Lauantai käynnistyi Voittaja 2008 näyttelyssä, jossa me kisattiin pentuluokassa kahden muun uroksen kanssa. Bono sijoitettiin ykköseksi, mutta se ei saanut kunniapalkintoa, eikä siis päässyt kisaamaan ROPista. Muuten koira olisi collieaatelia, mutta kun peräpää vaatii vielä vankistumista. Enteet on kuitenkin hyvät, sillä isukki, jolla on ilmeisesti ollut samankaltaista taipumusta, näytti nyt kolmevuotiaana erittäin tukevajalkaiselta ja muutenkin tavattoman hienolta hepulta.
Tunnelmia messarista. Kehässä Ossi, Bono isä.
Ossin tapaaminen taisi olla Bonolle ihan koko päivän kohokohta. Pojat viihtyivät toistensa seurassa siihen malliin, että kävi mielessä, että tunnistaakohan ne toisensa jostain - tutusta hajusta tms. Ja kun Ossi oli kehässä, Bono äityi haukkumaan! Se lopetti kyllä kiltisti, kun sanottiin, että nyt pitää olla hissuksiin, että pappa saa keskittyä rauhassa.
Olen saanut pienen näyttelykärpäsen pureman, joten tämä tulos oli ihan hyvä juttu. Jos tuoltakin olisi tullut ROP, olisin varmaan ilmoittautunut jo seuraavaan kisaan. Nyt tuli vähän jäitä hattuun ja tuumailin, että kerätään kevät lihaa sääriin ja käydään päivittämässä arvostelut toukokuussa, kun on taas hienoja kisoja hienoilla areenoilla. Koirassa on kuitenkin kaikki muut asiat niin kohdallaan, että jonkin sortin menestystä saattaisi tulla, jahka jalat vahvistuu.
Lassie ja Gorkin puisto.
Toinenkin asia on, jota pitää kartuttaa. Nimittäin Bono pelkää kiiltäviä lattioita ja liukastelee niillä. Kiiltävät raput ei onnistu tällä hetkellä alaspäin ollenkaan. Me oltiin messarissa 5-hallin vankeina, sillä sieltä ei päässyt hissillä pois ja Bono teki tenät rapuissa. Jäi shoppingit shoppaamatta ja kaikki muut hallit katsomatta. Tilattiin sitten taksi ja pöristeltiin kotiin. Koitettiin etsiä vähä-stressi-ratkaisuja, kun muutenkin oli aikamoinen hulinakokemus käydä melkein kylmiltään kansainvälisessä showssa. Onneksi Bono rauhoittui kehään, kun se tiesi, että ”ai jaa, tää on tätä.”
Pokaaleja ei siis päästy edes kinuamaan, sillä palkintopöytä oli muualla. Eipä silti, että niitä olisi meille annettukaan.
Pienen lenkin ja parin tunnin päiväunien jälkeen me lähdettiin hurraamaan Hipille, joka kruunattiin Rajasaaren koirapuistossa Lucia-neito-koiraksi. Koiria oli tapahtumassa paljon ja Bono juoksenteli ympäri saarta puolisentoista tuntia niin valtoimenaan, että kontakti oli välillä ihan hukassa, mikä on aivan ennenkuulumatonta. Yleensä se tietää tasan tarkkaan, missä meikä hilpustaa.
Lunta viiksissä.
Eilen oltiin kokeilemassa hakua, ja se oli kivaa! Tehtiin alkeisharjoituksia näkölähdöllä ja Bono tajusi heti lähteä maalimiehen perään. Se oli hyvässä vireessä ja keskittynyt. Ekalla kerralla se lähti vähän vinoon, mutta kolmannen se ampaisi jo ihan suoraan ja hyvällä, palveluskoiramaisella vauhdilla.
Kerran meillä on tapahtunut näinkin: ruokaa on jäänyt kupin pohjalle!
