paskiaisen comeback

Riemun ja yökötyksen aiheet ilmeisesti KUULUU tulla pareina. Muuten tätä ei voi ymmärtää.

Aamulenkillä elvistelin eräälle kanssa-koiranpissattajalle, kuinka Bono on ollut jo pari päivää ihan sisäsiisti. Ilmeisesti työssäkäynti on tuonut päivään sopivan struktuurin. Seuraavassa hetkessä se mässytti kidan täydeltä haisevaa humalaisen kaksijalkaisen parvo-tubi-ripulia ja sitä oli koko kitalaki täyteen muurattuna.

Täytyy sanoa, että väkivallattomuus ei sit ollut tämän aamun onnistunein täytäntöön pantu filosofia. Onneksi mulla oli pari vähän käytettyä nenäliinaa taskussa, että sain kaavittua isoimmat. Vedin koiraa kotiin kuin vastahakoista muulia 3-400 metriä.

Vältyin kuitenkin hihnasta nykimiseltä (koska paine oli tasaista) ja huutamiselta (koska jos olisin avannut suuni, olisin oksentanut). Vieläkin on oksea ennakoiva pala kurkussa.

Aamu jatkui siitä sitten suihkuttelun ja suun pesun merkeissä ja tulipa tehtyä siinä pieni keksintö. Vanha pesukinnashan on erinomainen väline koiran hampaiden, ikenien ja huulipoimujen, kuten koko naaman jynssäämiseen.

Olin niin boulversée, etten aamiaista tarjoillessa muistanut edes sitä, että Bonon pitää istua ja odottaa lupaa. Se muisti sen kuitenkin itse, joten ehkä tämä välikohtaus lujitti jotenkin mun johtajuutta! Toiminnan teema ei nimittäin ollut "sopisikohan sinulle, että..." Hommassa ei kulunut myöskään yhtään herkkukimpaletta. Otteet oli vähän suoraviivaisemmat.

Annoin sille vielä jälkiruuaksi rustoluun ja saatoinpa tupsauttaa itselleni ylimääräisen suihkauksen eau de parfyymiä haisevien mielikuvien karkoittamiseksi. Luojan kiitos, että eletään 2000-luvulla. Uskon vahvasti, että koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole aiemmin ollut näin hyviä hajusteita.

Tässä vastapainoksi aika mukava, erilainen mielleyhtymä: jokaisessa meissä asuu pieni muumi.