Pelko hellittää

Bonon posttraumaattinen stressi taitaa alkaa hellittää. Olen koittanut elellä kuten normaalisti ilman, että teen asiasta suurta numeroa. Jouduin jättämään sen yksin muutamaksi tunniksi kotiin, vaikka se ei olisi millään jäänyt. Ulkona se kuitenkin halusi käydä normaalisti ja syöminen sujui ilman kommervenkkejä. Samoin se teki yhden sivulle-treeninkin ihan normaalisti.

Kun tulin kyliltä takaisin, se oli selvästi nukkunut, oli naamatukka sen verran sekaisin ja silmät sikkarassa. Ostin apteekista feromonisuihketta, jota ruikkasin heti kotona sen rintakarvoihin ja poju innostui vähän leikkimään ja häntää heiluttamaan. Iltapäivän se onkin nukkunut.

Apteekin täti oli oikein ymmärtäväinen, kun kerroin mitä oli sattunut.

Eiköhän tämä tästä taas. Uni on parasta lääkettä ihan kaikkiin vaivoihin ja murheisiin. Veikkaanpa, että huomenna se taas jäkittää umpimielisenä vastaan, kun pitäisi hipsutella ulkoa kotiin päin. Varmaan se myös pureksii hihnaa, hamuaa hanskoja ja hyppii mua vasten ja luulenpa, ettei se ota mua yhtään pattiin.