Happimyrkytys

Me oltiin saaressa torstaista maanantaihin ja nyt velttoillaan ja leppuutellaan, sillä me ollaan saatu liikaa liikuntaa ja ihan liikaa ulkoilmaa.


Oli riemukasta, oli.


Saaristossa on kivien ja veden lisäksi paljon happea. Näyttää olevan pari purjevenettäkin.

Mitenkään ei malttanut jäähdytellä, kun seurakin oli ensiluokkaista, sekä neli- että kaksijalkaisten lajeissa. Jos Bono olisi pieni ihmispoika, se olisi kasvanut puoli metriä. Nyt täytyy tyytyä toteamaan vain, että poju on miehistynyt, vankistunut ja oppinut jolkottelemaan koiralauman täysivaltaisena jäsenenä.


Il lupo? Susi vai kenties Bono?


Koirista sai usein saattuen. Jos tuli valintatilanne, lauma valitsi sen, joka oli matkalla kompostille tai kukkapissalle.


Stella ja Bono erikoistuivat painimisen lisäksi hanhenkakka- ja kalanraatokysymyksiin. Rakkolevän imeskelykään ei ollut poissuljettua.



Bono osasi taas löytää idolin. Tellu, 16 v, sai Bonosta uskollisen fanin. Yölliseltä pihapiipahdukseltakaan Bono ei olisi malttanut tulla sisään, kun Tellun loikoilukuoppa veti vastustamattomasti puoleensa.


Tellu on vanha ja viisas, mutta maksalle perso hänkin.


Merellä pitää tarkkailla alati muuttuvaa säätä.
- Tuuli on kääntymässä etelään päin, näetkös?


Sunnuntaina sää suosi ja kuten todettua, aina löytyy jotain sopivaa suuhun pantavaa.


Tyttöystävän kanssa opeteltiin kalliokiipeilyä. Erikoisvoittajaluokan esteet, here we come.

3 kk ja uusia perspektiivejä

Onkohan nyt aika katsoa taas vähän taaksepäin, kun on kolme kuukautta mittarissa?

Mainittavan arvoista lienee ainakin, että

1. paino on tuplaantunut kuukauden takaisesta (raffinoitu arvaus)
2. toinen kives on laskeutunut
3. osataan kulkea erilaisissa liikennevälineissä
4. ihan itse päästään lepäilemään sohvalle ja sohvalta pois (emäntä arvostaa lepäämistä ja rentoutumista tasaisen luonteenlaadun perustana)
5. vesielementtiin tutustuminen on alkanut, sillä sateita on piisannut (kävely sateessa oli kyllä nihkeätä, mutta josko tuohon tottuisi)
6. istumisessa reenataan jo aikaa
7. maassa makoilu alkaa luonnistua
8. yksinoloharjoitukset sujuvat luonnikkaasti, vaikka vähän on viime aikoina yritettykin vinkumista
9. rappusissa kävely sujuu ylös ja alas
10. erilaisia lattiapintoja tepastellaan jo kasvavalla varmuudella
11. järkytyksiltä ja pahoilta säikähdyksiltä on toistaiseksi vältytty, samoin aggressiivisiltä koirakontakteilta
12. mami on koirapoikaansa enenevässä määrin ylettömän tyytyväinen.

On herännyt epäilys, että se vaalea nöftä, jota lattioilla lainehtii onkin peräisin koirastani, eikä revitystä sohvasta tai imeksitystä shaaalista. Bonon selkään on nimittäin alkanut ilmaantua lyhyttä, karkeampaa ja alkuperäistä tummempaa kesäkarvaa (?), jolle en nyt parempaakaan nimitystä keksi. Lisäksi se on alkanut kasvattaa villahousuja takareisiin. Jotain fyysillistä kehitystä selvästikin tapahtuu.

Tässä perspektiivi, josta villahousut ja selkäpiin uusi karvoitus näkyvät hyvin. Sitäpaitsi häntä on alkanut vaalentua keskeltä.


- Kylpyhuone on mulle tosi tärkeä paikka, Bono paljastaa.
- Viileällä klinkkerilla kun vetäisee tirsat, niin olo on kuin uudesti syntyneellä.

Jos Bonosta tulee sukulaismiestensä Nupen tai Dustinin tapainen komistus niin eipä täällä vastustella yhtään.

Hupaisaa muuten, että Bono ei jotenkin vielä lainkaan vastaa tuota kuvaa aikuisesta colliesta, joten ulkona ihmiset - niin lääpällään kuin Bonoon järjestään ovatkin - tapaavat sanoa, että" niiiiiiin, siitähän tulee siis collie/lassie/skotlannin paimenkoira!" Ikään kuin se ei sitä jo olisi. Sorrunpa samaan itsekin, täytyy myöntää.

Bono jatkaa Minskun Heta-vainaan ja meidän edesmenneen Wiljamin viitoittamalla tiellä vesipetona. Harjoitukset jatkuvat lähipäivinä intensiivisinä, sillä me lähdetään tänään Juhannuksen viettoon saaristoon.Me lähdetään siis laajakaistan ulottumattomiin, joten tapaamisiin ensi viikolla. Näihin kuviin ja tunnelmiin.


Kotikulmiamme jeesusvalossa.

Hyvää Juhannusta!

Kylässä

Eilen käytiin tutustumassa Viherlaakson shelttidaameihin. Leidit antoivat sen verran pienelle pojalle ihmeteltävää, että ei tarvinnut yöllä luita viskellä. Aamukin on sujunut kovin sävyisästi. Emännällehän tällainen sopii verrattoman hyvin.


Kuhinaa.


Lisää kuhinaa. Bono, Sini 8 v, Rosa 7v ja Inka 2v.


Karvakasat valkoisella sohvalla. Minttu 5 kk, Bono ja Inka.


Käytiin ulkonakin kirmailemassa Inkan ja Mintun kanssa.


Kerätääs vähän hetki voimia.


Bono pääsi syliin ja voi sitä autuutta. Inka tarkkailee tilanteen kehittymistä taka-alalla.

Haasteet kovenee

Välillä kuulee varoituksen ääniä, ettei pentua saisi kouluttaa liikaa. Meillä tilanne on kuitenkin se, että kasvavaa energiamäärää ei kertakaikkiaan saa kanavoitua muuhun kuin pureskeluun ja möykkäämiseen, ellei lisää naksuttimella pelaamista. Teen sitä jo nyt liian vähän ilmeisesti, sillä kuuntelin koko yön (siltä se ainakin tuntui), kuinka kenkiä ja luita viskeltiin pitkin lattioita.

On kaksi asiaa, jotka voittaa kaiken muun: kongin perässä juokseminen ja naksutinkoulutus. Jopa kanit saa vilistää ohi, eikä se huomaa mitään. Maahanmenon opiskelu on niin huippua Bonon mielestä, että kun se tajusi jujun, se ei edes malttanut syödä kuivattuja maksankappaleita kokonaan, kun se odotti kutsua jo ihan täpönä. Siis naksautus on ilmeisesti vielä kivempaa kuin ruoka, mikä on aikamoinen juttu!

Tältä se kakara silloin näyttää, kuvasta on siivottu maksakappaleet rinnuksilta.


"Mitäs nyt sais tehdä?"

Tuli reenattua Picasan kuvankäsittelyohjelmaa eilen ja jäin vähän koukkuun. Eikö nämä ole vähän kivempia, kun hiukan tuunaa?


Näyttää niin seesteiseltä, mutta ei se aina sitäkään ole.

Inspiraatio

Kävin katsomassa Anton Corbijnin retrospektiivin ja inspiroiduin kovasti leikkimään itsekin valokuvilla. Kas, kun aihe on nyt olemassa. Antoninkin kuvatuin kohde oli muuten Bono ;)

Les voilá:

Eiku....

siitähän mun pitikin raportoida, että voisiko olla mahdollista, että 12 viikkoinen osaisi pissata pyynnöstä?

Jukan edesmennyt mäyräkoira osasi, ja Kaimio neuvoo kirjassaan, että kannattaa opettaa koiralle peeta ja koota merkitsevät sanat, jotta saa keinon ilmineerata, milloin on oikea paikka ja aika. Siisteyskasvatusta siis.

No, olen tehnyt työtä käskettyä ja aina, kun pee tulee hyvälle paikalle, olen sanonut "pissa" ja "hyvä". Tähän tyyliin. Sanomisesta on tullut automaatti. No nyt mulle on sattunut kolme kertaa niin, että olen muina miehinä sanonut Bonolle, että teeppä pissa, ja se on tehnyt! Lienee kuitenkin vielä sattumaa????


Tämä on niin hienoa... koo tulee aina ulos.

Tunnelma on vähän haikea, sillä Ramón on kuollut. Se oli koira, jota en ole koskaan itse tavannut, mutta Ramónin tarina oli rikkana siinä prosessissa, joka johti siihen, että Bono on nimenomaan pehko ja nimenomaan tämä koirayksilö. Rámonin tarinan voi lukea tuolta. Erityisen hellyttävää oli uroksen rakkaus pentuihin.

Bonossakin virtaa tämän hienon koiran veri ja tuntuu, että se vähän velvoittaa.

Pieniä onnistumisia

Meillä on kynsien leikkaaminen ollut jokseenkin haasteellista enkä ole kokenut siinä suuria onnistumisen tunteita. Tosin olen tuppo tupolta saanut nyrhittyä varpaanvälikarvat lyhyemmiksi ja kynnet samoin yksi kerrallaan.

Tänään jäin miettimään, että miten saisi yhdistettyä nämä kaksi toimenpidettä tassujen pesun yhteyteen, se kun sujuu, voisinpa jopa kehaista että lähes moitteettomasti. No, kokeiltiin sitä aamulla. Ensin lukkiuduttiin kylpyhuoneeseen ja pestiin tassut, oikein shampoolla. Kun jalat oli kuivattu, leikattiin samalla etutassuista kynnet ja tsekattiin takatassujen tilanne. Siinä se meni samoilla höyryillä eikä tarvinnut yhtään temuta ja ämpyillä.


Vartaloon on alkanut kehkeytyä varsamaista kulmikkuutta.

Toinenkin juttu mulla oli, josta ajattelin että tämä on lähes pienehkö onnistuminen, mutta mikähän se olikaan?

Olisko ollut se, kun totesin, että nämä hoitotoimenpiteet on jotenkin rasittavia luonteeltaan, kun Bono tulkitsee ne kutsuiksi nujuamiseen. No, ajattelin että opetan sille sitten maahan menemisen, jospa se antaisi toimiin ammatillisempaa ja totisempaa sävyä. Me ollaan hommassa nyt siinä pisteessä, että se osaa käsimerkistä vihjaamalla mennä maahan. Ihan klassisella naksutinmenetelmälläkin (= odotan kärsivällisesti vihjaamatta maahanmenoa mitenkään ) se onnistuu jotenkuten kun se neuvottomana luovuttaa ja heittäytyy kolahtaen maahan, mutta lamppu ei ole vielä syttynyt. Eli ei se ole vielä tajunnut tarjota sitä turhautumatta.

Hämmästyttävää hankaluutta, sillä kosketuskepin se tajusi ihan heti ja liikkuvaa kosketuskeppiäkin se oppi seuraamaan samantien. Ounastelen kuitenkin, että tämä harjoitus tulee helpottamaan minun elämääni aika paljon ihan tuota pikaa.


Vartaloon on kehkeytynyt myös bambimaista viehkeyttä.

Leikkiä

On ihanan vapauttavaa, kun on rokotukset. Voidaan tehdä vapain mielin sopivia ulkoilusessioita.
Tänään tavattiin mm. Herra Siili.


Siili oli hyvin kiehtova ja aika jännittävä.

Me ollaan myös vihdoin löydetty sellainen yhteinen leikki, joka kiinnostavuudessaan voittaa kanin kakat, ainakin vähän aikaa. Kong narun perässä on ihan ykkösjuttu ja näyttää kutakuinkin tältä.


Kongin kanssa voi juosta KOVAA.

Kongia testattiin tänään myös yksinolemisen apuvälineenä. Ei tarvittu herkkuja. Nökäle tavallista ruokaa lusikallisella maksalaatikkoa höysteenään vangitsi herkän mielen 100 prosenttisesti.


Tämä mainoslause pitää paikkansa: Paras koiran lelu!

Me käytiin iltasella vähän rannalla.


Pehmeä Untuvikko.

Päiväkirurgiaa

Olin tänään sen verran pitkään päiväkirurgisella osastolla sivustaseuraajana, että ehdin nähdä ihmisiä ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen. Havaintojeni mukaan niillä on aika kivat kemikaalit siellä.

Ennen leikkaukseen menoa ihmiset selailevat lehtiä puhumattomina niin kauan kuin jotain tipoilta näkevät, mutta tuppo silmällä jo naurattaa ja kielen kannat irtoavat. Yksi poika tuumasi hyvissä rauhoittavissa hetkeä aiemmin pyörätuolista kiivettyään, että "kyllä tämä Linnanmäen aina voittaa."

Meillä tämä episodi on johtanut siihen, että Bono 12 vk on mallioppinut Viirulta, kuinka ollaan sohvaperuna. Ison koiran tapaan Bono ei kuitenkaan jää sohvalle oleilemaan. Se pyörähtää kainalossa ja siirtyy rauhoituttuaan viileämmille lattiapinnoille. Tämä menettelytapa sopii emännällekin oikein hyvin.

Muuten on ollut ihan kamala härdelli ja mami on ihan uupunut.

Ahne

Olen ollut sitä mieltä, että Bonolla on vain hyvä ruokahalu, mutta totuus tuli tänään eläinlääkärin suusta: "Elämä on helppoa, kun on ahne."

Ja toden totta, Bono ei edes huomannut rokotustapahtumaa ahmiessaan kourallista kuivia kissan nappuloita.

Muuten tuli hyvät arviot. Painoa on 8,3 kg, lihaskunto on hyvä ja poju on muutenkin ihan kelpo kunnossa. Olen jo vähentänyt ruokkimista kolmeen kertaan päivässä ja tuloksena kyljet ei pullistu enää pallon kaltaisesti. Itse se on tietenkin kipollisen tyhjennettyään sitä mieltä, että nälässä pientä pidetään. Ei auta, olen oppinut harjoittamaan johtajuutta.


Nälkäkurki.

paskiainen

Tänään kärähti käämit, ihan kunnolla.

Taustalla on sarja sattumuksia, jotka juontaa siitä, että Bono on villiintynyt, koska Viiru on meillä hoidossa. Sarjana on ollut tätä: mennään kimpassa ulos, ulko-ovella Viiru ei voi astua ulos, koska sataa ja Bono on kietoutunut kuristumisvaarapisteeseen Viirun hihnaan. Ovella jonottaa ihmisiä, joilla on kiire töihin. Kun silmä välttää, Bono yrittää astua Viirua ja osoittaa sen paikkaa. Jotenkin kummasti kaikki, mihin Viiru koskee, on äkkiä Bononkin mielestä maailman tavoiteltavin asia. You get the picture.

No, olin ryhtymässä joogatreeniä tekemään ja näin kyllä. Kaksi kertaa nostin Bonon pois matolta, että kuse muualle. Kolmannella kerran se ehti lorottaa litran lammmikon ja se oli sitten liikaa. Huusin POIS (tavoitteena oli sellainen otsatukan taakse heilauttava jyrähdys, mutta siihen ei ihan päästy) ja hinkkasin mattoa vimmalla ja raivolla niin, että kuonot, jotka sattuivat tielle, saivat osansa. No siitähän ei ollut muuta kuin vähän yllykkeeksi, joten keksin, että heti kun tassun karvakin osuu matolle, paukautan sen äänekkäästi päin näköä maton toisesta päästä heilauttaen. Kumimatoista lähtee mukava paukahdus varsinkin, kun niitä on vielä kaksi päällekkäin.

Sitä ei tarvinnut tehdä monta kertaa, kun tilanne rauhoittui. Bono, joka täten ansaitsi itselleen liikanimen paskiainen, kävi pöydän alle. Viiru, joka vielä vuosi sitten paremmin tunnettiin nimellä Teutori, kävi sohvallle ymmärrettyään että Human Private Space -ohjelma koskee myös häntä.


Teutori löysi pehmeän paikan ja soi ihmiselle rauhan.

Bonon lempinimi paskiainen kirjoitetaan toistaiseksi vielä pienellä peellä myönnytyksenä, sillä epäilykseni, että se olisi repinyt futonin puhki, osoittautui vääräksi. Lattialla leijuva nöftä olikin peräisin imeksitystä shaalista.


paskiainen pöydän alla. Aluksi se kyllä töllöttti sieltä kummeksuen, mutta teki sitten oman kyljellään-makaava-koira - asanan.

Joogasarja meni tapahtumiin nähden hyvin. Alussa olin sen verran adrenaliineissa, että tasapainoasanat oli aika horjuvia, mutta lopulta uskalsin töröttää kuitenkin kaksi kertaa päälläseisonnassakin, vaikka huoneustossa lymyili kaksi koiraa, Teutori ja paskiainen.

HPS -ohjelma saa illalla jatkoa, sillä kunhan Bonon rokotukset on hoidettu ja molemmat on lenkitetty, lähden ihan itsekseni laiminlyödylle kasvimaalle. Nyt kääntyy hyvin, kun koko yön on satanut. Jätkät saa makoilla keskenänsä.

Eilen näytti aluksi aika lupaavalta.

Matkamuistoja ym.

Koska piuhat on pitkät, palataan vielä viime viikonloppuun. Kotimatkalla Savosta Helsinkiin piipahdettiin Jusun ja Joken luonakin.


Jusun ilmeestä näkee, mitä tunkeilijoista tykätään. "Että toit tänne sitte tommosen...."


Kaffepöydässä oli sentään vanha kunnon järjestys! Kuvan otti Joke.

Käytiin ulkosalla ja tarkoituksena oli ikuistaa sitä ihanaa enkelihöytyvää, jota Bonon turkissa vastavalossa näkyy. Siitä nyt ei tullut mitään, mutta aika mukava pätkä siitä huolimatta. Ainakin mamin mielestä.



Olin ajatellut, etten oman mielenrauhani vuoksi ostelisi pahemmin vinkuleluja. Aamulla se viihtyi kuitenkin niin hyvin parin lahjaksi saadun lelun kanssa, että sorruin itsekin käymään Stokkan lemmikkiosastolla. Tässä pallossa ei ole kovin kimeä ääni ja Bono oppi heti sitä soittamaan... Olin iloinen, että ostin sen.... jaaha, video on tipahtanut kelkasta. Palataan tuonnempana.

Tässä vielä muisto Maijasta.


Peuhupunkerot.

Kuutiopää

Suloinen Neliskanttiniska.

Meille on muotoutunut tällä viikolla rutiineja.

Ollaan iltaisin käyty koiraystävällisillä kahvilaterasseilla Kaivopuistossa ja Taivalahdessa. Yhtenä iltana pyörähdettiin kasvimaalla ja toisena Seijan siirtolapuutarhalla. Illat riekutaan ja päivät leppuutellaan. Opetellaan nyky-yhteiskunnan mukaista koiran päiväjärjestystä.

Vähän on ollut huolta siitä, että onko liikaa ohjelmaa noin pienelle, mutta kun monsieur on elpynyt siihen pisteeseen, että kiskoo peittoa sängystä, huoli yleensä kaikkoaa.

Bonossa on aika ajoin hyvin virtaa. Voima kulkee Bono kanssa, sillä rubiinisessa sirukorussa on jedien valomiekan kaltainen voima. Lete tiesi kertoa.


Maijan kaulapannan timanteissa on myös jedien mahtava voima.

Bono on kuitenkin tavattoman kiltti ja olen ottanut villiintymisen merkiksi, että nyt on otollinen hetki.... Se nimittäin ei tee pahojaan juurikaan yksin jäädessään, vain hakiessaan kontaktia ja huomiota. Silloin lähdetään ulos ja leikitään naksutinpeliä. Kun Bono huomaa valmistelut se riehaantuu entisestään ja olen tulkitsevinani, että se tykkää leikistä.

Meillä sujuu jo aika hyvin istuminen, katsekontakti, luoksetuleminen täällä -käskyllä ja eilen oli hieno harjoitus kontaktikävelyä. Mulle tuli sellainen tunne, että eräänä päivänä se näyttää vielä komealta. Vapaa -kehotusta ollaan alettu myös treenaamaan.

Suurin osa energiasta menee kuitenkin ihan perusjuttuihin, uusiin paikkoihin tutustumiseen, taluttimessa kävelyyn ja siihen, että joogamatolle ei kuseksita. Raskainta taitaa olla julkisissa liikennevälineissä kulkeminen, sillä meiltä ei oikein mihinkään tässä vaiheessa pääse ilman, että niihin joudutaan turvautumaan. Bono ei jaksa vielä kävellä kovin paljon. Naksuttimella pelataan vain silloin, kun sillä on ylen määrin energiaa.

Tänä aamuna tuumasin, että käydään vain pikaisesti toimittamassa asiat, mutta Bono tarjoili kontaktikävelyä. Mulla oli valitettavasti palkitsemislkeinoina vain kädet, ääni ja maasta löytyneet kepit, joten ei me pitkälle niillä pötkitty. Mutta sekin on kai tässä vaiheessa hienoa, että se on itse innostunut koulutushetkistä.

Salme Mujunen on oikeassa: Tasku, jossa ei ole herkkuja, on kuin tyhjä lompakko.

Katsekontakti emännän suihkun jälkeen.

Bono 11 vk

Aika iso jo.


K: Ikä karttuu. Miltä nyt tuntuu, Bono?
V: Ei tässä kummempaa. Parhaamme yritetään ja katsotaan, mihin se riittää.
K: Mikä elämässäsi on juuri nyt ajankohtaista?
V: Massankasvatuskausi on menossa.
K: Mitä muuta uutta?
V: Korvia on koitettu saada pystympään. Aika näyttää, parhaamme yr...
K: Mitä terveisiä haluaisit lukijoille lähettää?
V: Kun häntä heiluu, niin kaikki tapahtuu. Peace!

Diplomaattista

Ihan ensinnäkin. Lisää matkaraporttia on Maijan blogissa täällä.

Sitten muihin uutisaiheisiin.

Äiti kävi yhtenä päivänä ja lattialle oli Bonon jäljiltä jäänyt villasukka, jolla me oltiin kiillotettu juuri lankattuja kenkiä. Tyylikäs koira kantaa mielummin tyylikkäitä kenkiä, kuten kaikki ymmärtävät.

Puheena oleva sukka.

Äiti tuumaili sitä hetken katsottuaan:
"Voiskohan tuon sukan laittaa jo pyykkiin?"

Oi-oi! Ei meillä ihan NÄIN siivottomasti sentään eletä.

Äidillä on taipumus asetella sanansa huolitellusti. Eilen hän pyysi minua hiukan leikkamaan otsatukkaa. On sitten silmäleikkauksen jälkeen helpompi, kun ei kalva.

Olin työn touhussa ja liiskannut vedellä tukan ohtanahkan myötäiseksi ja taiten varoin, etten nyt puhkoisi niitä ensi viikolla leikattavia elimiä. Mikä lie antanut virikkeen, mutta
"Osaisitkohan sä sillä tavalla, ettei näyttäisi ihan potta päässä leikatulta?" äiti loihe toivomuksen.

Piti sitten koittaa ylittää itsensä.

Hyvää harjoitusta Bonon manikyyriä varten,

Matkaraportti - osa II

Matkoilla tapaa uusia tuttavuuksia. Eräs näistä oli Maija, ehtymätön energiapakkaus. Tavallisimmin homma näytti tältä:

Nujuaminen kesti tavallisesti niin kauan, että ikävän ihmisen piti rauhoittaa ylikierroksille kehittynyttä tilannetta.

Joskus hetkellisesti oli myös seesteisempi hetki.


Todennäköisesti kuvan ulkopuolella tapahtuu jotain jännittävää, kuten kurjen soidin tai ufon laskeutuminen.

Elävissä kuvissa Bonon ja Maijan vuorovaikutus näyttää jotenkin tällaiselta.



Onko ihme, että naapuri kuvitteli näkevänsä Maijassa koiran sijasta rusakon?

Bonossa elää kuitenkin harkitsevaisempikin puoli.


Käki kukkui molemmille niin monta vuotta, että mentiin laskuissa sekaisin.

Niinpä Bonolle ehdittiin suunnitella jo tulevaisuuden uraa. Kuvan ulkopuolelta kerrottakoon, että kaksi nuorta herraa lähtee samanaikaisesti vesille soutuveneellä.


En oikein tiedä, miksi tämä oli ensimmäinen valinta kotona. Mennä nyt nukkumaan toiletin ja pesukoneen väliin.


Onpa rauhallista.... ja viileätä.... ihanaa.....

Matkaraportti - osa I

Me ollaan nyt käyty Itä-Suomessa ja ajeltu autossa, monta sataa kilomatriä. Voidaanpa matkustaa toistekin. On se helppo koira. Katselee matkat unia ja kertoo, kun tarvii päästä käymään pihalle. Nasse-täti on ERITTÄIN iloinen.


Autoillessa ollaan vöissä. Sen ymmärtää pieni koirakin. Ymmärtämistä helpottaa kovin, kun on ikioma luu matkassa.

Toivalassa Bono tapasi ensimmäisen idolinsa heti Thorin jälkeen (äidin sukulaismiehiä lapsuudenkodista). Iso hirvikoira, Pete, onkin hieno roolimalli. Bono piti huolta, että Pete tuli kunnolla tervehdittyä aina kun pääsi pihalle. Ja jos väsymys meinasi iskeä, Bono loikoili Peten tarhan vieressä.


Kuulumisia vaihdellaan - poikien juttuja.

Metsälenkillä käytiin kerran ihan erämaassa. Tänne tullaan ensi vuonna tekemään oikeita metsätöitä. Noutaminen on kai siiheksi opeteltava.


Lassie palaa kotiin. Ei tosin enää 2000-luvulla juoksujalkaa.

Aineistoa matkalta on kertynyt enemmänkin, mutta laitetaan sitä esille, kunhan lomanpidolta kerjetään.