Takaisku ja detskuja

Juuri kun olen iloinnut siitä, että ei ole sattunut mitään ikävää, niin eilen oli sellainen päivä ettei olisi kannattanut nousta petistä ollenkaan.

Koira puri Bonoa ja samalla reissulla joku nainen yritti ajaa suojatiellä meidän päälle.


Detalji 1. Bono on alkanut kasvattaa luomukajalia. Sorry, kuvan laatu on aika onneton.

Onneksi en tajunnut tilanteessa, että verihaava oli tosiasia, sillä olisin saanut paskahalvauksen ja hirveän raivarin. Siitä olisi tullut Bonolle isompi trauma kuin itse insidentistä. Päälleajoa yrittänyt täti sai nimittäin kuulla kunniansa, sikäli mikäli suljettuun autoon mitään kuuli. Elekieli kertoi kyllä tod. näk. ihan saman asian.


Detalji 2. Näitä viiksiä vahataan joka aamu ankarasti, että pysyvät oikealla tavalla käppyrässä.

Puremahaava on tosi pieni, takajalan sisäpuolella ja ei se sitä aristele yhtään. Onneksi oli kotona Betadinea, kun oli juhannuksen alla pieni punkkiepisodi. Näin jälkikäteen konflikti varmaan tuli parhaassa mahdollisessa saumassa, sillä Bonolle on hänen mittakaavassaan ilmaantunut ennenkuulumatonta uhmakkuutta ja riehakkuutta. Hihnakin meni sopivasti poikki, eli poika pääsi karkuun eikä se tapahtunut kadulla vaan keskellä metsää.

Ehkä me nyt molemmat opitaan että kaikki ei ole ystäviä. Tai kuten Make asian sattuvasti muotoili: vaikka nenä on pitkä, ei sitä tarvi joka paikkaan työntää.


Detalji 3. Yhä enemmän ilmaantuu tummaa jouhta karvoituksen joukkoon.

Tänään oli kyllä ihanaa tavata meidän naapuruston ystävällisiä koiria ja palata normaaliin. Musiikkimiehiäkin asuu nurkilla muitakin, sillä Bonolla on labbiskaveri, jonka nimi on Händel.

Läpimurtoja

Luin paljon koirakirjoja ennen kuin Bono oli talossa, mutta sen jälkeen on jäänyt lukeminen vähemmälle. Lähinnä on akuuteissa hätätilanteissa haettu täsmäapua. Eilen illalla kuitenkin intouduin vähän taas lukemaan rennommalla asenteella, erityisesti Salme Mujusta.

Totesin, että meillähän on oikeastaan aika hyvin pullat uunissa tokon alokasluokkaa silmällä pitäen. Istuminen tapahtuu just niin kuin pitääkin, koira kokoaa itsensä takajalkojen päälle: etujalat liikkuu - ei takajalat. Maahanmeno tapahtuu suoraan seisomasta. Seisominen on hiffattu. Katsekontaktista on ymmärretty jotain. Seuraamisen alkeet on myös aloitettu pakon sanelemana, sillä en meinaa tykätä hihnan kiskomisesta. Joku intuitio tuli, että tähän auttaisi seuraamisen osaaminen.


Juu, istuminen sujuu kyllä. Tyylipisteistä huolehtikoon muut.

Oikeastaan nyt mun pitää skarpata lähelle tulemisen harjoittelua ja vapautuskäskyä. En ollut tajunnut liittää vapautusta jokaiseen harjoitukseen. Olen treenannut ole hyvää ruokailutilanteissa ja vapaa -käskyä aina kiinnipitämisestä hellittäessä.

Pienehkö läpimurto on saavutettu eilen ole hyvän kanssa. Kun oikein rauhallisesti laitan ruokakupin maahan, Bono malttaa odottaa lupaa istuen ennen kuin alkaa hotkia. Pystyn pidentämään odotusaikaa nyt selvästi. Se kestää usein istuen ja tiiviisti tuijottaen myös sen, että liikuskelen ruokakuppi kädessä ees sun taas.


Hyvävireistä seisomista? Ei taida olla?

Toinen jonkin sortin läpimurto on saavutettu siisteyskasvatuksessa. Saaressa aikuisten tyttökoirien seurassa hengailu teki jotain, minkä jälkeen Bonon pissailu on selvästi muuttunut. Se ei enää juo yhtä paljon kuin ennen juhannusta. Se ei enää ruiki lukemattomia liruja ulkonakaan. Se on myös selvästi ymmärtänyt ja oppinut pidättämisen taiteesta jotain syvällistä. Tämä tekee sen, että kun me molemmat ollaan kovin hitaita heräämään, me voidaan rauhassa aamuisin vähän lekotella ja rapsutella toisiamme, eikä tarvi suoraan unen lämmöstä karauttaa kylmälle kadulle.

Mä sanon siis amerikkalaisteinien tapaan: AWESOME - ja olen kovin tyytyväinen taas koiraani (vaikka se heittelee ja imeksii paraikaa mun lenkkaria).

Haave omista matoista kasvaa kasvamistaan.

Puutarhurointia

Koska meillä ei ole riittänyt energiaa kaikkeen, lomalla kun ollaan, puutarhahommia on tehty keittiönpöydällä ja sen välittömässä läheisyydessä.


"Jatkoin yöllä siihen mihin emännältä homma jäi illalla. Oli näet luppoaikaa."


"Tuoksusta päätellen ei ole Kekkilää. Miten mahtaa onnistua viljelykset???"


"Jos ei auringonkukkia tänä vuonna tule, ei ole jiffypoteissa vika. Nämähän ovat vallan erinomaisia."


Laboratorion tarkkaa puuhaa. Kasvimaa itsessään on vielä vähän sorry to look at.


Karviainen, jota Bono jo ehti lisäämään. Joko näkyy juuria? Ai muka ei vai?

Asiaa korvista

... ja siitä, mitä niillä tehdään.

Vaikka tässä blogissa joskus huomio kiinnittyykin vain korvalehtiin ja siihen lurpottaako ne vai ei, on tärkeämpää kai kuitenkin, että niillä kuulee.

Olin eilen Kaisaniemessä kuuntelemassa Nightwishiä ja sen lämppäreitä Epicaa ja Amorphista. Olen altistunut mm. moshaamiselle ja hyville riffeille sekä lähes chewbaccamaisille karjaisuille. Ostin paikan päällä hyvät kuulosuojaimet, niillä saattoi säädellä, miten paljon meteliä korvakäytäviinsä päästää. Mulla ei ollut vaikeuksia säätelemisen kanssa lämppäreiden kohdalla, tulpat pysyi maksimitehoisina korvilla. Jossain vaiheessa suojaa oli kuitenkin hellitettävä Nightwishin setin kuluessa ja Nemon alkutahdeissa tulpat lensi taskuun. Ei pysty, kun on kuultava ihan kaikki. Olisko se on jonkinlainen hyvän keikan merkki? Tai ainakin hyvän kokemuksen merkki.


Tämmöstä tukkaa kun heiluttaa niin tuleekohan pää kipeäksi?

Meillä oli viime viikolla ulko-oven edessä niin meluisa katutyö, että kun me jouduttiin Bonon kanssa kävelemään siitä ohi, mun päätä vihloi. Joku työvaihe remontissa kuulosti siltä kuin kiven lohkareita murskattaisiin. Bono vähän aristeli kadulle astumista, mutta kun se oli todennut tilanteen, se ei välittänyt siitä enää. Ihmeellistä. Eikö koirien kuulon pitäisi olla hyvin herkkä? Ja eikö collien pitäisi olla erityisen ääniherkkä koirarotu?

Ajattelin, että ihan mielenkiinnosta on pakko teettää Bonolla luonnetesti, jahka tulee siihen ikään. Se ei pelkää mitään.


Anette on aika tyttömäinen rokkipimu.

Juhannusta edeltävänä sunnuntaina käytiin Bonon kanssa sosiaalistamismielessä kävelyllä Aleksilla ja kahvisteltiin Espalla. Aleksilla oli katusoittajia ja Bono, joka ei käytännöllisesti katsoen hauku mitään muuta kuin toisia koiria leikkiin kutsuessa, motkotti niille. Olin ihan äimän käkenä.

Jälkimmäisen kohdalla totesin sille suupielestä, että "ei ne munkaan mielestä paini samassa sarjassa von Hertzenien kanssa" niin se rauhoittui. Jos joku ei osaa, niin ei kai sitä nyt tarvi päin näköä kuitenkaan haukkua?!

Mutta eihän se toki ole yhdentekevää, mitä sitä kuuntelee :D


Tuomas on kuin D'Artagnan, eikö olekin? Kolmesta muskettisoturista.

Vesipeto

Vaikka Bonosta ei ehkä kuitenkaan - emännän uhoamisesta huolimatta - meripelastuskoiraa voida kouluttaa (jatkuvasti märän turkin aiheuttamien iho-ongelmien riskin vuoksi) kyllä hän siihen kykenisi, vai mitä? Hanasta juomista harrasti myös aikoinaan Minksun kissa, Heta.

Myös meidän ruskeatabby hybridi persialaispoika Wiljami, viihtyi veden äärellä. Niin luonnossa kuin rakennetussa ympäristössäkin.


Edesmennyt Darling Wiljam 17 vuotta sitten. Maailman hienoin poikakissa.

Riiviö

Bono on saanut viime aikoina aktivointia, sosiaalisia haasteita ja liikuntaa ihan älyttömästi ja silti riittää vielä energiaa möyhentää vessapaperia, pureksia karviaspensaan oksia, kaataa likoamassa olevat nappulat lattialle ja nyhtää vaahtomuovia oman petinsä patjasta.

Materiaaliset tuhot on pieniä, mutta kyllä mä ihmetttelen. Mistä se virta syntyy??? Voisko tuosta saada tartunnan, please?

Ilmeisesti mun naksutinpeli on käynyt tylsäksi ja siihen pitäisi saada uusia haasteita. Eilen käytiin illalla ensimmäistä kertaa Rajasaaren koirapuistossa tyttöystävän kanssa. Kotimatkalla piipahdettiin vielä Töölönlahden pienessä koirapuistossa, sillä parsoni nimeltänsä Lyyli niin kutsuvasti ääntelehti. Silti mä havahduin kesken komisario Beckin jännittävimpien hetkien siihen, että kylpyhuoneesta alkaa kuulua epäilyttävää mekastusta ja siellä makaa kosteutettavana levännyt marjapuskan taimi lähes raatona.


Riiviöksi heittäytyminen on näinä aikoina yhä tavallisempaa. Nyt suuhun on päätynyt verho.

Bonon onni, että Beck oli niin vangitseva, en joutanut pahasti pillastumaan. Tänä aamuna, kun ruuat oli pitkin lattioita, se itse hoksasi vetäytyä äänetttömästi takavasemmalle, joten pillastuminen vältettiin taas. Pillastumisilta on muutenkin vältytty, sillä joogamatolle kuseksiminen on loppunut. Johtuiskohan se siitä, että ei ole tullut joogattua?

Rajasaaressa meni tosi hyvin. Bono on niin rohkea, että se tervehtii isojakin koiria luottavaisesti ja ystävällisesti. Oltiin liikenteessä sen verran myöhään, ettei siellä kovin paljon koiria ollutkaan, joten ensi kosketus meidän syksyn ja talven ykköslenkkeilykohteeseen meni hienosti.

Hienosti Bono myös tulee luokse kutsusta. Sen kyllä totesin, että saaresta voi löytyä NIIN mukavia leikkikavereita (kuten Maisa-beagle), että emännän vetovoima kaipaa tuekseen erityisen hyvät herkut. Eilen pärjättiin puolella kourallisella kissan papanoita, mutta jatkossa ne ei ehkä ole ihan riittävän houkuttelevia.


Korvat omituisesti.

Bonon korvat hakevat nyt paikkaansa. Tänään jo katselin, että pitääkö alkaa painojen kanssa puljaamaan, kun vasen korva oli pitkän aikaa ulkosalla ihan pystyasennossa. Kyllä se siitä sitten lurpsahti taas normaaliksi, kun olot muuttuivat vähemmän jännittäviksi. Mutta ilmeisesti nyt elelllään aikoja, jolloin ne nousee jos ovat noustakseen. Tarkkailemme tilannetta luottavaisesti. Molemmilla vanhemmilla on muistaakseni "natural ears" . En siis ole varautunut mitenkään. Eilen Rajasaaressa otetuissa kuvissa korvat ovat on kyllä milloin mitenkin. Se on varmaan sitä liikunnan tuoksinaa.


"Ehkä mä sit kuitenkin alan sudeksi....."

Happimyrkytys

Me oltiin saaressa torstaista maanantaihin ja nyt velttoillaan ja leppuutellaan, sillä me ollaan saatu liikaa liikuntaa ja ihan liikaa ulkoilmaa.


Oli riemukasta, oli.


Saaristossa on kivien ja veden lisäksi paljon happea. Näyttää olevan pari purjevenettäkin.

Mitenkään ei malttanut jäähdytellä, kun seurakin oli ensiluokkaista, sekä neli- että kaksijalkaisten lajeissa. Jos Bono olisi pieni ihmispoika, se olisi kasvanut puoli metriä. Nyt täytyy tyytyä toteamaan vain, että poju on miehistynyt, vankistunut ja oppinut jolkottelemaan koiralauman täysivaltaisena jäsenenä.


Il lupo? Susi vai kenties Bono?


Koirista sai usein saattuen. Jos tuli valintatilanne, lauma valitsi sen, joka oli matkalla kompostille tai kukkapissalle.


Stella ja Bono erikoistuivat painimisen lisäksi hanhenkakka- ja kalanraatokysymyksiin. Rakkolevän imeskelykään ei ollut poissuljettua.



Bono osasi taas löytää idolin. Tellu, 16 v, sai Bonosta uskollisen fanin. Yölliseltä pihapiipahdukseltakaan Bono ei olisi malttanut tulla sisään, kun Tellun loikoilukuoppa veti vastustamattomasti puoleensa.


Tellu on vanha ja viisas, mutta maksalle perso hänkin.


Merellä pitää tarkkailla alati muuttuvaa säätä.
- Tuuli on kääntymässä etelään päin, näetkös?


Sunnuntaina sää suosi ja kuten todettua, aina löytyy jotain sopivaa suuhun pantavaa.


Tyttöystävän kanssa opeteltiin kalliokiipeilyä. Erikoisvoittajaluokan esteet, here we come.

3 kk ja uusia perspektiivejä

Onkohan nyt aika katsoa taas vähän taaksepäin, kun on kolme kuukautta mittarissa?

Mainittavan arvoista lienee ainakin, että

1. paino on tuplaantunut kuukauden takaisesta (raffinoitu arvaus)
2. toinen kives on laskeutunut
3. osataan kulkea erilaisissa liikennevälineissä
4. ihan itse päästään lepäilemään sohvalle ja sohvalta pois (emäntä arvostaa lepäämistä ja rentoutumista tasaisen luonteenlaadun perustana)
5. vesielementtiin tutustuminen on alkanut, sillä sateita on piisannut (kävely sateessa oli kyllä nihkeätä, mutta josko tuohon tottuisi)
6. istumisessa reenataan jo aikaa
7. maassa makoilu alkaa luonnistua
8. yksinoloharjoitukset sujuvat luonnikkaasti, vaikka vähän on viime aikoina yritettykin vinkumista
9. rappusissa kävely sujuu ylös ja alas
10. erilaisia lattiapintoja tepastellaan jo kasvavalla varmuudella
11. järkytyksiltä ja pahoilta säikähdyksiltä on toistaiseksi vältytty, samoin aggressiivisiltä koirakontakteilta
12. mami on koirapoikaansa enenevässä määrin ylettömän tyytyväinen.

On herännyt epäilys, että se vaalea nöftä, jota lattioilla lainehtii onkin peräisin koirastani, eikä revitystä sohvasta tai imeksitystä shaaalista. Bonon selkään on nimittäin alkanut ilmaantua lyhyttä, karkeampaa ja alkuperäistä tummempaa kesäkarvaa (?), jolle en nyt parempaakaan nimitystä keksi. Lisäksi se on alkanut kasvattaa villahousuja takareisiin. Jotain fyysillistä kehitystä selvästikin tapahtuu.

Tässä perspektiivi, josta villahousut ja selkäpiin uusi karvoitus näkyvät hyvin. Sitäpaitsi häntä on alkanut vaalentua keskeltä.


- Kylpyhuone on mulle tosi tärkeä paikka, Bono paljastaa.
- Viileällä klinkkerilla kun vetäisee tirsat, niin olo on kuin uudesti syntyneellä.

Jos Bonosta tulee sukulaismiestensä Nupen tai Dustinin tapainen komistus niin eipä täällä vastustella yhtään.

Hupaisaa muuten, että Bono ei jotenkin vielä lainkaan vastaa tuota kuvaa aikuisesta colliesta, joten ulkona ihmiset - niin lääpällään kuin Bonoon järjestään ovatkin - tapaavat sanoa, että" niiiiiiin, siitähän tulee siis collie/lassie/skotlannin paimenkoira!" Ikään kuin se ei sitä jo olisi. Sorrunpa samaan itsekin, täytyy myöntää.

Bono jatkaa Minskun Heta-vainaan ja meidän edesmenneen Wiljamin viitoittamalla tiellä vesipetona. Harjoitukset jatkuvat lähipäivinä intensiivisinä, sillä me lähdetään tänään Juhannuksen viettoon saaristoon.Me lähdetään siis laajakaistan ulottumattomiin, joten tapaamisiin ensi viikolla. Näihin kuviin ja tunnelmiin.


Kotikulmiamme jeesusvalossa.

Hyvää Juhannusta!

Kylässä

Eilen käytiin tutustumassa Viherlaakson shelttidaameihin. Leidit antoivat sen verran pienelle pojalle ihmeteltävää, että ei tarvinnut yöllä luita viskellä. Aamukin on sujunut kovin sävyisästi. Emännällehän tällainen sopii verrattoman hyvin.


Kuhinaa.


Lisää kuhinaa. Bono, Sini 8 v, Rosa 7v ja Inka 2v.


Karvakasat valkoisella sohvalla. Minttu 5 kk, Bono ja Inka.


Käytiin ulkonakin kirmailemassa Inkan ja Mintun kanssa.


Kerätääs vähän hetki voimia.


Bono pääsi syliin ja voi sitä autuutta. Inka tarkkailee tilanteen kehittymistä taka-alalla.

Haasteet kovenee

Välillä kuulee varoituksen ääniä, ettei pentua saisi kouluttaa liikaa. Meillä tilanne on kuitenkin se, että kasvavaa energiamäärää ei kertakaikkiaan saa kanavoitua muuhun kuin pureskeluun ja möykkäämiseen, ellei lisää naksuttimella pelaamista. Teen sitä jo nyt liian vähän ilmeisesti, sillä kuuntelin koko yön (siltä se ainakin tuntui), kuinka kenkiä ja luita viskeltiin pitkin lattioita.

On kaksi asiaa, jotka voittaa kaiken muun: kongin perässä juokseminen ja naksutinkoulutus. Jopa kanit saa vilistää ohi, eikä se huomaa mitään. Maahanmenon opiskelu on niin huippua Bonon mielestä, että kun se tajusi jujun, se ei edes malttanut syödä kuivattuja maksankappaleita kokonaan, kun se odotti kutsua jo ihan täpönä. Siis naksautus on ilmeisesti vielä kivempaa kuin ruoka, mikä on aikamoinen juttu!

Tältä se kakara silloin näyttää, kuvasta on siivottu maksakappaleet rinnuksilta.


"Mitäs nyt sais tehdä?"

Tuli reenattua Picasan kuvankäsittelyohjelmaa eilen ja jäin vähän koukkuun. Eikö nämä ole vähän kivempia, kun hiukan tuunaa?


Näyttää niin seesteiseltä, mutta ei se aina sitäkään ole.

Inspiraatio

Kävin katsomassa Anton Corbijnin retrospektiivin ja inspiroiduin kovasti leikkimään itsekin valokuvilla. Kas, kun aihe on nyt olemassa. Antoninkin kuvatuin kohde oli muuten Bono ;)

Les voilá:

Eiku....

siitähän mun pitikin raportoida, että voisiko olla mahdollista, että 12 viikkoinen osaisi pissata pyynnöstä?

Jukan edesmennyt mäyräkoira osasi, ja Kaimio neuvoo kirjassaan, että kannattaa opettaa koiralle peeta ja koota merkitsevät sanat, jotta saa keinon ilmineerata, milloin on oikea paikka ja aika. Siisteyskasvatusta siis.

No, olen tehnyt työtä käskettyä ja aina, kun pee tulee hyvälle paikalle, olen sanonut "pissa" ja "hyvä". Tähän tyyliin. Sanomisesta on tullut automaatti. No nyt mulle on sattunut kolme kertaa niin, että olen muina miehinä sanonut Bonolle, että teeppä pissa, ja se on tehnyt! Lienee kuitenkin vielä sattumaa????


Tämä on niin hienoa... koo tulee aina ulos.

Tunnelma on vähän haikea, sillä Ramón on kuollut. Se oli koira, jota en ole koskaan itse tavannut, mutta Ramónin tarina oli rikkana siinä prosessissa, joka johti siihen, että Bono on nimenomaan pehko ja nimenomaan tämä koirayksilö. Rámonin tarinan voi lukea tuolta. Erityisen hellyttävää oli uroksen rakkaus pentuihin.

Bonossakin virtaa tämän hienon koiran veri ja tuntuu, että se vähän velvoittaa.

Pieniä onnistumisia

Meillä on kynsien leikkaaminen ollut jokseenkin haasteellista enkä ole kokenut siinä suuria onnistumisen tunteita. Tosin olen tuppo tupolta saanut nyrhittyä varpaanvälikarvat lyhyemmiksi ja kynnet samoin yksi kerrallaan.

Tänään jäin miettimään, että miten saisi yhdistettyä nämä kaksi toimenpidettä tassujen pesun yhteyteen, se kun sujuu, voisinpa jopa kehaista että lähes moitteettomasti. No, kokeiltiin sitä aamulla. Ensin lukkiuduttiin kylpyhuoneeseen ja pestiin tassut, oikein shampoolla. Kun jalat oli kuivattu, leikattiin samalla etutassuista kynnet ja tsekattiin takatassujen tilanne. Siinä se meni samoilla höyryillä eikä tarvinnut yhtään temuta ja ämpyillä.


Vartaloon on alkanut kehkeytyä varsamaista kulmikkuutta.

Toinenkin juttu mulla oli, josta ajattelin että tämä on lähes pienehkö onnistuminen, mutta mikähän se olikaan?

Olisko ollut se, kun totesin, että nämä hoitotoimenpiteet on jotenkin rasittavia luonteeltaan, kun Bono tulkitsee ne kutsuiksi nujuamiseen. No, ajattelin että opetan sille sitten maahan menemisen, jospa se antaisi toimiin ammatillisempaa ja totisempaa sävyä. Me ollaan hommassa nyt siinä pisteessä, että se osaa käsimerkistä vihjaamalla mennä maahan. Ihan klassisella naksutinmenetelmälläkin (= odotan kärsivällisesti vihjaamatta maahanmenoa mitenkään ) se onnistuu jotenkuten kun se neuvottomana luovuttaa ja heittäytyy kolahtaen maahan, mutta lamppu ei ole vielä syttynyt. Eli ei se ole vielä tajunnut tarjota sitä turhautumatta.

Hämmästyttävää hankaluutta, sillä kosketuskepin se tajusi ihan heti ja liikkuvaa kosketuskeppiäkin se oppi seuraamaan samantien. Ounastelen kuitenkin, että tämä harjoitus tulee helpottamaan minun elämääni aika paljon ihan tuota pikaa.


Vartaloon on kehkeytynyt myös bambimaista viehkeyttä.

Leikkiä

On ihanan vapauttavaa, kun on rokotukset. Voidaan tehdä vapain mielin sopivia ulkoilusessioita.
Tänään tavattiin mm. Herra Siili.


Siili oli hyvin kiehtova ja aika jännittävä.

Me ollaan myös vihdoin löydetty sellainen yhteinen leikki, joka kiinnostavuudessaan voittaa kanin kakat, ainakin vähän aikaa. Kong narun perässä on ihan ykkösjuttu ja näyttää kutakuinkin tältä.


Kongin kanssa voi juosta KOVAA.

Kongia testattiin tänään myös yksinolemisen apuvälineenä. Ei tarvittu herkkuja. Nökäle tavallista ruokaa lusikallisella maksalaatikkoa höysteenään vangitsi herkän mielen 100 prosenttisesti.


Tämä mainoslause pitää paikkansa: Paras koiran lelu!

Me käytiin iltasella vähän rannalla.


Pehmeä Untuvikko.

Päiväkirurgiaa

Olin tänään sen verran pitkään päiväkirurgisella osastolla sivustaseuraajana, että ehdin nähdä ihmisiä ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen. Havaintojeni mukaan niillä on aika kivat kemikaalit siellä.

Ennen leikkaukseen menoa ihmiset selailevat lehtiä puhumattomina niin kauan kuin jotain tipoilta näkevät, mutta tuppo silmällä jo naurattaa ja kielen kannat irtoavat. Yksi poika tuumasi hyvissä rauhoittavissa hetkeä aiemmin pyörätuolista kiivettyään, että "kyllä tämä Linnanmäen aina voittaa."

Meillä tämä episodi on johtanut siihen, että Bono 12 vk on mallioppinut Viirulta, kuinka ollaan sohvaperuna. Ison koiran tapaan Bono ei kuitenkaan jää sohvalle oleilemaan. Se pyörähtää kainalossa ja siirtyy rauhoituttuaan viileämmille lattiapinnoille. Tämä menettelytapa sopii emännällekin oikein hyvin.

Muuten on ollut ihan kamala härdelli ja mami on ihan uupunut.

Ahne

Olen ollut sitä mieltä, että Bonolla on vain hyvä ruokahalu, mutta totuus tuli tänään eläinlääkärin suusta: "Elämä on helppoa, kun on ahne."

Ja toden totta, Bono ei edes huomannut rokotustapahtumaa ahmiessaan kourallista kuivia kissan nappuloita.

Muuten tuli hyvät arviot. Painoa on 8,3 kg, lihaskunto on hyvä ja poju on muutenkin ihan kelpo kunnossa. Olen jo vähentänyt ruokkimista kolmeen kertaan päivässä ja tuloksena kyljet ei pullistu enää pallon kaltaisesti. Itse se on tietenkin kipollisen tyhjennettyään sitä mieltä, että nälässä pientä pidetään. Ei auta, olen oppinut harjoittamaan johtajuutta.


Nälkäkurki.