden paukuttelut. Toivotaan, että vältytään paniikkikohtauksilta, kun paukuttelu on kiivaimmillaan.

Liikaa liikuntaa

Me ollaan nyt uudessa vapauden hurmassa käyty metsälenkeillä jokaisena joululoman päivänä ja pörrätty muutenkin kyläpaikoissa. Mulla on itsellä kroppa ihan kipeänä ja niska jäykkänä kaikesta metsäliikunnasta, joten eilen vietettiin kalsaripäivää Monte Criston kreivin seurassa. Tosin illalla ajettiin Mura K:n luokse ja tarkastettiin tulevan eväsretkipaikan tila. Koirat saivat juosta vapaina vanhankaupunginlahden rantaniityillä ja -metsiköissä ja hyvä mieli tuli jo siitä, kuinka ne nauttivat olostansa.

Toissapäivänä käytiin Wiiman kanssa melkein 10 kilometrin lenkki Oittaan kulmilla. Se oli pisin lenkki, jonka Bono on toistaiseksi tehnyt ja kummasti se vain jaksoi. Se ei ollut edes mitenkään täysin uupunut lenkin jälkeen. Se alkaa olla aika hyvässä kunnossa. Mä olen tässäkin asiassa heikoin lenkki... tottiksesta nyt puhumattakaan.

Bono on huomaamatta kasvanut niin isoksi ja pörheäksi, että kavereiden koirat alkaa näyttää pikkuruisilta. Jopa schäfernarttu Wiima ei enää ole mitenkään selvästi suurempi. Se tapahtuu jotenkin kamalan vaivihkaa, että mamaa hämmentää!

Bono menee jo mielellään takakonttiin, kun siitä palkaksi saa jotain suuhunpantavaa ja autolla pääsee aina jonnekin kivaan paikkaan. Kiva, kun koira on sosiaalinen ja tykkää äksönistä.

Scarface

Tapahtui niinä päivinä (eli eilen), että koirapuistossa vähän kollisteltiin. Ja nyt on pikkupampulalla arpinaama. Onneksi pikkupampula ei ole enää ihan pieni. En saanut mitään kohtausta, enkä oikeastaan ollut moksiskaan. Asenneilmapiiri oli pikemmikin "sattuuhan näitä" ja "hyvä, että pitää puolensa" -tyyppiä.


Arpi on aika pieni ja on havaittavissa paremmin käsikopelolla kuin katsomalla.

Me vetäydytään viettämään joulurauhaa ja testaamaan Etelä-Suomen metsien lenkkeilyominaisuuksia.

- Hyvää Joulua!

Monenmoista happeninkiä

Oltiin eilen taas hakutreeneissä ja lähetys tapahtui aukealta, joten lähes kaikki koirat surffailivat villinä joko lähetyksessä tai takaisintulossa. Bono kyllä lähti hyvin, mutta viis veisasi mun täällä -kutsuille. Sivukorvalla kuulin vähän mutinoita roduista, joiden pk-ominaisuudet on pilattu ulkonäön kustannuksella... Tähän saa varmaan tottua, collien maine on kai vähän sellainen.

Onneksi tuli telkkarista leffa Lassie palaa kotiin, jossa asiat palautettiin oikealle tolalle. Elokuvan esittelytekstissä sanottiin jossain lehdessä, että "Lassie, tuo maailman viisain koira" ja siinä pitäydytään ;)

Pitää vähän miettiä, mihin seuraan liittyisin, koska haluan harrastaa pk-lajeja, mutta mielellään hyvässä ja kannustavassa hengessä.


Maailman viisain koira, 9 kk.

Huomenna saadaan Bonon joululahja kotiin. Se ei ole tuo, mikä on kuvassa, mutta jotakuinkin samanlainen. Kuvan julkaisu tapahtuu tekijänoikeuksia loukkaamalla, joten ehkä joudumme poistamaan sen jossain vaiheessa!

Sitä mä tässä nyt vaan pähkäilen, että mitenköhän siihen saa rusetin solmittua?


Lahjaan sisältyy kuljettajapalvelu.

Huller om buller

Ollaan Porvoossa ja katson kolmen koiran ja kolmen lapsen/nuoren perään. Lupailuista huolimatta ei ole käynyt valokuvaaminen mielessä... eikä sattunut kyllä kamerakaan mukaan. Eilen oli ajatukset vähän muualla, kun hommasin Bonolle joululahjaa ja karvakuonolaisten tarpeet eri puolilla etelä-suomea nakutti mielessä päällimmäisenä.

Ollaan kaikki hyvillä mielin ja lapset ehti suhtkoht ajoissa kouluun hakemaan todistuksia. Onnistumisen tunne ei ole kuitenkaan ihan valtava.

Colliejouluisaa

Innostuin näpertämään, kun olen saanut siskolta ja veljeltä joulutervehdyksen. Nysvään aika mukavassa seurassa, vai mitä! Tältä näyttää mun työpöydän tuntumassa.

Bono, Essa-tonttu ja Romeo Punakuono.

Kaksin

Inka-sheltti on ollut meillä kylässä eilisillasta lähtien ja nyt ne nöpöt on kotona kaksistaan. Inka näyttää mahdottoman pieneltä Bonon rinnalla, vaikka vain puoli vuotta sitten Bonsuli meni mennen tullen Inkan mahan alta. Sitä on kasvun ihme. Koitan saada kuvatodisteita viikonlopun aikana aikaiseksi.

Kuvaaminen on ollut viime aikoina heikkoa, kun Helsinki on kaikista surkeimmalla ilmasto- ja valovyohykkeellä koko maailmassa. Lähtipä etelään tai pohjoiseen, parannusta tapahtuu (tai ainakin kuvittelen niin). Täällä ei ilman salamaa ja lisävalaistusta tällä hetkellä paljon fotata.

Tuossa kumminkin yksi puhelimella otettu snapshot.


Näillä keleillä voi myös hyvällä omallatunnolla pötkötellä.

Aikuisempaa

Bono siirtyy huomenna pentuudesta junioriuteen ja sen kunniaksi olen jättänyt sitä rohkeammin iltaisinkin yksin. En ole näihin asti raaskinut juurikaan sitä iltaisin jättää yksin, kun se jo päivät joutuu olemaan yksiksensä.

Eilen oli kuitenkin Tavastialla taas von Hertzenin veljekset ja vieläkin tuntuu kropassa. Nyt ei sit oikein muuta pysty raportoimaankaan.

Kevyt takajalka

Takajalat on kovasti tapetilla taas. Bono on pariviikkoisen harjoittelun tuloksena alkanut hallita jalan nostamista niin, että se on nyt kaikista tärkeintä maailmassa.

Jalka nousee molemmilla puolilla helpon näköisesti ja korkealle ilman, että koko mahan alustaa tarvii kastella. Aamulenkit vaikuttaa nyt lähinnä siltä, että on kiire tolpalta tolpalle ja jalka nousee noin 20 kertaa, aina kun rakossa vain on jotain tiristettävää. Tolpan, puskan, risukon tai puun juuren viimeisteltyään se jo vinkuu kohti seuraavaa.

Tämä piirre on tullut sille taas niin bonomaisen tyypilliseen tapaan ilman mitään numeroa. Se aloitti nostelun vaivihkaa - aina niin että tasapaino säilyy. Ei horjumista tai yliyrittämistä vaan varma suoritus sillä tasolla, millä ollaan.

Ihmeellinen epeli.

Vauhtiviikonloppu

Me ollaan näin maanantaiaamuna ihan död ja maitohapolla.

Lauantai käynnistyi Voittaja 2008 näyttelyssä, jossa me kisattiin pentuluokassa kahden muun uroksen kanssa. Bono sijoitettiin ykköseksi, mutta se ei saanut kunniapalkintoa, eikä siis päässyt kisaamaan ROPista. Muuten koira olisi collieaatelia, mutta kun peräpää vaatii vielä vankistumista. Enteet on kuitenkin hyvät, sillä isukki, jolla on ilmeisesti ollut samankaltaista taipumusta, näytti nyt kolmevuotiaana erittäin tukevajalkaiselta ja muutenkin tavattoman hienolta hepulta.

Tunnelmia messarista. Kehässä Ossi, Bono isä.

Ossin tapaaminen taisi olla Bonolle ihan koko päivän kohokohta. Pojat viihtyivät toistensa seurassa siihen malliin, että kävi mielessä, että tunnistaakohan ne toisensa jostain - tutusta hajusta tms. Ja kun Ossi oli kehässä, Bono äityi haukkumaan! Se lopetti kyllä kiltisti, kun sanottiin, että nyt pitää olla hissuksiin, että pappa saa keskittyä rauhassa.

Olen saanut pienen näyttelykärpäsen pureman, joten tämä tulos oli ihan hyvä juttu. Jos tuoltakin olisi tullut ROP, olisin varmaan ilmoittautunut jo seuraavaan kisaan. Nyt tuli vähän jäitä hattuun ja tuumailin, että kerätään kevät lihaa sääriin ja käydään päivittämässä arvostelut toukokuussa, kun on taas hienoja kisoja hienoilla areenoilla. Koirassa on kuitenkin kaikki muut asiat niin kohdallaan, että jonkin sortin menestystä saattaisi tulla, jahka jalat vahvistuu.

Lassie ja Gorkin puisto.

Toinenkin asia on, jota pitää kartuttaa. Nimittäin Bono pelkää kiiltäviä lattioita ja liukastelee niillä. Kiiltävät raput ei onnistu tällä hetkellä alaspäin ollenkaan. Me oltiin messarissa 5-hallin vankeina, sillä sieltä ei päässyt hissillä pois ja Bono teki tenät rapuissa. Jäi shoppingit shoppaamatta ja kaikki muut hallit katsomatta. Tilattiin sitten taksi ja pöristeltiin kotiin. Koitettiin etsiä vähä-stressi-ratkaisuja, kun muutenkin oli aikamoinen hulinakokemus käydä melkein kylmiltään kansainvälisessä showssa. Onneksi Bono rauhoittui kehään, kun se tiesi, että ”ai jaa, tää on tätä.”

Pokaaleja ei siis päästy edes kinuamaan, sillä palkintopöytä oli muualla. Eipä silti, että niitä olisi meille annettukaan.

Pienen lenkin ja parin tunnin päiväunien jälkeen me lähdettiin hurraamaan Hipille, joka kruunattiin Rajasaaren koirapuistossa Lucia-neito-koiraksi. Koiria oli tapahtumassa paljon ja Bono juoksenteli ympäri saarta puolisentoista tuntia niin valtoimenaan, että kontakti oli välillä ihan hukassa, mikä on aivan ennenkuulumatonta. Yleensä se tietää tasan tarkkaan, missä meikä hilpustaa.

Lunta viiksissä.

Eilen oltiin kokeilemassa hakua, ja se oli kivaa! Tehtiin alkeisharjoituksia näkölähdöllä ja Bono tajusi heti lähteä maalimiehen perään. Se oli hyvässä vireessä ja keskittynyt. Ekalla kerralla se lähti vähän vinoon, mutta kolmannen se ampaisi jo ihan suoraan ja hyvällä, palveluskoiramaisella vauhdilla.

Kyllä mä olin siitä salaisesti hirmuisen ylpeä!

Kerran meillä on tapahtunut näinkin: ruokaa on jäänyt kupin pohjalle!

Sähköä ilmassa

Bonoa on harjattu niin paljon, että turkki alkaa jo sähköistyä. Tassut sen sijaan on pinttyneet ihan tummiksi syksyn kurailmoissa, enkä saa niistä valkoisia millään, vaikka olen tällä viikolla pessyt ne jo kaksi vai kolme kertaa shampoo-hoitoaine-laimennoksella. Pitää illalla pestä ne vielä ulkoilujen jälkeen topakammalla pesiaineella. Turkki taidetaan kammata myös vielä moninkertaisesti laimennetun kampausnesteen avulla ennen nukkumaan menoa

Oltiin eilen koirakoulussa, ja me ollaan edistytty niin koko ryhmä, että ensi kerralla meille tehdään tavoitekortit. Me ollaan myös alettu treenailemaan pienissä ryhmissä niin, että tulee kunnolla häiriötä.

Harjoitussessiot on pidentyneet ja Bono on saanut ihan eri lailla intoa treenaamiseen. Kotona me tehdään niin, että mennään urheilukentälle (josta Bellan Tiina on rakennusvirastosta varmistanut, että siellä saa koiran kanssa olla - kiitos Tiina :), heitellään sukkapalloa tai patukkaa lämmittelyksi. Sitten otetaan pysähtymisliikesarjoja ja lopuksi vielä leikitään. Bono tykkää siitä niin, että se pitää komentaa pissaamaan ennen kuin mennään kentälle - se suuntaa heti suoriltaan sinne, jos mulla on herkut ja leluja mukana.

Mä taidan taipua nyt tällä haavaa kuitenkin siihen, että tavoitellaan BH-koetta. Me ollaan luvattu lähteä kokeilemaan Heinin ja Tepon kanssa hakua tässä jonain viikonloppuna, ja muutenkin se palveluskoirapuoli vetoaa kovasti.

BH-koetta varten meidän pitää alkaa harjoitella ryömimistä.

Matkat on junalla ihan kamalia nykyään, hyvä että eilen sain sen ollenkaan junaan. Takaisin tultiin bussilla, vaikka niin matka kestää puoli tuntia kauemmin. Mulla onkin nyt autokaupassa agentti, joka informoi soppeleista menopeleistä. Hakusessa olisi 3-4 vuotta vanha VW Golf Variant tai vastaava. Aletaan kasvattaa hiilijalanjälkeä, jotta saadaan pidettyä ressitaso siedettävänä.

Jalka nousee

Bono sen kun miehistyy. Jalka on alkanut nousta - vähän, mutta nousee! Noin kerran päivässä se koukistaa puuta tai lumikasaa vasten jäävän jalan kropan alle. On somaa!

Sain veronpalautuksia ja ostin Bonolle sen 85 euroa maksavan Mason & Pearsonin luonnonkuituharjan. Ikinä en itselleni moista ostaisi, mutta testattuani sitä molempien karvoitukseen, täytyy tunnustaa, että kyllä nyt voi vanhemmasta päästä alkaa heittää omia hiustenrepijöitä pois. Käytetään samoja harjoja, koska Bonsulilla on paremmat.

Oli meillä Wiljamin kanssakin yhteiset kampausnesteet.

100 vetoa

Olen edelleen ilman nettiyhteyttä - kotona ja töissä. Meinaa panna matalaksi, kunnes keksin, että voihan sitä kokeilla, miten kirjaston pelit nykyään vörkkii.

Bonon kanssa on alettu kuohkeutusrupeama lauantaita varten. Sata harjan vetoa ei riitä, kun setvitään pohjavillaa suoraksi. Se tekee turkista ihanan ilmavan ja kuohkean. Koiraihmiset huomaavat eron pimeässäkin.

Satasen maksavaan viimeistelyharjaan me ei nyt kuitenkaan vielä satsata, kun ei ole sertejä luvassa. Ehkä seuraavaan koitokseen. Katsotaan, miten korvakarvat saadaan ojennukseen.

Ja tärkeintähän ei ole voitto vaan reilu peli - vai miten se meni. Sitäpaitsi Rajasaaren koirapuistossa on lauantaina iltapäivällä Lucia-koiran valinta. Pakko keretä sinne.

Tiivistetysti meille kuuluu:
- turkin harjaamista
- turkin kampaamista
- innokasta tokoilua (sillä sarjat on pidentyneet ja Bono näyttää saaneen siitä uutta intoa)
- peruuttamisen opettelua olohuoneessa
- noutokapulan suussapitoharjoituksia olohuoneessa sekä
- antaumuksellista kainalossa loikoilua.

Koitetaan saada jotain raporttia aikaan jossain vaiheessa jatkossakin.

Meidän numero on 182 ja me ollaan kehässä 59 klo 9.30 jälkeen, jos joku yrittää lauantaina etsiskellä meitä. Toivottavasti blogin lukijoita tulisi sankoin joukoin kiskomaan hihasta. Ja onnea kaikille kehiin kiipeäville!

Nouda

Tänä aamuna, kun tehtiin kapulaharjoitusta pienellä jälkikapulalla, se meni niin hyvin, että Bono nosti kepin mun kädeltä ja pudotti sen siihen takaisin. Mun pitää Helin vinkin mukaan ostaa pienempi kapula ja treenata eri vaiheet eri kokoisilla kapuloilla.

Olen muutaman päivän ilman nettiyhteyksiä sekä kotona että töissä, joten päivityksiä kuuluu taas joskus ensi viikolla. Tällä välin me ulkoillaan, tokoillaan ja kyläillään - niin kuin muutoinkin.

Hyvää viikonloppua siis!

Edistystä

Ollaan koitettu harjoitella noutokapulan suussa pitämistä. Lapissa syyskussa, Bono teki jo yhden harjoituksen, jossa se otti jälkikapuloita suuhun ja tipautti ne mun kädelle. Sen jälkeen noutoharjoittelu on uinunut ja nyt vajaan viikon ollaan taas paneuduttu siihen. Ei olla millään meinattu päästä siitä vaiheesta eteenpäin, että hampaat kalahtaa kapulan keskelle. Me tehdään sitä naksutinmenetelmällä niin, että koiraa palkitaan siitä, että se itse keksii toimia siinne päin.

Tänä aamuna - ja jo eilen illallakin - onnistui sellainen edistysaskel, että se ottaa kapulan kunnolla suuhun torahampaiden taakse, vaikka ei tarraa vielä kiinni. Voi sitä riemua. Joka kerta, kun sanon HYVÄ ja KIITOS sen häntä alkaa heilua.

Sen jälkeen on NIIN palkitsevaa ottaa vähän sivu-seuraa-istu-sivu, sivu-seuraa-seiso-sivu ja sivu-seuraa-maahan-sivu -sarjoja. Ne on niin helppoja. Maahan meneminen ei mene vielä niin, että se jäisi seuraamisesta. Ei aina seisominenkaan, mutta sama se kunhan seistä töröttää, vaikka minä liikuskelen.

On se niin hieno.

Muutenhan meillä on puberteetti päällä. Pitää vinkua erinäisistä syistä. Pitää pelätä mustia koiria, vedettäviä matkalaukkuja. Sit pitää puuskuttaa pissatolpilla ja sen sellaista. Aika kesyä kuitenkin.

Kaksi viikkoa Voittaja-näyttelyyn ja ollaan alettu vähän muistelemaan, miten se JUOSTAAN-juttu menikään. Samoin näyttelyseisominen. Viimeksi mentiin kehään sillä asenteella, että hyvin menee, jos emäntä pysyy poissa koiran ja tuomarin välissä. Nyt voisi yrittää samaa, se oli hyvä taktiikka.

Kyläilypäivä

Bono on ollut hoidossa - eiku siis kylässä Kristan luona. Kärpäsenä-katossa-Jaana otti tapaamisesta todistusaineistoa.


Ilme on sen verran muikea, että taitaa Kristan kanssa synkata aika kivasti.


Hei pulu!


Kaulaillaanko taas?


Yhteinen lepohetki.

Grande katastrof

Eilen oli koirakoulua uudessa paikassa, jonne en löytänyt ja kun vihdoin oltiin oikeassa osoitteessa, treenaamisesta ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Pari kelpo sivulle istahtamista se suoritti, ja ohjeeksi saatiin, että nyt ruvetaan harjoittelemaan sitä, että se aina seuratessa ottaa perusasennon, kun minä pysähdyn.

Kivaa oli se, että toisen koirakaverin kanssa sai juosta lumikasan ympärillä harjoituksen päätteeksi. Emännän kannalta ainoa valopilkku oli se, että takaisin tullessa, mun ei tarvinnut nostaa sitä junasta. Bono tuli ekaa kertaa pitkiin aikoihin omin jaloin alas korkeasta junasta.

Olenkohan raportoinutkaan, että se pari kuukautta sitten satutti jalkansa junasta hypätessään ja siitä asti se ei ole noussut eikä laskeutunut omin avuin sellaisesta junasta tai ratikasta, jossa on portaat. Matalalattiapelit on eri juttu. Ei ole kaunis näky, kun meikä nostaa rimpuilevaa mammuttivauvaa, onneksi ihmiset harvoin huomauttelee siitä.

No, hienon junasta laskeutumisen kunniaksi me otettiin erä patukkaleikkiä ja harjoiteltiin sivu-seuraa-sivu -sarjaa Finlandiatalon takana lumisella nurmikentällä ja siitä jäi hyvä mieli.

Vaihtelua

Meillä on oleminen ollut niin vaihtelevaista, että ei oikein ehdi bloggaamaankaan. Toissapäivänä oli kahdet koiratärskyt. Emännän töiden jälkeen mentiin ensin eläinlääkärissä käyneen Wiiman ja emäntänsä Helin kanssa Rajasaareen juoksentelemaan. Sieltä suoraan mentiin tutustumaan Kristan kortteeriin, jonne Bono pääsee lauantaina kylään ilman emäntää.

Wiima on 7-vuotias schäfertyttö, ja oli vallan liikuttavaa nähdä, kuinka Bono omaksui alamaisen roolin täysin luontevasti ja tyylillä, mutta kyseenalaistamattomasti. Me oltiin Rajasaaressa noin 1,5 tuntia ja Bono ripusti omat aivot kokonaan narikkaan. Se kulki Wiiman peesissä uskollisesti, leikki samojen koirien kanssa kuin Wiima, haisteli samat tupot, jotka Wiima, ja merkkasi samoille paikoille Wiiman perässä.

Eilen taas emäntä riekkui kirjailijoiden kanssa iltalenkkiin asti, joten koiraeläimen piti päivällä viihdyttää ulkopuolisia huoltojoukkoja. Iltalenkillä se iloitsi niin patukkaleikistä, että unohti kakata ja senpä takia me ollaan ulkoiltu yölläkin.

Bono osaa erittäin määrätietoisesti jo herättää mut niin, ettei jää arvailun varaa, että "onkohan sillä joku hätä." Sen lisäksi se käy tervehtimssä mua öisin, kun se huomaa että olen hereillä, mutta se tervehdys on ihan erilainen. Bono vain hetken lepuuttaa leukaa sängyn laidalla ja pukkaa kevyesti kirsulla poskeen. Kun silitän sitä, se rojahtaa lattialle ja huokaa. Ihan erilaista elekieltä kuin silloin, kun on hätä. Silloin se vinkuu ja tepastaa ja kuopii kylkiään.

Aamulla se jo vinkui ja tökki kongia merkitsevästi, kun ei olisi millään malttanut katsoa mun hidasta kupsastelua töihin lähdön kanssa. Se, kun aina saa sen täytettynä eteisessä siinä vaiheessa, kun olen itse takki päällä lähtemässä.

Musta jotenkin tuntuu, että se ei paljon stressaannu yksinäisestä päivärupeamastaan.

Uimareissu

Bono päätti ensilumen kunniaksi eilen kokeilla, onnistuukoo uiminen. Kyllä luontuu. Se intoutui naapurin bokseripojan kanssa Taivallahden sorsista ja hups. Pulahti mereen.

Omin voimin se sieltä rantautui ja sitten tulikin kiire kotiin - emännällä, ei koiralla.

Ensilumi

Ei mitään reaktiota! Kaikki on niin kuin ennenkin. Ei riemua, ei ihmettelyä - ei ainkaan siinä mittakaavassa, että emäntä jotain reaktioita huomaisi. Pissapaikat on vähän hukassa, joten p tulee sinne, missä satutaan olemaan - vaikka keskelle jalkakäytävää. Ei tosin silloin, kun se on aurattu.

Tänään, kun lunta oli aamulla polviin asti ja heittelin sille patukkaa hankeen, se innostui hangessa juoksemisesta. Koska myräkkä oli karkottanut ihmiset kaduilta, pidin Bonoa ihan vapaana ja itse kävelin siellä, missä lunta oli vähän ohuemmalti ja koira hyppeli hangessa.

Toivottavasti hanget säilyy!

Kyllä olikin korkea aika aloittaa saalisleikit järjestelmällisesti. Eihän se kiltti poika tohdi edes vetää ja purra kunnolla. Se myös helposti luovuttaa mulle sukkapallon tai patukan. Mä olen kyllä aiemminkin aina säännöllisesti koittanut innostaa sitä, mutta en ole osannut kai sitten hetsata (olen oppinut uuden sanan ;) tarpeeksi. Kyllä se innostuu, kun heti nappaa lelun sen nenän edestä, jos mielenkiinto meinaa hiipua.

Tänään se jopa kanniskeli patukkaa mukanaan, tavallisesti se on unohtanut lelut taakseen.

Vietikästä

Mun nimi vois olla myös Ronaldo, tai Totti. Mutta en mä voi, kun mun veli on Totti.

Olin eilen aamulla Mia Skogsterin luennolla viettikoulutusmetodista ja koitan laittaa tähän tiivistetysti sen, miten itse esitystä tulkitsin ja mitä siitä omaksuin. Hän on kovin selkeä ja voin todella lämpimästi suositella jokaiselle, jota koiran kasvattaminen ja kouluttaminen kiinnostaa. Skogster on kokenut kouluttaja ja auliisti kertoo omista kokemuksistaan, myös yritys-erehdys-menetelmälläkin hankituista.


Massasta on sellaista hyötyä, että ihan vahingossa saattaakin saada parhaan paikan kaverin emannän sylistä.

Mulle tuli sellainen olo, että sain jotenkin ymmärrettävästi selkoa siitä, mihin kaikki kouluttaminen ja koiran pito perustuu. Kaikki se, mitä koiralta halutaan, vahvistetaan tavalla tai toisella joko ravinto-, saalis-, puolustus- tai laumavietin avulla.


- Hei Bono, 8 kk. Mistä ammennat voimaa näin pimeän vuodenajan mittaan? - Perinteisesti emännän sukka on ollut melko lailla ykkönen (ylh.oik.). Tänä aamuna jäätynyt työrukkanen oli se juttu.

Olen myös iloinen, että älysin mennä kuuntelemaan luennon, kun Bono on vielä nuori. Skogster nimittäin kertoi, että koirilla, joilla on hyvä hermorakenne (rohkea, itsevarma, reipas - lue: Bono) tuppaa ahneus hiipumaan tuonne 4-5 vuoden ikään mennessä. Siksi kannattaa avata ja vahvistaa saalisviettiä jo pienenä niin, että jossain vaiheessa voi siirtyä käyttämään leikkiä palkkana.


"Minne mä syöttäisin....? Pinsku peittää turhan hyvin."

Laumavietin merkitystä Skogster korosti myös. Suhde ohjaajaan, koiran kehuminen ja sen hyväksyminen ja se, että ohjaaja aidosti pitää koirastaan on huippusuoritusten perusta. Hän kertoi, että parhaat kilpa- ja työkoirat, joita hän on nähnyt ovat sellaisten ohjaajien koiria. Mulle tärkeätä oli se, että naksuttimella kouluttaessa naksautus ei korvaa kehua ja hyvittelyä, se vain merkitsee oikean suorituksen. Naksuttimella koulutettavan koiran into voi hiipua, jos kehuminen unohdetaan.


"Jospa mä sit vaan jallitan."

Puolustusvietistä (ja pakotteista) hän sanoi, ettei pidä aloittaa ennen kuin noin 1,5-vuoden iässä, kun koira alkaa olla aikuinen. Fyysisiä pakoitteita ei muutenkaan voi käyttää koulutustuokiossa koiralle, joka ei esim. tykkää leikkiä tai on herkkä tai heikkoviettinen.


MAALI!

Skogsterin esityksessä oli hienoa se, että vaikka hän tekee töitä vahvojen ja vietikkäiden koirien kanssa, hän korosti joka välissä, että menetelmät ja tavoitteet pitää valita koiran ominaisuuksien mukaan - ja omienkin ominaisuuksien ja kykyjen mukaan. Ei kannata käyttää paineistavia menetelmiä, jos ei hallitse niitä. Hän myös elävästi ja vuolaasti kertoi omista koiristaan, kuinka erilaisia juttuja on joutunut eri pentujen kanssa kokeilemaan.

Nyt meillä sit harjoitellaan irti-komentoa ja patukka- ja pallo-leikkejä. Irrottamista on meillä vain ollut vaikea harjoitella, koska Bono yleensäkin jättää kaiken sikseen, jos kiinnitän siihen huomiota. Leikin yhteydessä se oppi homman kertalaakista aikanaan kahta palloa viskeltäessä ilman, että siihen ehti sanavihjettä ymppäämään. Ne pari raatoa ja kakkakasaa, jotka se mustasukkaisesti omi pienempänä, ovat täydellinen poikkeus kaikkeen muuhun omistushaluttomuuteen. Ruokakupillakaan ei ole mitään hässäkkää koskaan.


Mama aikooo kuulema rajoittaa hihnan retuuttamista.

Karhuhavainto

Me ollaan lähdetty aamutuimaan Kirkkonummelle ja ollaan vieläkin reissussa. Pikaisesti kuitenkin pieni raportti.

Käytiin Solvallassa metsälenkillä ja jalkapalloharjoituksissa, ja kun oltiin palaamassa autolle, Bono sai ilmavainun.

"Mistä sä tiedät, että sillä on ilmavaivoja", ihmetteli Tarzi.

Lopulta spekuloitiin vahvimman vaihtoehdon puolesta eli, että vainu kantautui selvästi hajahtelevasta karhusta. Korvahavainto kertoi lisäksi, että Otso oli lähtenyt sauvakävelylle.

Kuvia julkistetaan ehkä huomenna, kunhan on saunottu, kotiuduttu ja elvytty.

Tiheä turkki

Turkki sen kun tihenee. Alusvilla tosin irotaa nyt helposti ja tuppaa kutittamaan ja huopaantumaan juuresta. Ennen näyttelyä ruokkosin koiraa viikon verran joka päivä. Näyttelyn jälkeen pidettiin muutama rokulipäivä, mutta tänään taas kävin aamusella koko hurtan läpi harjalla. Nyt musta tuntuu, että Bono itsekin tykkäsi harjaamisesta. Sain kunnon otteen koirasta ja kunnon vetoja juuresta asti vastakarvaan niin, että tuntui, että karva oikeasti selviää. Näyttelyä varten mun piti kammata sitä uudestaan ja uudestaan pohjavillakammalla ja silti tuntui, ettei siitä sen kummempaa tule :)

Ihminen oppii. Ja koira.

Bono 8 kk

Oikeasti syntymäpäivä on vasta huomenna, mutta ollaan nyt vähän suurpiirteisiä.

Laitetaanpa tähän saatteeksi se, mitä ulkomuototuomari Soile Bister sunnuntaina totesi.

"Erittäin hyvin kehittynyt, vahvaluustoinen, kaunislinjainen, maskuliininen uros. Hyvin lupaava pää. Kaunis ilme. Hyvät korvat ja purenta. Kaula voisi olla pidempi. Hyvät kulmaukset. Liikkeessä häntä nousee turhan korkealle ja taka-askel on pihti. Kaunis karva ja väri. Erinomainen luonne."

Virallinen merkkipäiväkuva, voilá. Huomatkaa virallisesti todistettu, kaunis ilme <3

Itse Viattomuus.

Privaatti saari

Me kuljetaan Rajasaaren koirapuistoon maman töiden jälkeen ja viiden maissa siellä ei ole juurikaan muita kuin me. Ihan kiva, siellä voi vaikka vähän tokoilla, kunhan saari on kierretty ja tutkittu. Ainut huono puoli on, että kun Bonolla ei ole muita kirittäjiä, mun on itse rämmittävä puiden yli ja heinätuppojen seassa, jotta se lähtee polulta pois. Ja siinähän on vaarana, että kunto kasvaa!!!!

Olen ihmetellyt sitäkin, kun aamulenkitkin saadaan tehdä melkein yksin nykyään. Me ollaan jatkettu samoja kesärutiineja kuin ennenkin, mutta nykyään juuri ketään muita ei näy ulkoilemassa. Mihin kaikki on menneet? Onko Töölössä kaikki muut hankkineet dogsitterit talveksi paitsi minä?

Hyvä puoli tässä on se, että rohkenen taas herkemmin päästää Bonoa vapaana juoksentelemaan aamuisinkin, tosin niin, että se kantaa hihnaa suussa. Kanikantaakin on harvennettu, eikä raatoja ole näkynyt pitkiin aikoihin. Kop-kop - pitää koputtaa puuta.

Glory days

Onpa mukavaa olla voittaja, onnitteluja tulee tekstareina, puheluina ja tänne blogiin. Nyt nautitaan, niin kauan kuin tätä kestää.

Kyllä voi tunnelmat olla erilaiset. Vuosi sitten 15.11 Miuku piti lopettaa tuskallisten nivelrikkojen takia 15 ja puolen vuoden iässä ja tunnelmat oli ihan toisesta äärilaidasta. Nyt juhlitaan pienen pientä pampulaa, jota ei silloin ollut vielä olemassakaan. Kyllä tästä nyt osaakin nauttia!

Eilisestä vielä sen verran, että kun miettii, mitä pitää kehittää, niin yhtään ei nolota se, että tuli toikkaroitua kehässä miten kuten ja käteltyä tuomaria juuston tahmeilla käsillä. Sen sijaan vähän harmittaa, että paremmin vielä olis voinut olla oma huomio koirassa. Sehän se juhlakalu oli.

No, kunhan totutaan koreografioihin niin enköhän mä rentoudu niin, että muistan hyvitellä ja kehua sitä, joka sen eniten ansaitsee.

Messukeskukseen koitetaan saada takapäähän vähän vankistumista aikaan. Sitten kaikki on siitä kiinni, miten hienona turkki on ja kuinka meidän yhteispeli sujuu. Marin neuvo oli hyvä, rauhallisesti on parempi kuin hätiköiden.

Innostuin niin, että ilmoittauduin Gerard O'Shean näyttelykurssille, mutta se on vasta tammikuussa. Pitäisköhän sitä tosissaan sinne Turkuun lähteä, kuten Sanna usutti? Uusia taitoja kokeilemaan ja harjoittelemaan??? :))))

13 - onnen luku

Meille tuli tällaista kotiin kannettavaa Kaapelitehtaan ulkomuototuomarien pentunäyttelystä. Kilpailunumero 13 oli tällä kertaa hyvä numero.


Pokaaleita, nauhoja ja ruusukkeita reppu täynnä.

Rotunsa paras joutui vielä illallakin kehään, mutta välillä käytiin vetäisemässä ansaitut ettonet omalla soffalla.


Edustaminen ON raskasta.

Päivä oli tosi kiva. Mua jännitti, sillälailla sopivasti niin kuin kisassa pitääkin. Bonolla oli kivaa, häntä heiluui melkein koko päivän.


Me oltiin ajoissa paikalla, että ehdittiin sopeutumaan kulisseihin.


Ja vähän renaamaan.

Iltapäivällä tuulet ei olleet yhtä suotuisat, mama oli desorientée ja latinki lässähtänyt, joten sessio jäi lyhyeksi, mutta ei me siitä välitetä.


ROP, se tulee jotenkin sanoista Mr Itämeri.

Pari kuvaa kehästä, valaistusolosuhteet oli syksyisen synkeät, mutta kevväämmällä otamme sitten keväisempiä kuvia.


Hännän takana oleva jalka on oikein hyvin.


Erinomainen luonne antaa tunnustella molempia palleja juustopalkalla.

Hyvää viikonloppua!

Ollan pari päivä hissuksiin emännän työmatkan takia, ja Bonsuli menee hoitoon, joten virkistäviä lepopäiviä.

"Mun ase mister-kisoihin on kunnon kauneusunet."

Mitähän se pieni siellä

Johanna kysyi yhtenä päivänä, että miten se Bono saa päivät yksin kulumaan, että mitä se tekee. Ja totesi samaan hengen vetoon, että ethän sä voi sitä tietää.

Niin. Joskus mulla on kyllä pieni aavistus:


Tämä on kai sitä, mitä toimintaterapeutit kutsuu paskarteluksi.


Veden tulo on kiehtovaa, mutta niin on veden menokin.

Matkasuunnitelmia

Ollaan järkkäilty eilen sekä emännälle että koiralle kivaa vaihtelua. Mama piipahtaa loppukuusta eräänä lauantaina Tallinnassa ja Bono pääsee Kristan luo kylään. Bono on suuri voittaja, sillä tulee olemaan kivempi päivä kuin meidän normaali lauantai!

U2 lähtee kiertueelle ensi kesänä ja me ajateltiin Tainan kanssa, että kun on tämä Bono niin päivittäin tapetilla, niin mennään tuonne:



Slane Castle on Dublinissa.

Työkoira

Minä kö niin ihailen työkoiria, niin loogillisesti tein sitten omastani sohvaperunan:

Tyynyllä leuka lepää jotenkin somemmin.


"What? Talkin' to me?"


Satelliittikuvaa....sateet häiritsee yhteyttä.

Myrskyn silmässä

Mentiin Mura ja Ria K:n kanssa eilen Rajasaareen ja arveltiin, että varmaan ketään muita siellä ei ole. No, tuli sinne jossain vaiheessa kaksi miestä koirinensa. Koirat ei kyllä myrskystä piitanneet mitään, ne juoksenteli leppoisaa ravia puolisentoista tuntia oikein hyväntuulisina. Ihmisten takia pysyteltiin saaren suojaisemmalla puolella.

Tokoilu jäi olohuoneharjoitteluksi. Sivulle menemistä me nyt kotioloissa ollaan reenattu, oikeata paikkaa ja sitä, että se menisi sivulle edestä ja jäisi istumaan paikalleen. Uutta on se, että kun se istuu nätisti, otan pienen askelen eteenpäin ja sen pitää korjata ja tulla nätisti sivulle uudestaan. Sit tietenkin vähän maahanmenemistä, koska se aina taantuu heti, jos sitä ei harjoittele. Ja sunnuntaita varten paikallaseisomista. Ulkona ollaan treenattu vähän hyppyjä ja nyt mulla on tarkoituksena harrastaa askartelua ja värkätä 10 cm korkea este oviaukkoon pahvista, että voidaan treenata lähettämistä esteen yli. Tämä on ihan alkeisjuttua, mutta onpahan sitten tutustutettu kaikkeen, mitä ehkä aikuisena voidaan tehdä.

Sunnuntaina huomasin, että kun oltiin oudossa metsässä ja tehtiin aika iso lenkki, se takaisin tullessa selvästi jäljesti meidän omia aikaisempia jälkiä. Good boy!!!

Eilen tuli koiranäyttelypostia. Meidän numero on onnekkaasti 13, collie kehä alkaa klo 10, mutta meitä ennen on 8 lyhytkarvaista collieta, mikä on kiva juttu sillä ehdin vähän vakoilemaan, mitä siellä kehässä pitää tehdä. Aikataulun mukaan touhu on ohi 11.10. Ehditään vielä jotain muutakin siis sunnuntaina, ellei nyt Bono sitten intoudu menestymään. Mulle kelpais ihan se, että kunniallisesti saatais esittäydyttyä, mutta siellä on koko hoito kilpailuluokkiakin. Veljet on pärjänneet niin hyvin, että ei se mahdottomuus ole Bonon kohdallankaan, kun nämä samaiset veljet eivät ole nyt samoista kakuista kilpailemassa :) Mulla on sellainen kutina, että Bono kehittyy vähän hitaammin kuin veljet, joten siksi kuvittelen, että Onnilla ja Romeolla olisi etulyöntisema samassa kehässä kisatessa. Tottia ei olla pitkiin aikoihin nähty, että sitä pampulaa ei nyt osata pelätä!

Sen verran kuitenkin jänskättää, että olen jo ihmetellyt, mitä sitä laittais päälle. Pitäis olla kuulema jotain eri väristä kuin koirassa ja sattumoisin mulla paidat on yleensä aina valkoisia ja kahdet parhaat housut on beiget, eli ei kelpaa. Ja sit tätä että:" onko tämä kamalan kulahtanut, voiskohan tällä mennä..."

Vähän epäoleellista... ? :o)

Poikapissa

Matkustettiin lauantaina taas bussilla Rajasaareen ja siellä, 8.11.2008 noin klo 14.40 erään heinämättään juurella Bono nosti ensimmäistä kertaa jalkaa! Mä luulen, että se oli ihan puhdas vahinko, mutta kumminkin! Siitä se lähtee. Pissathan se jo pyrkii tekemään muutenkin puiden juurille ja sinne, minne muutkin pojat pissaa.

Ahkerasti ollaan taas treenattu ja huomaan aina saavani intoa, puhtia ja konkreettista apua, kun vain luen sitä Salme Mujusen kirjaa. Nytkin sivulle menemisen harjoittelu sai ihan uutta puhtia. Siinä on niitä tärkeitä askelia, että mitä sitten tehdään, kun tämä jo sujuu.

Eilen oli ylimääräinen koirakoulu, ja ensin juostiin Oulunkylän metsissa tunteroinen vapaana ja sitten harjoiteltiin toisten koirien kanssa ohitustilanteita ja pujoteltiinkin koirarivin välissä. Tuli todettua, että herkulla on väliä. Nakki päihittää höyrytetyn jauhelihan mennen tullen.

Kai mun pitää noita epäterveellisä herkkujakin sitten alkaa käyttää vaikeammissa harjoittelutilanteissa, vaikka olen koittanut tähän asti suosia pääasiassa sellaisia koulutusnameja, joka on ihan oikeata ruokaa. Kun on tämä weight issue... Nytkin taas on vähän kertynyt löysää kylkiin :(

Ja herkkujen suhteen: vaihtelu ennen kaikkea.

Tulis nyt pakkasia ja kuivaa, että kertyis reenifiilistä arki-iltoihinkin. Olohuonetottis voi mennä vaikka kuinka hyvin, mutta ulkona ei sit saa kuitenkaan mitään aikaan. Paitsi ehkä niillä nakeilla?!

Omatoiminen

Jaana lähetti hienon videon Sofia-nimisestä beaglestä, joka löytyy myös Youtubesta. Toivottavasti collie ei opi näin omatoimiseksi.



Meidän takaiskut tokoilurintamalla on inspiroineet mua etsiskelemään vertaistukea mm. collieyhdistyksen keskustelupalstaa lurkkimalla ja siellä oli kanssakoirakkoja samojen probleemien äärellä. Ilmoittauduin Mia Skogsterin luennolle saadakseni vähän intoa nähtyäni tämän 100 pisteen tottissuorituksen:




Aluksi mietin, että onk toi hienoa vai lannistavaa, mutta koska hän niin somasti taputtaa koiraa välillä, päätin että se on jees. Hienoa siinä on myös, että koiran häntä heiluu koko ajan!

Itse yritän oppia esimerkin innoittamana katkeamatonta kontaktia. Siihen satsataan nyt. Samoin me on kokeiltu tänne-tulossa sivulle menemistä tuolleen takakautta. Se näyttäis tuntuvan Bonosta vähän helpommalta kuin edssä ympäri pyörähtäminen.

Löperö

Demonstroin eilen koirakoulussa, kuinka me harjoitellaan pienen pieniä toko-sarjoja ja todettiin, että eihän me oikein osata mitään. Kontakti on seuraamisessa ihan olematon, kaikki muu kiinnostaa paitsi mama ja maman kanapalat. Mä olen ottanut sen seuraamisen vähän niinkun että tämähän me jo osataan, ja se on taantunut tosi pahasti. Me ollaan myös ihan kokonaan unohdettu treenata luoksetulossa sivulle menemistä. Ja luoksetulokin on vähän vastenmielisen näköistä teiniraggarin laahustamista. Voi, voi - löperö mama.

Muutenkin on aika paljon skarppaamista. Pitäis kai joskus lukea itse näitä päiväkirjamerkintöjä, että muistaisi miten mitäkin harjoitellaan. Mä en todellakaan olemikään valion arvoinen toko-ohjaaja. Se tie on tosi pitkä.

No, mä kuitenkin iloitsen siitä, että Bono on oppinut hyppy-käskyn, meidän näyttelyesiintymisharjoittelu meni eilen hyvin ja kakat on ihan ensiluokkaista priiimatavaraa <3

Hyvällä tuulella

Eilen ajettiin sitten bussilla Rajasaareen, Bono juoksenteli siellä koirakamujen kanssa tunnin ja harjoilteltiin puunrungon yli hyppäämistä. Samoilla höyryillä käveltiin vielä kotiin. Kotona se söi ja nukahti. Siinä vaiheessa ajattelin, että nyt taisi olla liikaa, mutta ei. Se vetäisi tunnin sikiunet ja nousi sitten kaluamaan luuta ja innokkaasti vielä halusi ja jaksoi lähteä iltalenkille. Eli se oli just sopiva ponnistus.

Me kokeiltiin ennen bussipysäkille menemistä sukkapalloa tokoilun palkkana ja se oli kivaa. Palkkana se ei ainakaan näin ensimmäisellä kerralla ollut ihan niin houkutteleva, että tekeminen olisi ollut kovin täsmällistä tai ripeätä, mutta katsotaan jos se siitä kehittyy.

Me ollaan näiden tekemisten jäljiltä molemmat aivan loistavalla tuulella!

Illalla innostuin vielä trimmaamaan takajalkojen karvoitusta, kun on näitä mister-kisoja tiedossa. Kummasti tuli volyymiä rimppakinttuihin, kun on kinnerkarvat suht tasapitkiä ja kammattu ojennukseen.

Olen pähkäillyt kylvettämistarpeen kanssa, kun ei oikeastaan huvittaisi sitä pestä. Turkki on minusta ihan siisti ja ajattelin, että pesisin vain jalat, kaulurin ja villahousut näyttelyyn. Tosin Bonoon on ilmaantunut selvästi tunnistettava koiran tuoksu, joka täyttää koko eteisen, kun se nukkuu siellä. Nuuhkittuani koko koiran läpi, mä olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä tuoksu tulee tassuista!!! Ja kun oikein pinnistelen, olen muistavinani, että Avarassa Luonnossa on joskus sanottu, että eläinten tassuistakin erittyy feromonia tai jotain. Sitä paitsi se ei ole pahja haju ollenkaan. Vähän niin kuin paahdettu vilja.

Eikös koira saa ihan vähän vaikka koiralle tuoksahtaakin?

Oluthiivaa

Maha alkaa taas olla kunnossa. Attapekt ja riisi tekivät taas taikojaan. Kumma juttu, vatsan toiminta näytti olevan kummallisesti sekaisin, ripulia, kovaa kakkaa jne vaihtelevasti. Lisänä paha haju ja tumman vihreä väri. Tätä on kyllä ollut muillakin eli olisko ollut joku kulkutauti?

Nyt me syödään myös oluthiivaa, kun opittiin kasvattajaa tavattaessa, B-vitamiinien tarpeesta turkinkasvatuskaudella. Ja että pigmentin heikentyminen suun limakalvoilla on merkki puutoksesta.

Bono tykkää niistä ja mä syön hiutaleita itsekin. Ne on ihan hyviä :)

Vertaistuki ja oma tie

Vertaistuki on ihan ehdotonta tässä koiran pitämisessä. Yksikseen kun ensimmäistä collietaan koittaa terveeksi ja tolkun koiraksi kasvattaa, koirasukulaisten ja muiden collie- ja koiraihmisten tapaaminen ja kokemusten vertailu on tosi tärkeätä ja kannustavaa.

Romeo on Bonon veljistä varmaankin kaikista eniten samanlainen Bonon kanssa sekä mieleltään että kropaltaan, joten oli mukava hypistellä ja vertailla koiria. Romeolla on takapää selvästi vahvempi kuin Bonolla ja esimerkin innoittamana päätin jo, että me aletaan käymään myös metsämaastolenkeillä joka päivä. Meillä se onnistuu niin, että ajetaan bussilla neljä pysäkinväliä Rajasaareen. Kävelemällä tällainen lenkki on Bonolle vielä liian raskas. Bussilla säästää yli kaksi kilometria tylsää remmissä kävelyä.

No, illalla heti muistin, miksi me ei olla tätä tapaa aiemmin aloitettu.

Bono on taas vaihteeksi ripulilla, eikä se muutenkaan ollut sillä mielellä, että oltais lähdetty seikkailemaan. Se heittäytyi taas vaihteeksi maate kesken lenkin ja se on ottanut tavakseen taivastella ulkoilmaelämää sammakkoperspektiivistä. Jonkinlaista vahtikäyttäytymistä, kenties?

Aamulla ajattelin, kun se taas heittäytyi maahan makaamaan, että olkoon näin. Heti, kun on jotain isompaa happeninkiä, se menee ripulille. Suurimman osan ajasta se on tyytyväinen, kun asiat menee melkolailla rutiinilla. Nyt se vielä säikkyykin kaikenlaista niin paljon, että otetaan nyt sit kuitenkin iisisti. Tämä meidän tie on sit tällainen. Kehitytään vähän hitaammin.

Ja päästään me jo nykyiselläänkin metsään pari-kolme kertaa vikkossa joka tapauksessa.

Mutta - kuten aina - ei niin ikävää, ettei jotain ilahduttavaakin. Mä olen antanut sen haistella kaikkea ja kanniskella suussa, kunhan se ei syö. Jos hampaat alkaa käymään, teen mini-intervention ja riistän ko. arvoesineen sen suusta. En tiedä, mistä johtui, mutta tänään se haisteli sorsan raatoa ja kanin luurankoa ilman, että se edes yritti ottaa niitä suuhun. Vielä paluumatkalla käytiin haistelemassa ne uudelleen ja sama toistui. Eilen illalla sama juttu ison karvapallon (kani tai koira) kanssa, normaalisti se on pyrkinyt syömään maastosta löytyvät karvatupsukat.

Ehkä sen maha oli niin kipeä, ettei maistunut? Tähän en oikein jaksa uskoa, koska oikea ruoka kuitenkin menee.

Mä olin luonnollisesti sulaa vahaa ja kehuin sitä ihan ylettömästi!

Pellollinen pehkoja

Eilen, kun Mura kävi kylässä, Bono hoiti herrasmiehen tavoin isännän elkeet.


"Sä voit syödä mun luuta, jos maistuu."


"Juostaanko matot ryttyyn? Vai soffapainia ensin?"


"Sä voit pötköttää mun pedissä. Sä voit myös imeksiä mun rölliä, mutta mä vähän imeksin sitä itse tästä toisesta kulmasta, sopiiko?"

Vastapainoksi Bono ei tänä aamuna meinannut millään nousta. Se köllötteli kaksi tuntia siitä, kun itse keittelin aamukaffet. Nautiskeltiin molemmat pyhäaamun kiireettömyydestä.


"Mama höpisee jotain, että tuota epeliä ei ressi paina. Ressi? Mikä ressi?"

Iltapäivällä me ajeltiin ratikalla ja bussilla ja päädyttiin hienojen koirien tapahtumaan!


Vai miltä tämä näyttääkään?

Eräs rouva nimittäin pysähtyi ja kehui Bonoa hienoksi, kun oltiin lähestymässä lapsuudenkotia. Sitten hän totesi, että näitä oli tuolla monta, onko teillä joku tapahtuma. No olihan meillä, tavattiin sisaruksia, äitee ja Thori-setä.


Hei laukkaa ratsu reima!


Elli-äidillä tuppaa olemaan kovasti huomautettavaa asian laidoista.


"Jossain on aina kuhinaa, missähän juuri nyt eniten?"


"Ai tuollahan sitä."

Ihana viikonloppu

Me ollaan otettu kaikki irti siitä, ettei sada!

Perjantaina juostiin hiekkarannalla Kristan kanssa. Eilen nautittiin kuivasta kelistä Mura K:n kanssa Rajasaaressa ja kohta lähdetään tapaamaan sisaruksia. Mura kävi kylässäkin ja kunhan emäntä ennättää, niin pari kuvaa tupsahtanee tänne siitä, kuinka sovussa voi koirat leikkiä samoilla leluilla. Mikään ei ole niin ihanaa kuin penkoa kaverin lelukoppaa.

Akku on latauksessa ja toiveissa olisi muutama mojova otos sisaruksista.