Olipa eilen riemukas päivä. Tapasimme kasvattajan luona yhtä sisarusta lukuunottamatta kaikki siskot ja veljet. Oli mukava nähdä, miten samalla tavalla villahousujengi oli kehittynyt. Niin samasta puusta porukka on veistetty, että omansa tunnistaminen ei ihan aina ollut helppoa.
Ensi töikseen jokainen tervehti mammaa.
- Eikös tämä nyt ollut se tyyppi sieltä silloin?
- Juu juu, sama on.
Sitten vaihdettiin kuulumisia.
- No, mites pörisee?
- On se, ilmoja on pidelly.
- Joo, koskahan se kesä oikein alkaa?
Ja tarkistettiin sisarusten uudet ihmiset.
- Hmmm, nämä on hyviä rapsuttajia. Kelpuutetaan.
- Hyvä on tämäkin kainalo. Ei huomautettavaa.
Välillä kokeiltiin, miten luonnistuu kekomuodostelma.
- No, hyvinhän se vielä sujuu. Nyt tuli tosin kiire...
Vahva arvaus on, että Bono tässä kuiskuttaa siskolleen. Ihan satavarma tunnistus ei ole.
- Hör du, mä sulle ihan luottamuksella paljastan että...
Yhden huoltopiste, kaikkien huoltopiste.
- Mi casa é su casa. Olkaa kuin kotonanne!
Livenä touhu näytti vähän samalta kuin Bellan kanssa, mutta kuhinan määrä oli moninkertainen.
Matkan jälkeen Bono oli ihan puhki ja nukahti heti kotiin päästyään ruokakupien viereen ennen kuin ehdin saada päiväruuan tarjolle. Onneksi hoksattiin ottaa vähän välipalaa ennen kyläreissua.
Ilmanko se ennen kotiinlähtöä vähän isotteli veljilleen, vaikka sellainen ei ole lainkaa kuulunut sen tapoihin.
Toivottavasti tavataan vielä uudestaan!
