Joku roti

Jotain rotia me kaivattaisiin koulutukseen. En ole osannut laatia sellaista koulutussuunnitelmaa ja rutiinia, että tulisi tunnetta edistymisestä. Koirakoulun open tavoitteet tuntuvat olevan liian kaukana, kun liikkeet on kuitenkin sillä tasolla, että Bono tarjoaa maahan menemistä kun pyydän istumaan. Se tasan tarkkaan tietää, mitä istuminen on, mutta se tarjoaa sitä vain tietyissä tilanteissa. Niin ku silloin, kun se on ruokaa vailla. Oi! Silloin se osaa kyllä istua niin hyvävireisenä, jotta!

Kun harjoituspaikka ja -tilanne vaihtuu, se on ihan hätäinen ja tarjoaa joka käskyyn maahan menoa. Kyllä se kuitenkin näköjään talttuu ja malttaa, kunhan vain herkut on luokkaa a eikä ö.

Kaiken kaikkiaan normaalissa elämässä on koko ajan haastetta kerrassaan. Nyt on tapetilla ehkä eniten se, että lattiat on niin kamalan liukkaita ja pelottavia, eikä uusissa sisärapuissa kertakaikkiaan voi kulkea ylös eikä alas. Tämä on mun mielestä kovin kummallinen vaihe, kun se pienempänä on kuitenkin osannut ihan hyvin. Eilen Ria B. joutui kantamaan sitä rapuissa, kun mä en saanut siitä otetta. Mamalle voi rimpuilla enmmän kuin vieraskoreana. No, jospa tämä menee jossain vaiheessa ohi.

Autoilu on myös niin kovin jännää. Liikennettä pitää tarkkailla niin huolellisesti, että liikennevaloissa viereisissä autoissa nauretaan ja vilkutellaan Bonolle.

Huomenna on sitten suuri koitos, kun on uudenvuoden paukuttelut. Toivotaan, että vältytään paniikkikohtauksilta, kun paukuttelu on kiivaimmillaan.