Laihis ja laihis

Ei nyt ehkä laihdutuskuurista sentään voi puhua, koska poika kasvaa. Koitetaan nyt kummikin vahtia, että kuinka paljon sitä ruokaa kaiken kaikkiaan tulee syötyä. Vähennetään sitä ylimääräistä. Ja on ruoka-annoksissakin vähän pienentämisen varaa.

Pitää tehdä vähärasvaisempia herkkuja ja joka aamuisen ydinluun sijasta antaa osa aamuruuasta läksiäisherkuksi. Onneksi se ei ole nirso. Nappulat ja raejuusto kongin sisällä kelpaa ihan yhtä hyvin kuin luu.

Kesäilta

Bono joutui laihikselle. Kourat täyttyy jenkkakahvoista, kun kyljistä ottaa kiinni. Ne on ne maha-lihalevyt. Ilmanko on ollut luoksetulo vähän nihkeätä kakka suussa viime aikoina.

Ikävämpi puoli ylipainossa on se, että polvet meinaa mennä pihtiin, kun vähän aikaa kävelee, joten laihis on nyt päällä. Nopeasti se kertyi, huomaamatta. Ehkä kaikki ei ole vielä menetetty.

Ylipainoinen pampula.

Törmättiin iltalenkillä Kristaan ja koirathan taitavat ystävystyä.

Pilli ja Pulla.

Krista kaivoi kuopan.

Helppo maasto, suora tie Kiinaan.

Bonon oli helppo käydä valmiiseen pöytään.

Ziizös, tomera tyttö...

Hauvat innostuivat myös juoksemaan.

Run, baby, RUN!

Ja Bono liotti taas häntää.

Kivasti viilentää villahousuja tämä.

Parhaat valokuvat

on ne, jotka jää ottamatta.

Lenkkeiltiin eilissäiltana meren rannassa ja hengailtiin hetki pienellä, tyhjällä hiekkarannan pätkällä. Ilta-aurinko paistoi ihan matalalla niin, että tassun jäljet vesirajassa näytti tosi syviltä ja suurilta. Bono löysi kalikan ja asettui pureksimaan sitä vesirajaan niin, että kroppa oli laineen tasoittamalla hiekalla, mutta häntä lillui vedessä. Oliko kamera mukana? Ei ollut.

Omena päivässä

Mulla on ollut tapana antaa Bonolle pieniä maistiaisia: pala paprikaa, salaatinlehti, viilipurkin nuolemista jne. jotta se tottuu makuihin ja itse saan feedbäkkiä siitä, että saattaisiko sen ruokavalio mahdollisesti kaivata jotain täydennystä.

Omenanraato osoittautui ihan ylettömän kaivatuksi vitamiini- ja happopommiksi. Se on imeksinyt nurmikkoa, vaikka mä laitan sille kasviksia joka ruoka-annokseen. En ilmeisesti ihan tarpeeksi kuitenkaan - ja oikeanlaisia.

Nyt mä joudun itse syömään ompun päivässä, jotta pampula saa kaipaamansa ravintomolekyylit. Pysyypähän lääkäri loitolla!

Lammaskoirakuvat

Tänään tutustuttiin Lauttasaaren rantoihin ja koiriin, joten blogi on jäänyt vähän heitteille. Tässä nyt vihdoin kumminkin näitä lupaamiani kuvia ekskursiolta Seurasaaren lampaiden luo.

Tätähän se vähän oli ennen kuin totuttiin kulisseihin.


Lammas oli suorastaan aktiivisempi osapuoli.


Vartijakoira totesi, että "ei susia" ja paimenkoira, että "aitaus pitää"....


...joten huomion saattoi kiinnittää taas ihan muihin asioihin.


Retkeilyyn kuuluu kahvilassa lepäily.


Mutta alati valppaana, susien varalta.


Ja lokkien.


Lähtiessä evästettiin mammalammasta siitä, miten pitää toimia, jos iso paha susi sattuu karitsoja hätyyttämään.

"Puret vaan niin perkeleesti" oli nuorison neuvo.

IIK!

En ehtinyt viikonloppuna tehdä muuta kuin opiskella joogaa ja hoitaa koiraa sekä yrittää mitenkuten pitää huushollia viileänä.

Joogakurssilla kuulin yhden ihan iik-materiaalia olevan jutun. Julie (joogaohjaaja ja fysioterapeutti) oli taannoin vähän päälle kolmekymppisenä joutunut umpisuolileikkaukseen. Tämä tapahtui silloin, kun se vielä leikattiin vatsanpeitteiden läpi. Kun hän heräsi, sekä anestesialääkäri että kirurgi tulivat osastolle tervehtimään ja kysymään, mitä lajia hän harrastaa.

Julie kysyi kirurgilta, että miksi tämä asia niin kovin kiinnostaa. Vastaus oli:
- Teillä on alavatsassa lihasta. Teidän ikäisellä naisella siellä ei ole normaalisti muuta kuin kalvo.

Mä olin luullut, että se on metafora, että lihakset voi surkastua olemattomiin!

Hillitön saitti

Pitää vielä mainostaa ihan ylittämätöntä Helsingin kirjastovirkailijoiden ylläpitämää saittia. iGS:ssä kirjastovirkailijat etsivät vastauksia ihmisten kysymyksiin ja niitä lukiessa viihtyy vaikka kuinka pitkään. Täällä esim. siitä, miten käärmeet pissaa.

Toinen on tietty tämä Salakuunneltua.

Selityksen makua

Heinäpoudat on saapuneet meidän kylälle niin, että lupaamaani reportaasi ei ilmesty vieläkään. Sen verran sain aikaan illalla, että katsoin kuvat kamerasta ja on siellä mojovia otoksia lammaskoirista ja onpa pariin kuvaan eksynyt lammaskin.

Jos kelit suosii, viikonloppu on varmaan yhtä saamatonta: me oleillaan ulkoilmassa. Ja me ei olla näissä tietoliikenneasioissa vielä mobiileja.

Pieni varoituksen sana lienee paikallaan. Olen viikonloppuna jooga workshopissa, joka nimenomaan keskittyy lonkan anatomiaan. Se saattaa inspiroida tarkkailemaan ja ihmettelemään myös erään tuntemamme haaskansyöjän nivelten linjauksia mikrosksooppisella seulalla. Että jos mä vaikka unohdun ihmettelemään, kuinka tuollaisesta eläjä tulee, kun sen varpaat vinksottaa noin, niin osaamme sitten kaikki suhtautua asiaan :D

Hyvää viikonloppua!

Punkkishow

Me käytiin eilen Bellan ja Tiinan kanssa Seurasaaressa tutustumassa lampaisiin ja kuvareportaasi seuraa, jahka ehditään puljaamaan kuvien kanssa. Mutta voi, mikä punkkimäärä meidän pienessä pampulassa kuhisi ihanan retken jälkeen.

Kotona, perusteellisen harjauksen jälkeenkin poimin Bonon naamasta vielä kaksi öttiäistä, jotka kipittivät reipasta ravia. Onneksi ne ei ehtineet kiinnittyä.

Askeleet kemikaalivarastolle olivat siten hyvin määrätietoiset. Juhannuksen alla ostetussa, alle 10-kiloisten ampullisetissä oli vielä kaksi jäljellä ja mikä onnen kantamoinen, että kun alle kymmenkiloiselle annostus on 0,67 ml, se 10-20-kiloiselle onkin 1,34. Kaksi ampullia niskaan ja good night!

Yksi punkeista tipahti lattialle enkä löytänyt sitä enää. Itsellä oli samanlainen olo kuin hirvikärpästen kanssa, ihan kuin joku koko ajan ryömisi iholla. Miten tämä kaupunkielämä vieraannuttaakin niin luonnosta. En mä ihan näin vauhko ole aina ollut.

Herkun olemus

Ahnekko vai eikö ahne, kas siinäpä kysymys. Sitä mä huomaan pohdiskelevani säännöllisesti.

Meillä on Porvoon Nelitassusta ostettua mahalevyä ja mahalihalevyä ollut nyt käytössä, sillä se on tällä hetkellä kaikista paras herkku. Jopa oravanraato irtoaa suusta, kun vähän vilauttaa mahalevyn murenaa. Mutta mutta.

Jäi keittiön lipaston päälle se muovikassi, jossa niitä on sulassa sovussa savustettujen hirvenluiden kanssa ja ne on Bonon nenän tasalla. Siinä ne on töröttäneet koskemattomina lauantaista asti. Jos se haluaisi, se saisi ne ihan helposti.

Olenkin siis pähkäillyt vähän herkkuteeman ympärillä. Olisko loppujen lopuksi niin, että herkusta tekee vastustamattoman se tilanne, jossa sen saa? Itse ahmimistapahtuma ei ole se juttu? Mahalevy on parhaimmillaan, kun sen saa kiitoksena, taputusten ja kehujen kera. Kun tietää, että tuo tykkää musta. Ja nyt se on muhun tosi tyytyväinen! Tuleekohan koirallekin se sanoin kuvaamaton riemun tunne, että "äiti, äiti, kato, mitä mä osaan!!!"

Vähän sama, kun emännälle tulee briossikahvin hinku. Se ei lähde millä tahansa pullalla, eikä kunnolla silläkään että hakee briossin konditoriasta ja keittelee sumpit kotosalla. Parhaiten se lähtee, kun soittaa Reetalle ja tehdään tärskyt Akateemisen kahvilaan. Siinä on vissi ero.

By the way, eteisen matossa on nyt myös koiran oksennuksen hajuja.

Dokumenttia

Siitä, että hampaat vaihtuu. Asiantunteva tarkkailija huomaa, että alakakkosten takaa nousee uutta luustoa, vaikka vanha ei väisty vielä. Asiantuntemattomampi puolestaan epäilee, että kulmurin takanakin on ilmaantumassa kasvustoa.


"Pitääkö sitä niin lähellä intiimeihin paikkoihin sohottaa?"

Ja siitä, että uusi-vanha eteisen matto kelpaa kaikille maassa makaaville. Paksu villamatto on ihan ykköspositio, kun pitää vahtia, millaisia sörsseleitä keittiössä syntyy.


"Ihan jees. Kummia, ihan kissan oksennusta muistuttavia hajuja tässä tosin on."

Dokumenttia myös siitä, että meillä aika ajoin ihan oikeasti joogataan.


"Eihän se haittaa, että mä tässä vaan ihan tällee vähän... mä en huomaa ollenkaan sitäkään, että nyt sä et joogaa, vaan kuvaat."

Back to normal

Mulla on sellainen olo, että elämä on palaamassa normaaliksi. Bono on asunut meillä kaksi kuukautta ja meillä on tietty vuorokausirytmi, jota rikotaan hallitusti ja tarpeen mukaan. Eilen aloitin jo oikeiden mattojen palauttamisoperaation ja konttasin lattioita.

Bono on tottunut niin jäämään jo kotiin työpäiväksikin, että mulla ei ole mitään säälin tunteita. Me tehdään aamulla sellainen pitkä, leppoisa haistelulenkki, ja aamiaisen päälle köllötellään vähän aikaa soffalla vierekkäin. Sitten se saa jotain pureskeltavaa. Yleenä se on niin tyytyväinen järsimiseensä, ettei se viitsi edes nousta jaloilleen, kun paijaan hei-heit ja lähden.

Kun tulen kotiin, se kömpii silmät rähmässä ihan unisen näköisenä ovelle vastaan ja me lähdetään heti ulos kongin ja naksuttimen kanssa. Parasta on jos törmätään Bellaan, silloin mama pääsee helpolla :)

Illalla ollaan usein vielä pitkään ulkona, riippuu keleistä ja vireestä. Monesti hurahtaa reippaasti tunti-kaksi, jopa kolme. Riippuu lähdetäänkö kasvimaalle, Rajasaareen tai jonnekin muualle spesiaalikohteeseen.

Kouluttamisesta ollaan pidetty paussia viimeaikoina. Vahvistan herkuilla vain luoksetuloa, seuraamista, sievää kotiutumista, kontaktin ottamista, irtipäästämistä jne. Parin viikon päästä me mennäänkin koirakouluun, joten tulee siihen sitten parempi roti.

Nyt kun mä vielä saisin meidän rutiinit järkättyä siihen malliin, että mulle jäisi virtaa ja aikaa tehdä jonkin sorttinen joogatreeni päivittäin, niin päivärytmi olisi melko lailla luksuskondiksessa. Hartiat huomauttelee, jos jää reeni pitkäksi aikaa.

Maalaissielut

Me ollaan Bonon kanssa todettu, että ollaan molemmat maalaissieluja sulloittuina kaupunkiasuntoon. Senpä vuoksi ollaan reissattu Itä-Uudellamaalla ja katastettu vahtimiseen soveltuvia kesäkotikuisteja. Onneksi Porvoossa on Stellan emännöimä hyvä välietappi. Bono mieluiten jää sinne seurustelemaan, jos pitää valita autoilu vai koiraseura.

Ihan vielä sitä optimikuistia ei ole löytynyt, mutta ennen pitkää me se varmasti havaitaan.

Lisää musiikkimiehiä on kasvamassa blogien maailmassakin. Colliepoika Simba on ihan syötävän suloinen <3

Kovan päivän ilta

Tänään on lähdetty 7.30 liikenteeseen ja heiluttu Pernajassa, Loviisassa, Porvoossa, Tikkurilassa ja vielä istutettiin raparperit kasvimaalle ennen kuin kotiuduttiin. Nyt on kyllä sitten kylvökausi tältä keväältä ohi. Enää ei jaksa kääntää maata.

Onneksi Bono osaa nukkua autossa, ei ollut toivoakseni liian kuluttavaa. Kamera oli koko päivän mukana, mutta muistinko ottaa turneelta yhtään kuvaa? En.

No yksi soma tuli aamupissalla, kun piti otta 4 kk synttäripotretti.


Urosmainen, komea pentu, joka valloittaa klassisellä tyylikkyydellään.

Iltaruuan jälkeen kuorsataan kilpaa.


Bulgarian jugurtilla on taipumus jäädä nenään. Onneksi poskiparta on turvassa.

Koiraihmisiä

Suloisen koiran kanssa kun liikkuu kylillä ja kulkuneuvoissa, joutuu ihan joka reissulla ja vähän päästä lörpöttelemään koiraihmisten kanssa. Se jotenkin avaa ihmisten kielenkannat ja tarjoaa tilaisuuden olla ystävällinen. Ihmiset pitää koirista. Tällä lailla saa tilaisuuden rupattaa sellaisten ihmisten kanssa, joita ei koskaan muuten kohtaisi.

Collie-ihmiset on sitten vielä luku ihan erikseen.

Liikun lähes päivittäin Bonon kanssa jossain kulkuneuvossa ja vain kaksi kertaa olen törmännyt tympeisiin tyyppeihin, jotka selvästi eivät tykänneet koirista. Molemmat olivat vanhemmanpuoleisia, kireähuulisia naisia. Tulipa vain mieleen, että mitenkähän heillä sen psykososiaalisen hyvinvoinnin laita on noin ylipäänsä?*

Mulle on tullut lukemattomia uusia tuttavia naapurustosta Bonon takia. Sosiaalinen sfääri on laajentunut suorastaan räjähtämällä. On eräskin mies, jonka koiraa en itse asiassa ole ikinä edes lähietäisyydeltä nähnyt, koska se se välitä pennuista, mutta hän itse kyllä tykkää ja me rupatellaan pitkät tovit iltaisin kun tavataan.

Tultiin yhdessä töihin ja ajettiin aamutuimaan osa matkasta ratikalla. Jopa aamuäreinä ihmiset ilahtuu pienestä hönöstä, joka ei itse asiassa ole enää pieni lainkaan.

*Toimitan paraikaa mielenterveysaiheista perusopusta, joten keittiödiagnooseja pesee!!!

Beautiful Body

Mun piti laittaa kuvia eräästä, jolla on kaunis sydän, mutta löysinkin niitä yhdestä tyypistä, jolla on kaunis kroppa.


Aamuhetki kullan kallis.

Kun Bono ei mahdu enää soffan alle eikä sängyn alle, se on tyytynyt nukkumaan omassa sängyssä. Peti on kokenut muutaman muodonmuutoksen, sillä ensimmäisen viritelmän se pissasi, toinen oli vain pari tyynyä. En jaksanut panostaa kun ei se siellä ollut. No, nyt on viritys nro 3 ja sieltä se aina aamulla kampeaa itsensä liikenteeseen.


Pää tyynyllä ja ketarat ojossa, kuinkas muuten sitten!


Interaktiivinen vinkulelu soi hyvin tyynyllä eikä karkaa pöhköihin paikkoihin, kuten kaapin alle.

Me ollaan muuten opittu lisää leikkejä.


Tätähän voi vetää - irtoaa hampaatkin nopeammin!

Lapsena mun harrastus oli lukea Viisikkoa ja syödä sängyssä. Enää ei ole tullut luettua Enid Blytonia, mutta muuten harrastus on kulkeutunut mukana keski-ikään asti.


Me ollaan pyöreäpäisen tädin kanssa yhtä mieltä siitä, että herkut maistuu paremmalta pehmeällä kun istuu - tai pötköttää.

Kaunis sydän

Heinäkuussa vain hönöt on töissä, joten piipahdin työkaverin koneella eilen toimittamassa lomalaisen asioita. Samalla huomasin kollegan seinällä Tri Suzukilta lainatun mietelmän. Se menee näin:

"Jos lapsi kuulee hyvää musiikkia syntymästään saakka
ja oppii soittamaan sitä itse,
hänen herkkyytensä, käytöksensä ja kestokykynsä kehittyy.
Hän saa kauniin sydämen."

Se oli minusta kauniisti sanottu.

Laitan illemmalla kuvia eräästä, jolla on kaunis sydän.

Rennompi ote

Olen ihmetellyt, miksi Bono ei oikein rauhoitu, kun toimitan sille hoitotoimenpiteitä. Lueskelin eilen sitten taas kirjaa viisastuakseni. Tällä kertaa Morten Egtvedtin ja Cecilie Kosten naksutinkoulutuskirjaa. Sieltä löytyi sellainen pointti, että pitäisi käsittelyyn totuttaessa odottaa, kun koira rentoutuu ja sitten vasta palkita.

Ehkä mun käsittelyni on ollut vähän tiukkapipoista "nyt harjataan, reippaasti nyt" - tyyppistä äkseerausta? Kun mä palkitsen väärällä hetkellä, vahvistan sen korkeaa vireystilaa enkä rentoutumista.

Mitä sillä on väliä, jos joka varvasväliä ei saa kerralla trimmattua?

Enhän mä itsekään tykkää käydä kampaajalla, joten mä voisin ottaa huomattavasti lempeämmän asenteen Bononkin hoitamiseen. En mä ainakaan halua, että kukaan mua patistelee. Ehkä se toivoi jotain sellaista, kun minut valitsi! Että "jospa tuo kohtelisi lähimmäistään, niin kuin itsekin toivoo tulevansa kohdelluksi."

No, aamulenkin jälkeen kokeiltiin ei-niin-tosikkomaista-ja -tavoitteellista harjaamissessiota ja se ainakin tuntui mukavammalta.

Ehkä se meni niin hyvin siksi, että tavattiin aamulla Bella, ja pienet aamupainithan tiettävästi mukavasti raukaisee.

Tämä on niin joogaa, tämä koiran kasvattaminen! Se on koko ajan sen rajan tutkimista, että milloin tavoite lähtee viemään ja milloin tekeminen on rentoa, lempeätä ja luonnollista.

Hammaskeiju

.... on visiteerannut meidän kortteerissa. Alaetuhampaista on kaksi kappaletta jäänyt keijun kokoelmiin.

Samalla Bono on osoittanut merkkejä, että pienestä pojasta on tullut iso poika. Se on jättänyt kenkien ja jalkalistojen kaluamisyritykset sikseen ja tarttunut miehekkäästi tarjolla oleviin puruleluihin.

Nyt eletään niitä aikoja, että joka aamu se saa jonkun ihkun ydinluun tai vastaavan, ennen kuin lähden töihin, vähän niinku jälkiruuaksi. Jospa ne tihulaistyöt olis jo nähty.

Bilder

Siitä huolimatta, että käytiin Pernajassa tänään katsomassa, löytyisikö sieltä sopiva kuisti Bonon pötköteltäväksi, ollaan ehditty tietsikalle.


Kuisti oli väärään ilmansuuntaan, mutta koska paluumatka tapahtui julkisilla, kuskin takaa oli hyvä opetella reittiä vastaisuuden varalle.

Virallinen 16 vk kuvakin on lojunut kameran uumenissa näihin päiviin asti. Voilá!


Enkeleiden sukua? Sädekehä hohtaa ainakin samaan malliin.

Olen lukenut viikonloppuna Harry Potteria ja havahtunut huomaamaan, että lähipiirissä on iik! IHMISSUSIA!


Silmät kiiluvat yössä....


... ja päivässä.

Bonosta ja Stellasta on kehkeytynyt erottamaton kaksikko. Pienet lepuuhetketkin voi tuijotella silmiin.


Friends forever.

Taisin jo raportoida, että aluksi homma näytti tältä.


Yhdet temuaa ja prinsessa linnaansa lukittuna tuijottelee kaukaisuuteen liehuvakaulurista sulhoa odotellen.

Stella ja Bono antoivat kuitenkin Inkalle oppitunnin zenissä.


"Tartu hetkeen, äläkä haikaile sitä, mitä ei ole, tonttu!"

Sunnuntaina oli Harry Potterilla niin jännät paikat, että siinä koiratkin hyytyi.


Kiitos, lammaskoiran luille käy tyyny oikein hyvin.



Porvoon paimenien ergonomisiin tarpeisiin taas nojatuoli sopii jotenkin paremmin.