Hae tästä blogista

perjantai 20. helmikuuta 2009

Todistusaineistoa

Mä otan itse aina Bonosta sellaisia somia, kaunistelevia muotokuvia, mutta Jaanan kameraan on tarttunut muutama pala todellisuutta.


Tätä toimintaa piisaa: frekvenssi on noin 1 kerta / 40 s.


Näyttääkö tämä siltä, että pienestä pitäen on opetettu olemaan hyppimättä? Ja että jossain vaiheessa on kuviteltu, että meni perille?


Hanskan kiskominen on tosi makeeta toisen meistä mielestä.

Vastapainoksi olen pari kertaa saanut tuta, millaista meillä on ulkoilu sitten kun nuoruuden kuohut on ohi. Parina aamuna se on kävellyt melko siivosti ja jopa noteerannut muutaman koiran ilman, että on kiinnostunut niistä. Ikään kuin se vain toteaisi, että "ai, tuokin on liikkeellä". Ja sitten se vain on jatkanut omien haistelujensa parissa.

Muutaman kerran se on myös väläyttänyt kykyä ja halua pitää kontaktia lenkillä, vaikka mulla ei ole herkkuja taskuissa. Ihan kuin se vain pitäisi yhteyttä siksi, että me kuljetaan kimpassa ja se on okei.

Valoisalta näyttää siis tulevaisuutemme.