Etsiskelin yhtä kuvaa täälta blogista ja jäin lueskelemaan nuoruusmuistoja ja tuli mieleen, että pitääpä laittaa kasvattajille vähän raporttia poikien kuulumisesta, kun ei ole pitkään aikaan tullut raportoitua mitään. Samalla tulee kirjattua itsellekin vähän näitä meidän oloja, kun ei niitä muuten muista.
Kesäkuu 2014
Bono on nyt 6-vuotias ja on voinut todella hyvin siitä asti, kun keksittiin koirahierojan neuvosta mennä lonkka- ja selkävaivojen tiimoilta osteopaatille. Aluksi kuljettiin Turussa Leena Piiralla, joka myös opetti aivan loistavat hierontaa ja nivelten liikuttelua sisäsltävät kotihoito-ohjeet. Viime kesänä, kun tarvittiin apua ja Leenalle oli puolen vuoden jonotus, löydettiin lähempääkin toimintansa aloittanut osteopaatti Hanna ja näillä eväin me pärjätään todella hienosti. Bono ei tarvitse esimerkiksi mitään säännöllistä lääkitystä ja se on pääasiassa iloinen, leikkisä ja sillä on hyvä lihaskunto ja ruokahalu. Jossain vaiheessa pelkäsin, että sillä olisi jo nivelrikkoa, mutta se oli varmaankin ennenaikaista.
Bonon lonkan rakenne on sellainen, että sen toinen polvi osoittaa siään toinen ulos ja sen nivelsiteet on löysät eli sen selkälihakset kramppaa ja lonkkanivelet ja SI-nivel menee aika ajoin ihan jumiin ja niitä täytyy pitää säännöllisesti tietoisesti auki. Mä olen miettinyt, että voisikohan olla niin, että Bono olisi jäänyt emon alle pentulaatikossa koska koko lonkka on ikään kuin vääntynyt osoittamaan vasemmalle?
Ei voi tietää, mutta sinänsä harmi, ettei kuuluisa ortopedi Eskelinen Apexissa huomannut tätä, kun se 5 kuukauden iässä kuvattiin. Kehitystä olisi voinut siinä vaiheessa auttaa huomattavasti osteopatialla. Virallisia lonkkakuvia otettaessa toinen kuuluisa ortopedi Axelsson ei edes koskenut koiraan, joten silloinkin asia jäi huomaamatta. Täytyy sanoa, että mun luottamus eläinlääkärien paneutuneisuudesta on kokenut melkoisen kolauksen tämän kokemuksen tiimoilta. Bonon kinttuja on kuvattu enemmänkin, mutta parhaan avun olen saanut eläinfysioterapiasta ja osteopatiasta.
Niki on ollut täysin terve. Sillä on aika herkkä maha rasvaisille ruuille, joten mä luovuin aikoinaan raakaruokinnasta, kun se ei tahtonut oikein kasvattaa lihaksia. Siinähän energia otetaan rasvasta ja Niki menee rasvaisesta ripulille hyvin herkästi. Muuten kaveri on ollut täysin terve. Nyt sillä on pieni iho-vaurio, kun punkin peijooni oli kiinnittynyt etujalan kyynärtaipeeseen ja se on rähminyt sen itse irti ja osa punkista jäi ihon sisään. Tämä on Nikin eka varsinainen vaiva ja kaveri on nyt 4,5 v.
Niki on sellainen tasainen, mutta aktiivinen koira. Se luonnetestattiin 17.6.2012 ja sai tulokseksi 114, mikä oli minusta hämmästyttävän alhainen tulos siihen nähden, miten hyvä luonne sillä on sekä kotikoirana että harrastamisessa. Isoin puute virkakoiratestin puitteissa oli kaiketi se, että toimintakyky loppui kesken testin. Sen pää täyttyy nopeasti ja se väsyi ihan totaalisesti siinä vaiheessa, kun oli pimeään huoneeseen meno. Laukausta se ei pelännyt ja kysyin tuomarilta lopussa, johtuiko se siitä, että toimintakyky oli finaalissa. Leikola kertoi kuitenkin, että kyllä siihen voi luottaa, sillä paukkuarat samassa tilanteessa kyllä reagoivat. Ja totta se oli, Niki on toistaiseksi ainakin selvinnyt ilotulituksista hyvin, eikä se muistakaan paukkeista välitä.
Itse koin, että ensimmäisellä rastilla luonnetestissä meitä auttoi se, että oltiin aktiivisesti harrastettu nuorena. Me oltiin treenattu tokoa ja paimentamista sekä tehty jonkun verran metsäjälkeä. Niki osasi turvautua pelottavassa tilanteessa minuun ottamalla kontaktia. Jos se ei olisi tehnyt sitä, hylkääminen olisi voinut olla lähellä, sen verran se säikähti.
Mökillä kesäkuu 2014.
Mulla on nykyisin sellainen työ, että teen neljä pitkää päivää ja olen kolme vapaalla. Me asutaan rivitalossa Reetta-mummin lähellä, joten päivärutiini työpäivinä menee niin, että kunhan herätään, lähdetään aamukahville Retulle ja toinen koira jää sinne päivähoitoon. Illemmalla Retu tuo sen meille kotiin ja ulkoiluttaa toisen. Tämä on meille kaikille tosi kiva järjestely. Joka toinen päivä jompi kumpi saa olla vähän mummulassa, molemmat tulee ulkoilutettua, Reetta saa liikuntaa ja koiraseuraa ja minä saan olla töissä huoletta. Molemmat saa myös kahdenkeskistä laatuaikaa maman kanssa ja Niki on oppinut olemaan yksin. Hieno järjestely!
Kolme päivää viikosta me ollaan mökillä. Ostin maaliskuussa 2013 pienen punaisen mummonmökin ja reilun puoli hehtaaria villiintynyttä puutarha-metsä-peltoa Huittisista, läheltä Punkalaidunta ja siellä me ollaan oltu tosi paljon. Alueella on metsää ja viljelysmaata ja villieläimistöä peuroista ilveksiin, joten ihan vapaasti pojat ei siellä voi olla, mutta saavat olla tosi paljon ulkona. Sen verran kaupunkilaisia ne kuitenkin on, että vapaana omalla tontilla eivät tee tarpeitaan, eli mun on ulkoilutettava ne sielläkin :) Se on oikeastaan ihan hyvä, koska tulee käytyä esimerkiksi kauppareissulla tutustumassa lähiseuudun ulkoilualueisiin, Punkalaitumen ja Huittisten maisemiin jne. Muuten vaarana on, että sitä vaan möyrii omalla tontilla maata kääntelemässä, eikä muista tehdä mitään muuta.
Bonsuli kaivaa luumun alle viilentävää loikoilupaikkaa.
Ei olla enää käyty paimentamassa, vaikka kaipaan sitä kyllä. Mulla ei jotenkin itsellä ole ollut voimavaroja siihen, että ajaisin säännöllisesti treenaamaan. Vaikka meillä menee ihan hyvin kotioloissa niin Bono on kuitenkin aika äksy ja varuillaan muiden ihmisten ja koirien suhteen eli se rajoittaa meidän tekemisiä aika paljon.
Mä olen Bonon vuoksi myös opetellut koirakuiskaajan taitoja! Olen opetellut tekniikan, jolla on mahdollista kommunikoida eläinten kanssa. Tällainen telepaattinen kommunikointi on maailmalla yleistymään päin ja kouluttajia on jo useita kymmeniä ellei satoja. Tekniikka on todella helppo, kunhan siitä saa kiinni ja jos on minkäänlaista kokemusta meditatiivisesta mielenhallinnasta.
Siinä hiljennetään mielen löpinä, muotoillaan ajatuksena aikomus, mitä kontaktilla halutaan, visualisoidaan lämmin tunneside eläimen kanssa ja jäädään odottamaan. Helppoa kuin heinän teko :)
Mun eka kokeilu oli, kun Bonolle ilmaantui viime kesänä sellainen todella ärsyttävä käyttäytymiskuvio, ettei se meinannut millään suostua tulemaan ulkoa ovesta sisälle, se oli joka kerta yhtä taistelua, tulipa se pihalta tai jos vaikka tultiin yhdessä lenkiltä. Pyysin sitä näyttämään, miksi se jumittaa ovella ja sain sellaisen kokemuksen, ikään kuin näin Bonon silmin kuinka täytin ovensuussa seistessäni koko oviaukon eikä sillä ollut tilaa kompuroida kynnyksen yli (sehän siis löysine lonkkineen kompuroi tosi paljon).
Lisäksi kuulin, kuinka kovalta ja pahalta sen korviin kuulosti se, kun läiskin kättä reittä vasten. Se kuulosti ihan pelottavalta pamaukselta.
Kysyin vielä, että miten se kokisi että ovesta on kiva tulla ja näin Bonon silmin, että oviaukko on tyhjä ja se kuulee mun äänen keittiöstä ja sit se saa namun!
Tiedä häntä, mutta kun kokeilin, ei ole enää ovella tempperehditty!
Ohjeet on muuten tuolla: http://animaltalkafrica.co.za/772-2/#sthash.mQyTDUR1.dpbs
Kävin sitten viime talvena kurssilla opiskelemassa asiaa lisää ja nyt mä aina silloin tällöin käytän tätä tekniikkaa, kun pitää jotain selvittää ja hyvin tuntuu toimivan. Tällä tarkoitan sitä, että kanssakäyminen sujuu helpommin kuin ilman. Bono on tässä tosi hyvä, se tajusi heti että mun kanssa voi kommunikoida ja se esimerkiksi aktiivisesti neuvottelee mun kanssa lenkkireiteistä ja ruuista. Itse pitää vaan olla todella hereillä. Nikin kanssa ei ehkä ole tullut niin treenattua, kun se vaikuttaa olevan tyytyväinen oloonsa. Mulla on Nikin suhteen itsellä sellainen tunne, että meidän kemiat ja yhteisymmärrys on ollut alusta pitäen heti samoilla aalloilla, meidän ei ole tarvinnut harjoitella sitä. Ei sen nimi turhaan ole Alter Ego (toinen minä).
Joo, että kaikkeen sitä ajautuu, kun koiria hankkii! Muistan kyllä, että kun hankin Bonon, mun aikomus oli oppia nimenomaan vuorovaikutusta koiran kanssa. Sitä saa, mitä tilaa!
