Bonon vertaisryhmää metsässä.
Tosin olen vähän harkinnut, että kannattaako Bonoa sittenkään päästää sänkyyn nukkumaan. Se on aikuisena kolme kertaa Inkan kokoinen ja siinä on varmaan kymmenen kertaa niin paljon karvaa. Inkan mukanakin kulkeutui kuivana kevätpäivänä varsin paljon hiekkaa lakanoiden väliin.
Hiekkaa hoitotädin petiin. Paneehan se virnuilemaan!
Aikanaan Lulun kohdalla jäi huono omatunto siitä, ettei sitä pikkupentuna päästetty sänkyyn, kun yritettiin totuttaa se omaan petiin. Se jäi yksin silloin, kun se olisi turvaa eniten tarvinnut. Ekoja öitä lukuunottamatta se sitten kuitenkin nukkui ikänsä jaloissani.
Niin, että tekisikö nyt toisin? Pari ensimmäistä yötä vierekkäin lattialla ja sitten omiin peteihin. Vähän luotan kyllä luontoonkin. Että jos emännän tahto olisikin heikko niin iso karvaturri tuskin haluaa nukkua ahtaasti ja tukalasti aikuiseksi venähdettyään... taidan lykätä sitä King Size de Luxe -sängyn hankkimista vielä toistaiseksi.
Aika näyttää.
Inka tyhjensi Viirun Elviskupit salamannopeasti.
