Emäntäkoulu dropout

Eilen käytiin iltakylässä Kristan luona ja pojalla oli kummasti porkkanaa kipittää reippaasti lyhyin askelin kamalat, kiiltävät lattiat hirmuiseen hissiin ja Kristan luo. Ja kylläpä nämä kyyhkyläiset sitten nyhjäsivätkin kylki kyljessä koko ponnistelun edestä. Bono on Kristan kanssa ihan erilainen kuin muiden koirien kanssa. Se on sen kanssa samanlainen hellyydenkipeä kainaloinen kuin ihmisten kanssa. Painautuu kiinni kylkeen ja poski poskea vasten ja yrittää nuolaista sieltä pitkän kuonon sivun kautta, kun ei sitä poskea voi irrottaa etäämmälle. Somaa!

Muuten tuo lattioiden ja rappujen pelkääminen on vähän hermoille käypää. Pitkän aikaa saattaa mennä oikein hyvin, kuljetaan ihan normaalisti niissä paikoissa, missä aina ollaan kuljettu. Sitten ykskaks se keksii, että peijakas, tässähän tassu luistaa ja se menee ihan puihin ja heittäytyy makaamaan, kun pitäisi mennä esim. hissiin tai tietystä ovesta sisään. Toivottavasti tämä jää iän myötä pois.

Olen muuttanut Bono ruokailua juuri sellaiseksi, miksikä koulutettavan koiran ruokailua ei saisi muuttaa. Se saa nappuloita kuppiin aamulla, 3 dl. Se syö ne milloin haluaa, yleensä vähän myöhemmin. Sitten iltapäivälenkin - tai jos koulutetaan niin koulutustuokion - jälkeen se saa herkullisemman, kostean liha-aterian.

Saattaa olla, että tällä pelillä me ei olla koskaan minkään valtakunnan valioita, mutta valinta on tietoinen ja harkittu! Jospa se edesauttaisi sitä, että maha voi hyvin ja Bono osaisi itse myös joskus paastota. Mä en oikein millään ole saanut itseäni taivuteltua siihen, että koulutettavuutta pidetään yllä ruokaa panttaamalla. Paitsit että mä kyllä teen sitä hetkellisesti - ruoka tulee vasta koulutustuokion jälkeen.

Saapa nähdä miten meidän käy. Mä jotenkin kuitenkin toivon, että tulisi ruokahommeleistakin jotenkin sellainen tuntuma, että osaisin lukea koiraa, mitä se tarvitsee ja miten se voi. Jos se pidetään aina ahneena ja tulee tunne, että se on aina nälässä niin mulla itsellä on sellainen olo, että sen terveysasiat ei ole parhaalla mahdollisella tolalla.

Mulla on entisistä elikoista kuitenkin sellainen kokemus, että kun ne itse säänteli syömistänsä tietyissä rajoissa, ne pysyivät aikuisiksi tultuaan koko elämänsä ihannepainossa ja mahat hyvinä.

Tähän on nyt siis kaikesta emäntäkoulusta huolimatta tultu.