Vaihtelua

Meillä on oleminen ollut niin vaihtelevaista, että ei oikein ehdi bloggaamaankaan. Toissapäivänä oli kahdet koiratärskyt. Emännän töiden jälkeen mentiin ensin eläinlääkärissä käyneen Wiiman ja emäntänsä Helin kanssa Rajasaareen juoksentelemaan. Sieltä suoraan mentiin tutustumaan Kristan kortteeriin, jonne Bono pääsee lauantaina kylään ilman emäntää.

Wiima on 7-vuotias schäfertyttö, ja oli vallan liikuttavaa nähdä, kuinka Bono omaksui alamaisen roolin täysin luontevasti ja tyylillä, mutta kyseenalaistamattomasti. Me oltiin Rajasaaressa noin 1,5 tuntia ja Bono ripusti omat aivot kokonaan narikkaan. Se kulki Wiiman peesissä uskollisesti, leikki samojen koirien kanssa kuin Wiima, haisteli samat tupot, jotka Wiima, ja merkkasi samoille paikoille Wiiman perässä.

Eilen taas emäntä riekkui kirjailijoiden kanssa iltalenkkiin asti, joten koiraeläimen piti päivällä viihdyttää ulkopuolisia huoltojoukkoja. Iltalenkillä se iloitsi niin patukkaleikistä, että unohti kakata ja senpä takia me ollaan ulkoiltu yölläkin.

Bono osaa erittäin määrätietoisesti jo herättää mut niin, ettei jää arvailun varaa, että "onkohan sillä joku hätä." Sen lisäksi se käy tervehtimssä mua öisin, kun se huomaa että olen hereillä, mutta se tervehdys on ihan erilainen. Bono vain hetken lepuuttaa leukaa sängyn laidalla ja pukkaa kevyesti kirsulla poskeen. Kun silitän sitä, se rojahtaa lattialle ja huokaa. Ihan erilaista elekieltä kuin silloin, kun on hätä. Silloin se vinkuu ja tepastaa ja kuopii kylkiään.

Aamulla se jo vinkui ja tökki kongia merkitsevästi, kun ei olisi millään malttanut katsoa mun hidasta kupsastelua töihin lähdön kanssa. Se, kun aina saa sen täytettynä eteisessä siinä vaiheessa, kun olen itse takki päällä lähtemässä.

Musta jotenkin tuntuu, että se ei paljon stressaannu yksinäisestä päivärupeamastaan.