Beautiful Body

Mun piti laittaa kuvia eräästä, jolla on kaunis sydän, mutta löysinkin niitä yhdestä tyypistä, jolla on kaunis kroppa.


Aamuhetki kullan kallis.

Kun Bono ei mahdu enää soffan alle eikä sängyn alle, se on tyytynyt nukkumaan omassa sängyssä. Peti on kokenut muutaman muodonmuutoksen, sillä ensimmäisen viritelmän se pissasi, toinen oli vain pari tyynyä. En jaksanut panostaa kun ei se siellä ollut. No, nyt on viritys nro 3 ja sieltä se aina aamulla kampeaa itsensä liikenteeseen.


Pää tyynyllä ja ketarat ojossa, kuinkas muuten sitten!


Interaktiivinen vinkulelu soi hyvin tyynyllä eikä karkaa pöhköihin paikkoihin, kuten kaapin alle.

Me ollaan muuten opittu lisää leikkejä.


Tätähän voi vetää - irtoaa hampaatkin nopeammin!

Lapsena mun harrastus oli lukea Viisikkoa ja syödä sängyssä. Enää ei ole tullut luettua Enid Blytonia, mutta muuten harrastus on kulkeutunut mukana keski-ikään asti.


Me ollaan pyöreäpäisen tädin kanssa yhtä mieltä siitä, että herkut maistuu paremmalta pehmeällä kun istuu - tai pötköttää.

Kaunis sydän

Heinäkuussa vain hönöt on töissä, joten piipahdin työkaverin koneella eilen toimittamassa lomalaisen asioita. Samalla huomasin kollegan seinällä Tri Suzukilta lainatun mietelmän. Se menee näin:

"Jos lapsi kuulee hyvää musiikkia syntymästään saakka
ja oppii soittamaan sitä itse,
hänen herkkyytensä, käytöksensä ja kestokykynsä kehittyy.
Hän saa kauniin sydämen."

Se oli minusta kauniisti sanottu.

Laitan illemmalla kuvia eräästä, jolla on kaunis sydän.

Rennompi ote

Olen ihmetellyt, miksi Bono ei oikein rauhoitu, kun toimitan sille hoitotoimenpiteitä. Lueskelin eilen sitten taas kirjaa viisastuakseni. Tällä kertaa Morten Egtvedtin ja Cecilie Kosten naksutinkoulutuskirjaa. Sieltä löytyi sellainen pointti, että pitäisi käsittelyyn totuttaessa odottaa, kun koira rentoutuu ja sitten vasta palkita.

Ehkä mun käsittelyni on ollut vähän tiukkapipoista "nyt harjataan, reippaasti nyt" - tyyppistä äkseerausta? Kun mä palkitsen väärällä hetkellä, vahvistan sen korkeaa vireystilaa enkä rentoutumista.

Mitä sillä on väliä, jos joka varvasväliä ei saa kerralla trimmattua?

Enhän mä itsekään tykkää käydä kampaajalla, joten mä voisin ottaa huomattavasti lempeämmän asenteen Bononkin hoitamiseen. En mä ainakaan halua, että kukaan mua patistelee. Ehkä se toivoi jotain sellaista, kun minut valitsi! Että "jospa tuo kohtelisi lähimmäistään, niin kuin itsekin toivoo tulevansa kohdelluksi."

No, aamulenkin jälkeen kokeiltiin ei-niin-tosikkomaista-ja -tavoitteellista harjaamissessiota ja se ainakin tuntui mukavammalta.

Ehkä se meni niin hyvin siksi, että tavattiin aamulla Bella, ja pienet aamupainithan tiettävästi mukavasti raukaisee.

Tämä on niin joogaa, tämä koiran kasvattaminen! Se on koko ajan sen rajan tutkimista, että milloin tavoite lähtee viemään ja milloin tekeminen on rentoa, lempeätä ja luonnollista.

Hammaskeiju

.... on visiteerannut meidän kortteerissa. Alaetuhampaista on kaksi kappaletta jäänyt keijun kokoelmiin.

Samalla Bono on osoittanut merkkejä, että pienestä pojasta on tullut iso poika. Se on jättänyt kenkien ja jalkalistojen kaluamisyritykset sikseen ja tarttunut miehekkäästi tarjolla oleviin puruleluihin.

Nyt eletään niitä aikoja, että joka aamu se saa jonkun ihkun ydinluun tai vastaavan, ennen kuin lähden töihin, vähän niinku jälkiruuaksi. Jospa ne tihulaistyöt olis jo nähty.

Bilder

Siitä huolimatta, että käytiin Pernajassa tänään katsomassa, löytyisikö sieltä sopiva kuisti Bonon pötköteltäväksi, ollaan ehditty tietsikalle.


Kuisti oli väärään ilmansuuntaan, mutta koska paluumatka tapahtui julkisilla, kuskin takaa oli hyvä opetella reittiä vastaisuuden varalle.

Virallinen 16 vk kuvakin on lojunut kameran uumenissa näihin päiviin asti. Voilá!


Enkeleiden sukua? Sädekehä hohtaa ainakin samaan malliin.

Olen lukenut viikonloppuna Harry Potteria ja havahtunut huomaamaan, että lähipiirissä on iik! IHMISSUSIA!


Silmät kiiluvat yössä....


... ja päivässä.

Bonosta ja Stellasta on kehkeytynyt erottamaton kaksikko. Pienet lepuuhetketkin voi tuijotella silmiin.


Friends forever.

Taisin jo raportoida, että aluksi homma näytti tältä.


Yhdet temuaa ja prinsessa linnaansa lukittuna tuijottelee kaukaisuuteen liehuvakaulurista sulhoa odotellen.

Stella ja Bono antoivat kuitenkin Inkalle oppitunnin zenissä.


"Tartu hetkeen, äläkä haikaile sitä, mitä ei ole, tonttu!"

Sunnuntaina oli Harry Potterilla niin jännät paikat, että siinä koiratkin hyytyi.


Kiitos, lammaskoiran luille käy tyyny oikein hyvin.



Porvoon paimenien ergonomisiin tarpeisiin taas nojatuoli sopii jotenkin paremmin.

Luomuliikuntaa

Viikonloppu meni niin, etten käyttänyt Bonoa juurikaan hihnalenkillä. Ne leikkivät Stellan kanssa niin ahkerasti, että arvelin sen riittävän. Muutenkin on ollut vähän sellainen tunne, että liikuntankohan sitä liikaa. Kun vielä hoksasin ruveta ihmettelemään sen venyttelemättömyyttä, ja sitä että minusta sen reidet on jotenkin vähän kireänpuoleiset, niin olin ajatellutkin että se saisi nyt ottaa vähän iisimmin.

Se on kaivellut kuoppia ja hölkytellyt koko viikonlopun antaumuksella. Onneksi leikki on ollut kovin sävyisäiä kautta koko linjan. Laitan kuvia, kun ehdin kotona koneelle. Stella on kovin hienotunteinen ja lempeä otteissaan ja antaa Bono levätä, kun se väsyy. True friend.

Olen pitänyt tapanani hieroa Bonon reisiä aina silloin tällöin. Se on ollut niistä vähän ehkä jotenkin arka. Pienempänä sattui muutaman kerran, että jos se vaikka astui pineneen kuoppaan, niin se ontui jalkaa hetken aikaa.

Täytyy kiinnittää asiaan tarkemmin huomiota jatkossa. Tosin, voi olla että kuvittelen vain. Se vetäisi nimittäin vielä eilen mahallaan maatessaan jalat taakse sammakkoasentoon, vaikka nykyään jo mielummin näyttää köllähtävän useammin toisen reiden päälle. Eli ei tuo nyt huikeasta kireydestä kieli. Lääkärikin tosesi, että mitään outoa hän ei niissä tunne.

Nyt kun olen tarkkaillut ja muistellut Bonon liikehdintää niin kyllähän se venyttää sellaisen kissamaisen selänköyristysvenytyksen aina makuulta noustuaan. Samaten se venyttelee kyljellään maatessaan samalla tavalla, kuin Katja kuvasi kommentissaan Romeon tekevän. Varsinkin kun sitä silittelee pitkin vedoin, se venyttää koko kropan pitkäksi varpaista varpaisiin.

Kaimiohan taisi kirjoittaa, että monesti käsitykset ja odotukset koirasta on kauhean vakiintuneet sen mukaan, millainen ensimmäinen koira on ollut. On vaikea nähdä, että nykyinen onkin omanlaisensa tyyppi, joka tekee asiat toisin ja on erilainen kuin se ensimmäinen. Itsekin huomaan usein vertaavani Bonoa Luluun ja jopa kissoihin!

Täytyy kyllä sanoa, että Bono on kuitenkin ylittänyt mun odotukset reippaasti. Toivoin hyvää pentua, mutta en tiennyt että hyvä koiranpentu voi olla NÄIN hyvä <3

Erityisesti sen reipas ja iloinen tervepäisyys aiheuttaa salaisia ylpeyden väristyksiä päivittäin. Vaikka se eilen kaatoikin kahvit Eeron syliin....

Pikarapsa

Näköjään lauma rauhoittuu jalkoihin pötköttelemään, kun käy tietsikalle. Muuten tämä on sitä, että Inka yrittää astua Bonoa, mutta se ei huomaa koko homaa vaan painii Stellan kanssa.

Bono oli torstaina lääkärissä 12,3 kiloa, eli kilo viikossa tulee painoa. Ihan soppelilta vaikuttaa lihaskunto ja kasvaminen.

Sellainen asia iskeytyi tässä tajuntaani, eikä jätä rauhaan, ettei Bono lainkaan venyttele! Venytteleekö pennut normaalisti? Jos siskojen ja veljien omistajat lukee tätä, niin miten teidän pennut tekee? Leikkiin kutsussa se venyttää olkia, mutta takareidet ja lonkat on kyllä ihan heitteillä.

Voiko nelijalkainen pysyä kunnossa ilman että venyttelee????

Parempia aikoja

...tässä odotellaan.

Ei lujittunut johtajuus eilisestä, päinvastoin. Nyt se ei meinaa millään antaa tehdä tavallisia hoitotoimenpiteitä. Ne on muutenkin olleet sille kummallisen vastenmielisiä. Mulla on ollut aiemmat kokemukset paljon tässä suhteessa säyseämmistä elikoista. Piti ihan korvien rasvaustakin varten sulkeutua kylpyhuoneeseen aamulla, muuten se vain hankkiutui karkuun. Meni jojotteluksi, sillä toisaalta herkuilla oli myös vetovoimansa.

Eilen oli pinna kireällä iltalenkilläkin, sillä se on oppinut kiskomaan ihan älyttömästi hihnasta. tämä on nyt ilmaantunut viikon sisällä. Totesin, että olin itse niin huonolla tuulella, ettei kannata nyt kouluttaa ja paineltiin aikaisin pehkuun. Tänään lähdettiin aamulla jo kuudelta liikenteeseen niin että saatettiin tehdä sellainen kolmen vartin lenkki ilman koko peijakkaan remmiä. Ilman hihnaa se hakee itse hanakasti kontaktia ja seuraamisharjoitukset menee hyvin.

No, loppuviikoksi onkin muuta puuhaa. Mulla on työmatka huomenna, joten Bono menee hoitoon. Sitten mennään viikolopuksi Porvooseen kaitsemaan Stellaa ja Inkaa, ja hyvä on jos ei molemmilla tytöillä ole juoksut. Inkalla ainakin on.

Sen verran vaiherikasta saattaa olla tuloillansa, että raportoimme jahka ennätämme. Tänään on vielä toiset rokotuksetkin illalla.

paskiaisen comeback

Riemun ja yökötyksen aiheet ilmeisesti KUULUU tulla pareina. Muuten tätä ei voi ymmärtää.

Aamulenkillä elvistelin eräälle kanssa-koiranpissattajalle, kuinka Bono on ollut jo pari päivää ihan sisäsiisti. Ilmeisesti työssäkäynti on tuonut päivään sopivan struktuurin. Seuraavassa hetkessä se mässytti kidan täydeltä haisevaa humalaisen kaksijalkaisen parvo-tubi-ripulia ja sitä oli koko kitalaki täyteen muurattuna.

Täytyy sanoa, että väkivallattomuus ei sit ollut tämän aamun onnistunein täytäntöön pantu filosofia. Onneksi mulla oli pari vähän käytettyä nenäliinaa taskussa, että sain kaavittua isoimmat. Vedin koiraa kotiin kuin vastahakoista muulia 3-400 metriä.

Vältyin kuitenkin hihnasta nykimiseltä (koska paine oli tasaista) ja huutamiselta (koska jos olisin avannut suuni, olisin oksentanut). Vieläkin on oksea ennakoiva pala kurkussa.

Aamu jatkui siitä sitten suihkuttelun ja suun pesun merkeissä ja tulipa tehtyä siinä pieni keksintö. Vanha pesukinnashan on erinomainen väline koiran hampaiden, ikenien ja huulipoimujen, kuten koko naaman jynssäämiseen.

Olin niin boulversée, etten aamiaista tarjoillessa muistanut edes sitä, että Bonon pitää istua ja odottaa lupaa. Se muisti sen kuitenkin itse, joten ehkä tämä välikohtaus lujitti jotenkin mun johtajuutta! Toiminnan teema ei nimittäin ollut "sopisikohan sinulle, että..." Hommassa ei kulunut myöskään yhtään herkkukimpaletta. Otteet oli vähän suoraviivaisemmat.

Annoin sille vielä jälkiruuaksi rustoluun ja saatoinpa tupsauttaa itselleni ylimääräisen suihkauksen eau de parfyymiä haisevien mielikuvien karkoittamiseksi. Luojan kiitos, että eletään 2000-luvulla. Uskon vahvasti, että koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole aiemmin ollut näin hyviä hajusteita.

Tässä vastapainoksi aika mukava, erilainen mielleyhtymä: jokaisessa meissä asuu pieni muumi.

Sukkahousumysteeri

Joko meillä kummittelee Wiljami-vainaan haamu tai sitten Bono on oppinut avaamaan kaapin ovia. Eräs tietty 60 denierin sukkahousumytty löytyy päivä toisensa jälkeen mitä eriskummallisimmista paikoista, vaikka nostan sen joka ikinen päivä omalle hyllylleen kaappiin. Mytty on löytynyt mm. ulko-ovelta, helmalakanan alta, ruoka- ja vesikupin välistä sekä suihkusta. Vaatekaappien ovet ovat kiinni.

Johan tässä joutuu epäilemään, että paskiainen ilmaantuu taas joukkoomme. Muitakin uuteen ilmestymiseen viittaavia merkkejä on ollut.


Kuka lie lorauttanut futonille?


Kuka lie puree hihnaa aamupissallakin? Vielä pyhäaamuna?

No, vastapainoksi poju on myös ihka oikea sydänkäpy, niin että tasapainoa pikku sattumukset ei sentään horjuta. Sitäpaitsi koirakoulu on varattu ja buukattiinpa samaan syssyyn puoli vuotta kerralla. Elokuussa alkaa koulunkäynti.


Hirveän kitani mä paljastan!


Ciao Bella!

Ihmeellistä

Olen aina ihaillut suuresti koiria sekä eritoten ihmisiä, joiden koirat osaavat odottaa lupaa ruokakupilla. Minusta se on ollut ihan älyttömän hienoa, että koira alkaa syömään vasta "ole hyvä" -kehoituksesta.

Nyt mulla on itsellä sellainen koira! En meinaa millään uskoa. Joka kerta kun se tapahtuu, tulee sellainen olo, että "äiti, äiti, mä osaan!!!!!

Kriitillistä tässä oli, että ymmärsin laittaa kupin maahan ihan hitaasti ja nousta hitaasti sekä pyytää katsekontaktin vielä, kun kuppi on jo maassa.

Ihan ihmeellistä.

Toinen asia, jonka se nyt ihan satavarmasti osaa, on istuminen hississä. Meillä on vanhanaikainen veräjähissi ja emännän pelkona tietenkin, että häntä tai korva jää liikkuvassa hississä kiinni jonnekin ovisysteemin lukuisiin inhoihin kohtiin. Aloin heti opettaa Bonolle, että koiran paikka on isumapaikka hissikorin perällä. Omassa hississä tästä on nyt tullut automaatti. Se hanakasti istuu ja tuijottaa - ja saa aina jonkun suuhunpantavan, vuolaat kehut ja hyvät rapsutukset.

Sinnikkyys palkitaan, ennemmin tai myöhemmin.

Siskot ja veljet

Onko mitään suloisempaa?, kysyi kerran eräs collieta taluttava nainen Bonon nähtyään. Vastaus voisi olla: kuusi pehkon pentua.


Olipa eilen riemukas päivä. Tapasimme kasvattajan luona yhtä sisarusta lukuunottamatta kaikki siskot ja veljet. Oli mukava nähdä, miten samalla tavalla villahousujengi oli kehittynyt. Niin samasta puusta porukka on veistetty, että omansa tunnistaminen ei ihan aina ollut helppoa.

Ensi töikseen jokainen tervehti mammaa.

- Eikös tämä nyt ollut se tyyppi sieltä silloin?
- Juu juu, sama on.

Sitten vaihdettiin kuulumisia.

- No, mites pörisee?
- On se, ilmoja on pidelly.
- Joo, koskahan se kesä oikein alkaa?

Ja tarkistettiin sisarusten uudet ihmiset.

- Hmmm, nämä on hyviä rapsuttajia. Kelpuutetaan.


- Hyvä on tämäkin kainalo. Ei huomautettavaa.

Välillä kokeiltiin, miten luonnistuu kekomuodostelma.

- No, hyvinhän se vielä sujuu. Nyt tuli tosin kiire...

Vahva arvaus on, että Bono tässä kuiskuttaa siskolleen. Ihan satavarma tunnistus ei ole.

- Hör du, mä sulle ihan luottamuksella paljastan että...

Yhden huoltopiste, kaikkien huoltopiste.

- Mi casa é su casa. Olkaa kuin kotonanne!

Livenä touhu näytti vähän samalta kuin Bellan kanssa, mutta kuhinan määrä oli moninkertainen.


Matkan jälkeen Bono oli ihan puhki ja nukahti heti kotiin päästyään ruokakupien viereen ennen kuin ehdin saada päiväruuan tarjolle. Onneksi hoksattiin ottaa vähän välipalaa ennen kyläreissua.

Ilmanko se ennen kotiinlähtöä vähän isotteli veljilleen, vaikka sellainen ei ole lainkaa kuulunut sen tapoihin.

Toivottavasti tavataan vielä uudestaan!

Bella e Buono

Bonosta saa ilmat pihalle kongilla, kouluttamalla ja Bellalla. Parasta ja ihaninta taitaa olla tällä hetkellä Bella. Vihdoinkin mulla sattui kamera mukaan, kun tavattiin.

Bella on naapurissa asuva pyreneitten koira, parisen viikkoa nuorempi ja niin Bonon heiniä kuin olla ja voi. Ystävykset painivat konkreettisesti samassa sarjassa ja Bonon leikki on Bellan kanssa todellista pentujen hömelöpainia. Toisin kuin isompien koirien seurassa, jotka osaa komentaa. Bella ei komentele. Se puree korvasta, mutta niin ettei siitä tarvi välittää!

VAROITUS
Seuraavassa nähtävä materiaali saattaa aiheuttaa vakavaa lammaskoirakuumetta!!!




Tässä lisää:



ja tässä:




Vielä muutama lähikuva Bellasta ja pentujen kanssakäymisen syvimmästä luonteesta.


"Purenksmä sua vai puretko sä nyt vuorostas mua?"



"Vai köllötelläänkö vaan... sillai, nujuten kumminkin?"

Arkinen todellisuus

Ei Bono taida olla sen uhmakkaampi kuin ennenkään. Virtaa oli kertynyt taas siksi, että kuvittelin sen tarvitsevan lautautumisaikaa, kun oli pari vaativampaa päivää takana. Pyh ja pah!

Eilen se kiipesi sänkyyn, joka on ollut Bonolta pääsy kielletty -aluetta. Olin juuri virittäytynyt leppuuuttelemaan töistä tultuani, koiran lenkitettyäni sekä kannettuani korteni ruokataloutemme kekoon. Tupla -patukka oli avattu, tuore kahvi höyrysi Elvis-mukissa ja Annalan puutarhakirja oli hemaisevasti auki kateviljelyn kohdalta. Olin niin suopealla tuulella, että ajattelin että en ole koiraa muka huomaavinani, nautiskelkoon, jos katsoo sen ansaitsevansa.


Rokokoopilviä eilisiltaiselta lenkiltä.

Ja heti pissaamaan peitolle! Tupisin aikani ja värkkäsin tekstiilien kanssa. Lopputulema oli kuitenkin, että kesken kahvin lähdettiin ulos. Otettiinn matsi maahan menoa ja toinen matsi seisomista. Takaisin tullessa harrastettiin vielä seuraamista superbonusherkuilla, eli keitetyllä kanalla. Bonolla ei ole vielä tehosterokotuksia, joten ollaan vältelty koirapuistoja, yhtä pikapiipahdusta ja kahta Rajasaaren tutustumiskäyntiä lukuunottamatta. Nyt me mentiin puistoon, se oli tyhjillään aluksi.

Koirapuistossa meinasi ensin olla oikein unelias tunnelma, Bonon lisäksi kaksi läsnäolevaa koirapoikaa vain luumuili kuka mitäkin. Onneksi sinne tuli varsin tarmokas tyttö, niitä hollantilaisnimisiä rotuja, jota ei voi muistaa. Se sai vähän eloa aikaan ja sinne jäi uhittelu. Poika oli loppuillan varsin säyseä. Tänään se halusi vain loikoilla puun varjossa ja katsella auringonottajia, kun tulin töistä ja lähdettiin ulos.


Virallinen 15 vk -profiili.

Muuten on töissä käyminen alkanut ihan ok. Ei se näytä siitä olevan kovin ihmeissään. Tänään se oli kyllä ennätysiloinen, kun tulin kotiin.

On se taas niin kiva tulla pitkästä aikaa töistä kotiin, kun ei tiedä, mitä yllätyksiä on luvassa. Että onko kekseliäisyys ollut tänään mitenkäkin suurta. Kyllä ne kissatkin välillä kaikenlaista nimittäin saivat päähänsä. Toistaiseksi ei sillä saralla ole vielä mitään mainittavaa.


Auringonlaskun pilvimöykkyjä niinikään eilisillalta.

Mullistus

Olen töissä ja sinne se pampula jäi kaluamaan nappuloilla ja grillikanalla täytettyä kongia.

Toivottavasti tämä mullistus on isompi minun päässä kuin Bonon arjessa. Onhan se ollut joka päivä useamman tunnin yksin jo tähänkin asti.

Kello soi puoli seiskalta, ja se oli Bonolle niin aikaista, että sain juoda aamukahvit ennen kuin lähdettiin ulos ja lammikoilta vältyttiin toinen yö putkeen. Mami on hyvin tyytyväinen <3

Oikea pentu

Bono on ilmeisesti oppinut tuntemaan mua ja meidän huushollin tapoja, sillä siitä on tullut oikea, viikarimainen koiranpentu. En ole enää täti aurinkoinen, jonka sana on tie, valo ja totuus tai jonka kaikki toiveet toteutetaan tuosta vain. Mä olen lähes melkein iloinen, että työt alkaa taas huomenna. No ei vaiskaan, kyllä meillä puuhaa piisaisi oloneuvoksina.


Rajasaaren muisteloita.

Kaikki asiat tapahtuu jotenkin luontevasti. Aika vain kypsyy tiettyihin asioihin omalla painollaan: moment niinku presents itself. Nyt on ihan selvästi aika etsiskellä koirakoulua ja hommata sivustatukea kasvatukseen. Tai kasvun tukemiseen, kuten kasvatustieteilijät mielummin nykyään sanovat. Mahtaako päteä koiranpitoon?

Bono kiskoo hihnaa ja sinkoilee, se ei kuule ja se vetkuttelee kävelyllä. Se sylkee maksan kappaleet kartanolle ja muutenkin käyttäytyy niin, että mä kuvittelisin että se on murrosiässä ellei se olisi vasta 15 viikkoinen. Mulle tämä tuottaa lisää haastetta, enkä tahtoisi ajautua siihen, että huudan ja kiskon sitä hihnasta. Koitetaan harrastaa tässä koiran pitämisessäkin ahimsaa (väkivallattomuutta).

Nyt kun me treenataan vuoron perään istumista, maahan menemistä ja seisomista, se raukkaparka on ihan sekaisin. Lopultakaan se ei taida osata oikeasti vielä mitään. Ei varmaankaan ole koulutettu liikaa...?


Mura, uimamaisteri ja uhkea treenivastus.

Ihmis- ja koirakamut

Eilen oli sosiaalisesti vilkas päivä taas, kun Kaisla ja Sinikka kävivät tervehtimässä Bonoa. Sitten me tavattiin Ria ja Mura ja lähdettiin koko konkkaronkka Rajasaareen.


- Mielenkiintoista....
- Etten sanoisi HYVIN mielenkiintoista.
- Suorastaa kiehtovaa!!!

Taannoisesta konfliktista ei ole näköjään jäänyt mitään traumoja, ei henkisiä eikä fyysisiä. Pari senttiä pitkä rupi vähän kutiaa, siinä kaikki. Eiköhän se kohta irtoakin, kun ahkerasti suihkutellaan.

Rajasaaressa oli ihanaa ja Muran kanssa sujui kanssakäyminen erinomaisen hyvin, vaikka tavattiin vasta ensimmäistä kertaa ja tunkeuduttiin jopa Muran autoon. Pentu viiletti saaressa tyylillään isojen ja vähemmän isojen koirien seassa.


Mura, Hiittisten noutaja, on kuin tolleri paitsi isompi. Tämä tuli todistettua, kun tavattiin perästänsä ihan hyvälle tuoksuva tolleri.

Yksi tosi hyvä kokemus koitui taas henkiseen pääomapankkiin. Kolme berharndilaista (miten se nyt oikeaoppisesti kirjoitetaankaan?) meinasi lähteä ajamaan Bonoa takaa ja tilanne oli äitymässä saalistilanteeksi. Onneksi se sattui meidän ihmisten lähellä. Bono tuli kutsuttaessa mun luokse ja rauhottui: ei hätääntynyt ja lähtenyt karkuun, vaikka ensin meinasi. Tilanne laukesi ja sen jälkeen nuuskittiin taas ystävällisissä ja paineettomissa mielentiloissa.

Tällaisia kokemuksia lisää!


Meidän meripelastuskoira ihan sujuvasti katselee rannalta, kun toiset ui.

Takaisku ja detskuja

Juuri kun olen iloinnut siitä, että ei ole sattunut mitään ikävää, niin eilen oli sellainen päivä ettei olisi kannattanut nousta petistä ollenkaan.

Koira puri Bonoa ja samalla reissulla joku nainen yritti ajaa suojatiellä meidän päälle.


Detalji 1. Bono on alkanut kasvattaa luomukajalia. Sorry, kuvan laatu on aika onneton.

Onneksi en tajunnut tilanteessa, että verihaava oli tosiasia, sillä olisin saanut paskahalvauksen ja hirveän raivarin. Siitä olisi tullut Bonolle isompi trauma kuin itse insidentistä. Päälleajoa yrittänyt täti sai nimittäin kuulla kunniansa, sikäli mikäli suljettuun autoon mitään kuuli. Elekieli kertoi kyllä tod. näk. ihan saman asian.


Detalji 2. Näitä viiksiä vahataan joka aamu ankarasti, että pysyvät oikealla tavalla käppyrässä.

Puremahaava on tosi pieni, takajalan sisäpuolella ja ei se sitä aristele yhtään. Onneksi oli kotona Betadinea, kun oli juhannuksen alla pieni punkkiepisodi. Näin jälkikäteen konflikti varmaan tuli parhaassa mahdollisessa saumassa, sillä Bonolle on hänen mittakaavassaan ilmaantunut ennenkuulumatonta uhmakkuutta ja riehakkuutta. Hihnakin meni sopivasti poikki, eli poika pääsi karkuun eikä se tapahtunut kadulla vaan keskellä metsää.

Ehkä me nyt molemmat opitaan että kaikki ei ole ystäviä. Tai kuten Make asian sattuvasti muotoili: vaikka nenä on pitkä, ei sitä tarvi joka paikkaan työntää.


Detalji 3. Yhä enemmän ilmaantuu tummaa jouhta karvoituksen joukkoon.

Tänään oli kyllä ihanaa tavata meidän naapuruston ystävällisiä koiria ja palata normaaliin. Musiikkimiehiäkin asuu nurkilla muitakin, sillä Bonolla on labbiskaveri, jonka nimi on Händel.

Läpimurtoja

Luin paljon koirakirjoja ennen kuin Bono oli talossa, mutta sen jälkeen on jäänyt lukeminen vähemmälle. Lähinnä on akuuteissa hätätilanteissa haettu täsmäapua. Eilen illalla kuitenkin intouduin vähän taas lukemaan rennommalla asenteella, erityisesti Salme Mujusta.

Totesin, että meillähän on oikeastaan aika hyvin pullat uunissa tokon alokasluokkaa silmällä pitäen. Istuminen tapahtuu just niin kuin pitääkin, koira kokoaa itsensä takajalkojen päälle: etujalat liikkuu - ei takajalat. Maahanmeno tapahtuu suoraan seisomasta. Seisominen on hiffattu. Katsekontaktista on ymmärretty jotain. Seuraamisen alkeet on myös aloitettu pakon sanelemana, sillä en meinaa tykätä hihnan kiskomisesta. Joku intuitio tuli, että tähän auttaisi seuraamisen osaaminen.


Juu, istuminen sujuu kyllä. Tyylipisteistä huolehtikoon muut.

Oikeastaan nyt mun pitää skarpata lähelle tulemisen harjoittelua ja vapautuskäskyä. En ollut tajunnut liittää vapautusta jokaiseen harjoitukseen. Olen treenannut ole hyvää ruokailutilanteissa ja vapaa -käskyä aina kiinnipitämisestä hellittäessä.

Pienehkö läpimurto on saavutettu eilen ole hyvän kanssa. Kun oikein rauhallisesti laitan ruokakupin maahan, Bono malttaa odottaa lupaa istuen ennen kuin alkaa hotkia. Pystyn pidentämään odotusaikaa nyt selvästi. Se kestää usein istuen ja tiiviisti tuijottaen myös sen, että liikuskelen ruokakuppi kädessä ees sun taas.


Hyvävireistä seisomista? Ei taida olla?

Toinen jonkin sortin läpimurto on saavutettu siisteyskasvatuksessa. Saaressa aikuisten tyttökoirien seurassa hengailu teki jotain, minkä jälkeen Bonon pissailu on selvästi muuttunut. Se ei enää juo yhtä paljon kuin ennen juhannusta. Se ei enää ruiki lukemattomia liruja ulkonakaan. Se on myös selvästi ymmärtänyt ja oppinut pidättämisen taiteesta jotain syvällistä. Tämä tekee sen, että kun me molemmat ollaan kovin hitaita heräämään, me voidaan rauhassa aamuisin vähän lekotella ja rapsutella toisiamme, eikä tarvi suoraan unen lämmöstä karauttaa kylmälle kadulle.

Mä sanon siis amerikkalaisteinien tapaan: AWESOME - ja olen kovin tyytyväinen taas koiraani (vaikka se heittelee ja imeksii paraikaa mun lenkkaria).

Haave omista matoista kasvaa kasvamistaan.

Puutarhurointia

Koska meillä ei ole riittänyt energiaa kaikkeen, lomalla kun ollaan, puutarhahommia on tehty keittiönpöydällä ja sen välittömässä läheisyydessä.


"Jatkoin yöllä siihen mihin emännältä homma jäi illalla. Oli näet luppoaikaa."


"Tuoksusta päätellen ei ole Kekkilää. Miten mahtaa onnistua viljelykset???"


"Jos ei auringonkukkia tänä vuonna tule, ei ole jiffypoteissa vika. Nämähän ovat vallan erinomaisia."


Laboratorion tarkkaa puuhaa. Kasvimaa itsessään on vielä vähän sorry to look at.


Karviainen, jota Bono jo ehti lisäämään. Joko näkyy juuria? Ai muka ei vai?

Asiaa korvista

... ja siitä, mitä niillä tehdään.

Vaikka tässä blogissa joskus huomio kiinnittyykin vain korvalehtiin ja siihen lurpottaako ne vai ei, on tärkeämpää kai kuitenkin, että niillä kuulee.

Olin eilen Kaisaniemessä kuuntelemassa Nightwishiä ja sen lämppäreitä Epicaa ja Amorphista. Olen altistunut mm. moshaamiselle ja hyville riffeille sekä lähes chewbaccamaisille karjaisuille. Ostin paikan päällä hyvät kuulosuojaimet, niillä saattoi säädellä, miten paljon meteliä korvakäytäviinsä päästää. Mulla ei ollut vaikeuksia säätelemisen kanssa lämppäreiden kohdalla, tulpat pysyi maksimitehoisina korvilla. Jossain vaiheessa suojaa oli kuitenkin hellitettävä Nightwishin setin kuluessa ja Nemon alkutahdeissa tulpat lensi taskuun. Ei pysty, kun on kuultava ihan kaikki. Olisko se on jonkinlainen hyvän keikan merkki? Tai ainakin hyvän kokemuksen merkki.


Tämmöstä tukkaa kun heiluttaa niin tuleekohan pää kipeäksi?

Meillä oli viime viikolla ulko-oven edessä niin meluisa katutyö, että kun me jouduttiin Bonon kanssa kävelemään siitä ohi, mun päätä vihloi. Joku työvaihe remontissa kuulosti siltä kuin kiven lohkareita murskattaisiin. Bono vähän aristeli kadulle astumista, mutta kun se oli todennut tilanteen, se ei välittänyt siitä enää. Ihmeellistä. Eikö koirien kuulon pitäisi olla hyvin herkkä? Ja eikö collien pitäisi olla erityisen ääniherkkä koirarotu?

Ajattelin, että ihan mielenkiinnosta on pakko teettää Bonolla luonnetesti, jahka tulee siihen ikään. Se ei pelkää mitään.


Anette on aika tyttömäinen rokkipimu.

Juhannusta edeltävänä sunnuntaina käytiin Bonon kanssa sosiaalistamismielessä kävelyllä Aleksilla ja kahvisteltiin Espalla. Aleksilla oli katusoittajia ja Bono, joka ei käytännöllisesti katsoen hauku mitään muuta kuin toisia koiria leikkiin kutsuessa, motkotti niille. Olin ihan äimän käkenä.

Jälkimmäisen kohdalla totesin sille suupielestä, että "ei ne munkaan mielestä paini samassa sarjassa von Hertzenien kanssa" niin se rauhoittui. Jos joku ei osaa, niin ei kai sitä nyt tarvi päin näköä kuitenkaan haukkua?!

Mutta eihän se toki ole yhdentekevää, mitä sitä kuuntelee :D


Tuomas on kuin D'Artagnan, eikö olekin? Kolmesta muskettisoturista.

Vesipeto

Vaikka Bonosta ei ehkä kuitenkaan - emännän uhoamisesta huolimatta - meripelastuskoiraa voida kouluttaa (jatkuvasti märän turkin aiheuttamien iho-ongelmien riskin vuoksi) kyllä hän siihen kykenisi, vai mitä? Hanasta juomista harrasti myös aikoinaan Minksun kissa, Heta.

Myös meidän ruskeatabby hybridi persialaispoika Wiljami, viihtyi veden äärellä. Niin luonnossa kuin rakennetussa ympäristössäkin.


Edesmennyt Darling Wiljam 17 vuotta sitten. Maailman hienoin poikakissa.

Riiviö

Bono on saanut viime aikoina aktivointia, sosiaalisia haasteita ja liikuntaa ihan älyttömästi ja silti riittää vielä energiaa möyhentää vessapaperia, pureksia karviaspensaan oksia, kaataa likoamassa olevat nappulat lattialle ja nyhtää vaahtomuovia oman petinsä patjasta.

Materiaaliset tuhot on pieniä, mutta kyllä mä ihmetttelen. Mistä se virta syntyy??? Voisko tuosta saada tartunnan, please?

Ilmeisesti mun naksutinpeli on käynyt tylsäksi ja siihen pitäisi saada uusia haasteita. Eilen käytiin illalla ensimmäistä kertaa Rajasaaren koirapuistossa tyttöystävän kanssa. Kotimatkalla piipahdettiin vielä Töölönlahden pienessä koirapuistossa, sillä parsoni nimeltänsä Lyyli niin kutsuvasti ääntelehti. Silti mä havahduin kesken komisario Beckin jännittävimpien hetkien siihen, että kylpyhuoneesta alkaa kuulua epäilyttävää mekastusta ja siellä makaa kosteutettavana levännyt marjapuskan taimi lähes raatona.


Riiviöksi heittäytyminen on näinä aikoina yhä tavallisempaa. Nyt suuhun on päätynyt verho.

Bonon onni, että Beck oli niin vangitseva, en joutanut pahasti pillastumaan. Tänä aamuna, kun ruuat oli pitkin lattioita, se itse hoksasi vetäytyä äänetttömästi takavasemmalle, joten pillastuminen vältettiin taas. Pillastumisilta on muutenkin vältytty, sillä joogamatolle kuseksiminen on loppunut. Johtuiskohan se siitä, että ei ole tullut joogattua?

Rajasaaressa meni tosi hyvin. Bono on niin rohkea, että se tervehtii isojakin koiria luottavaisesti ja ystävällisesti. Oltiin liikenteessä sen verran myöhään, ettei siellä kovin paljon koiria ollutkaan, joten ensi kosketus meidän syksyn ja talven ykköslenkkeilykohteeseen meni hienosti.

Hienosti Bono myös tulee luokse kutsusta. Sen kyllä totesin, että saaresta voi löytyä NIIN mukavia leikkikavereita (kuten Maisa-beagle), että emännän vetovoima kaipaa tuekseen erityisen hyvät herkut. Eilen pärjättiin puolella kourallisella kissan papanoita, mutta jatkossa ne ei ehkä ole ihan riittävän houkuttelevia.


Korvat omituisesti.

Bonon korvat hakevat nyt paikkaansa. Tänään jo katselin, että pitääkö alkaa painojen kanssa puljaamaan, kun vasen korva oli pitkän aikaa ulkosalla ihan pystyasennossa. Kyllä se siitä sitten lurpsahti taas normaaliksi, kun olot muuttuivat vähemmän jännittäviksi. Mutta ilmeisesti nyt elelllään aikoja, jolloin ne nousee jos ovat noustakseen. Tarkkailemme tilannetta luottavaisesti. Molemmilla vanhemmilla on muistaakseni "natural ears" . En siis ole varautunut mitenkään. Eilen Rajasaaressa otetuissa kuvissa korvat ovat on kyllä milloin mitenkin. Se on varmaan sitä liikunnan tuoksinaa.


"Ehkä mä sit kuitenkin alan sudeksi....."