Edistystä

Ollaan koitettu harjoitella noutokapulan suussa pitämistä. Lapissa syyskussa, Bono teki jo yhden harjoituksen, jossa se otti jälkikapuloita suuhun ja tipautti ne mun kädelle. Sen jälkeen noutoharjoittelu on uinunut ja nyt vajaan viikon ollaan taas paneuduttu siihen. Ei olla millään meinattu päästä siitä vaiheesta eteenpäin, että hampaat kalahtaa kapulan keskelle. Me tehdään sitä naksutinmenetelmällä niin, että koiraa palkitaan siitä, että se itse keksii toimia siinne päin.

Tänä aamuna - ja jo eilen illallakin - onnistui sellainen edistysaskel, että se ottaa kapulan kunnolla suuhun torahampaiden taakse, vaikka ei tarraa vielä kiinni. Voi sitä riemua. Joka kerta, kun sanon HYVÄ ja KIITOS sen häntä alkaa heilua.

Sen jälkeen on NIIN palkitsevaa ottaa vähän sivu-seuraa-istu-sivu, sivu-seuraa-seiso-sivu ja sivu-seuraa-maahan-sivu -sarjoja. Ne on niin helppoja. Maahan meneminen ei mene vielä niin, että se jäisi seuraamisesta. Ei aina seisominenkaan, mutta sama se kunhan seistä töröttää, vaikka minä liikuskelen.

On se niin hieno.

Muutenhan meillä on puberteetti päällä. Pitää vinkua erinäisistä syistä. Pitää pelätä mustia koiria, vedettäviä matkalaukkuja. Sit pitää puuskuttaa pissatolpilla ja sen sellaista. Aika kesyä kuitenkin.

Kaksi viikkoa Voittaja-näyttelyyn ja ollaan alettu vähän muistelemaan, miten se JUOSTAAN-juttu menikään. Samoin näyttelyseisominen. Viimeksi mentiin kehään sillä asenteella, että hyvin menee, jos emäntä pysyy poissa koiran ja tuomarin välissä. Nyt voisi yrittää samaa, se oli hyvä taktiikka.