Totesin, että meillähän on oikeastaan aika hyvin pullat uunissa tokon alokasluokkaa silmällä pitäen. Istuminen tapahtuu just niin kuin pitääkin, koira kokoaa itsensä takajalkojen päälle: etujalat liikkuu - ei takajalat. Maahanmeno tapahtuu suoraan seisomasta. Seisominen on hiffattu. Katsekontaktista on ymmärretty jotain. Seuraamisen alkeet on myös aloitettu pakon sanelemana, sillä en meinaa tykätä hihnan kiskomisesta. Joku intuitio tuli, että tähän auttaisi seuraamisen osaaminen.
Juu, istuminen sujuu kyllä. Tyylipisteistä huolehtikoon muut.
Oikeastaan nyt mun pitää skarpata lähelle tulemisen harjoittelua ja vapautuskäskyä. En ollut tajunnut liittää vapautusta jokaiseen harjoitukseen. Olen treenannut ole hyvää ruokailutilanteissa ja vapaa -käskyä aina kiinnipitämisestä hellittäessä.
Pienehkö läpimurto on saavutettu eilen ole hyvän kanssa. Kun oikein rauhallisesti laitan ruokakupin maahan, Bono malttaa odottaa lupaa istuen ennen kuin alkaa hotkia. Pystyn pidentämään odotusaikaa nyt selvästi. Se kestää usein istuen ja tiiviisti tuijottaen myös sen, että liikuskelen ruokakuppi kädessä ees sun taas.
Hyvävireistä seisomista? Ei taida olla?
Toinen jonkin sortin läpimurto on saavutettu siisteyskasvatuksessa. Saaressa aikuisten tyttökoirien seurassa hengailu teki jotain, minkä jälkeen Bonon pissailu on selvästi muuttunut. Se ei enää juo yhtä paljon kuin ennen juhannusta. Se ei enää ruiki lukemattomia liruja ulkonakaan. Se on myös selvästi ymmärtänyt ja oppinut pidättämisen taiteesta jotain syvällistä. Tämä tekee sen, että kun me molemmat ollaan kovin hitaita heräämään, me voidaan rauhassa aamuisin vähän lekotella ja rapsutella toisiamme, eikä tarvi suoraan unen lämmöstä karauttaa kylmälle kadulle.
Mä sanon siis amerikkalaisteinien tapaan: AWESOME - ja olen kovin tyytyväinen taas koiraani (vaikka se heittelee ja imeksii paraikaa mun lenkkaria).
Haave omista matoista kasvaa kasvamistaan.
